Hyppää sisältöön

Ilkka-Pohjalainen: Seinäjoen petipaikat loppumassa perussuomalaisten puoluekokousväeltä

Jos ongelmaa ei saada nopeasti ratkaistua, perussuomalaiset joutuu ehkä siirtämään elokuisen puoluekokouksensa toiseen kaupunkiin. Puoluekokousta rakennetaan tuhansien kokousedustajien tapahtumaksi.

Perussuomalaisten puoluekokoukset ovat kasvaneet viime vuosina, mikä heijastuu kokousjärjestelyihin. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Perussuomalaiset saattaa joutua siirtämään elokuuksi suunnitellun puoluekokouksensa Seinäjoelta muualle, kertoo sanomalehti Ilkka-Pohjalainen (siirryt toiseen palveluun). Lehden mukaan syynä on uhka majoituspaikkojen riittävyydestä.

Perussuomalaisten puoluekokouksista on kasvanut nopeasti useamman tuhannen kokousedustajan tapahtumia, mikä vaikeuttaa kokouskaupunkien valintaa.

Puoluekokoukseen on ennakkoilmoittautunut tässä vaiheessa noin 300 kokousedustajaa, mutta puolue rakentaa kokousta jopa 3 500 edustajan pohjalta. Jokaisella jäsenmaksun maksaneella puolueen jäsenellä on oikeus osallistua puoluekokoukseen.

Ilkka-Pohjalaisen mukaan petipaikkojen rajallisuus tuli yllätyksenä perussuomalaisille, jotka kävivät puolueen työmies Matti Putkosen johdolla Seinäjoella tutustumassa puoluekokouksen pitopaikkoihin.

Seinäjoella ratkotaan parhaillaan syntynyttä ongelmaa ja perussuomalaiset päättää viikon–kahden kuluessa, pysyykö kokous alkuperäisen suunnitelman mukaan Seinäjoella.

.
.