1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. näyttelyt

Taideteoksen alkuperään suhtaudutaan tiukkapipoisesti, vaikka "aito" on usein liukuva käsite – museojohtaja: "Kopiointi kuuluu taidehistoriaan"

Taideväärennökset ovat rikollinen bisnes, mutta kaikki kopiot ja uudet versiot teoksista eivät ole väärennöksiä. Salon taidemuseon Aito vai ei? -näyttely tutkii aidon ja epäaidon taiteen välistä rajanvetoa, joka voi usein olla kapeaa ja keinotekoista.

Markku Laakson Sammon puolustus (1999), yksityiskohta. Teos on parafraasi, joka ammentaa niin Akseli Gallen-Kallelasta, Kalevalasta kuin populaarikulttuuristakin. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

1800-luvun lopun kotimaiseksi taidetrendiksi voisi – yllättävää kyllä – nimetä kopioimisen. Kansallisen heräämisen vanavedessä Suomeen haluttiin näyttävä, renessanssin ajan mestareiden teoksista koostuva taidekokoelma.

Kalliiden maalausten hankkimiseen ei kuitenkaan löytynyt rahavaroja, ja niinpä silloinen Suomen Taideyhdistys lähetti Keski-Eurooppaan matkastipendin turvin Helene Schjerfbeckin, Magnus Enckellin ja Venny Soldan-Brofeldtin kaltaisia taiteilijoita ja tilasi heiltä tiuhaan tahtiin kopioita historiallisista merkkiteoksista.

Magnus Enckellin vuonna 1895 maalaama kopio Leonardo da Vincin Marian ilmestykstä (1472). Suomeen haluttiin 1800-luvulla näyttävä kansallinen taidekokoelma, mutta siihen ei löytynyt varoja. Niinpä taiteilijoita lähetettiin Keski-Eurooppaan kopioimaan renessanssimestareiden teoksia. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Suomeen saatiin pikkutarkkoja jäljennöksiä muun muassa Leonardo da Vincin, Sandro Botticellin, El Grecon ja Diego Velásquezin maalauksista. Koska internetiä ei vielä ollut, kopioilla sivistettiin suurta yleisöä, mutta niitä käytettiin myös pedagogisiin tarkoituksiin: kopioista tehtiin uusia kopioita.

– Kopiointi kuuluu oleellisena osana taidehistoriaan, ja jäljentäminen on ollut osa taiteilijan työn sisäistämistä ja siihen opettelua, Salon taidemuseon johtaja Susanna Luojus kiteyttää.

Yksityiskohta Anne Koskisen digitaalikuvasta (1998), joka on otettu Ellen Thesleffin vuoden 1895 omakuvasta. Hauras alkuperäisteos on varastoituna pimeässä, jotta se säilyisi mahdollisimman pitkään. Sitä ei esimerkiksi lainata enää Ateneumin taidemuseon ulkopuolelle. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Hugo Simberg pääsi Nightwishin videoon

Kansallisgallerian hallussa olevat, vanhojen mestareiden teoksista jäljennetyt maalaukset ovat osa Salon taidemuseon Aito vai ei? -näyttelyä, joka pohtii taideteoksen olemusta jäljennösten, sitaattien, replikoiden ja väärennösten kautta.

– Tässä aihepiirissä minua kiinnostaa usein varsin mustavalkoinen suhtautuminen siihen, mikä on aitoa, mikä ei. Väliin jää valtava kirjo erilaista taidetta, jota kuitenkin voidaan pitää aitona, eli epäaidon määritelmä on loppujen lopuksi melko kapea, Susanna Luojus sanoo.

Hyvänä esimerkkinä tästä toimii episodi, jossa taidegraafikko Juho Karjalainen teki perikunnan pyynnöstä alkuperäisillä painolaatoilla uusia jälkivedoksia Hugo Simbergin teoksista 1980-luvulla. Monella mittarilla arvioituna aitoja simbergejä syntyi siis 70 vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen. Kyseinen laaja sarja on Ateneumin taidemuseon kokoelmissa.

Vedos Hugo Simbergin Kuoleman puutarhasta (1897). Kyseinen vedos tehtiin 1980-luvun puolivälissä Simbergin perikunnan pyynnöstä, 70 vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Taideteoksesta voidaan esimerkiksi muovata pastissi eli mukaelma, joka jäljittelee tarkoituksellisesti jotakin taiteilijaa, tyylilajia, teosta tai aikakautta. Pastisseja on tehty runsaasti muun muassa Simbergin kuuluisasta Haavoittuneesta enkelistä (1903). Maalaus on esimerkiksi herätetty eloon Nightwish-yhtyeen Amaranth-musiikkivideossa, ja sitä on hyödynnetty myös RAY:n Pidetään huolta -kampanjassa vuonna 2006.

Salon taidemuseon johtaja Susanna Luojus. Taustalla Sirpa Alalääkkölän suurikokoista Aino-triptyykkiä (1988). Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Sirpa Alalääkkölän Aino-triptyykki (1988), yksityiskohta. Teos tarjoaa punk-näkökulman Akseli Gallen-Kallelan taiteeseen ja Suomen kansalliseepokseen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Salosta löytyi 50 kappaletta Taistelevia metsoja

Aito vai ei? -näyttelyssä on esillä myös useita parafraaseja. Parafraasi laajentaa alkuperäisen teoksen sisältöä tai muuntelee sitä. Tätä puolta Salon taidemuseossa edustaa Sirpa Alalääkkölän moderni, tähän päivään linkitetty versio Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykistä.

– Alalääkkölän tulkinnassa Aino edustaa punk-sukupolvea. Hän potee nykynaisen ruumiinkuvaan ja muihin asioihin liittyvää ahdistusta, ja tämä tulee teoksessa hyvin ilmi, Susanna Luojus toteaa.

Kalevala ja Gallen-Kallela ovat inspiroineet myös kuvataiteilija Markku Laaksoa, joka on sijoittanut kansalliseepoksemme maisemiin Louhea vastaan kung fu -asennossa taistelevan Elvis Presleyn.

Robert Ekman (1808-1873) teki elämänsä aikana useita eri versioita samasta teemasta eli italialaisesta kukkaistytöstä. Aikalaistaiiteilija Johan Henrik Strömer taas jäljensi erään Ekmanin teoksista ilmeisesti sarjajulkaisuun, joka esitteli "valtakunnan parasta taidetta". Strömerin jäljennös vasemmalla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
1980-luvulla vaikuttaneen Ö-ryhmän versio Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot -maalauksesta (1886). Taistelevat metsot lienee kaikkien aikojen versioiduin ja kopioiduin kotimainen taideteos. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Suomalaisista taideteoksista eniten kopioita, pastisseja ja parafraaseja on todennäköisesti toteutettu Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot -maalauksesta (1886). Teoksen suosio on jatkunut vuosikymmenestä toiseen, ja vuonna 2006 se kaappasi kolmannen sijan Ateneumin taidemuseon Maamme taulu -äänestyksessä.

Salon taidemuseo tiedusteli paikallisilta asukkailta Taistelevat metsot -teeman mukaisia teoksia, ja niitä löytyikin nopeasti peräti 50 kappaletta.

– Salo on melko pieni kaupunki, ja siihen nähden teosten variaatio on suorastaan riemastuttava! Meillä on kuvakollaasissa mukana kanavatöiden, piirustusten ja maalauksien ohella muun muassa rautalangasta tehtyjä metsoja sekä taistelevia piparkakkuja, Susanna Luojus hehkuttaa.

Suomen väärennetyimpiin taiteilijoihin kuuluu Nikolai Lehto. Maalaus oikealla ylhäällä on väärennös. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Yksityiskohta Tyko Sallisen Kaksi poikaa -maalauksesta (1916)... Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
...ja väärennös 2000-luvun alkupuolelta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Myös ikoneja väärennetään

Aito vai ei? -näyttelyssä on esillä myös väärennöksiä Tampereen Poliisimuseon kokoelmista. Taideväärennöksillä tavoitellaan taloudellista hyötyä, ja väärentämisen motiivi perustuu kysynnän ja tarjonnan lakeihin: sitä väärennetään, mitä ostetaan. Suomessa paljon väärennettyjä taiteilijoita ovat muun muassa Nikolai Lehto, Ilkka Lammi, Helene Schjerfbeck sekä Eero Järnefelt.

Yksi Salon taidemuseossa esillä oleva Salvador Dali -väärennös vuoden 2004 Helsingin näyttelystä. Väärentäjä on ottanut teokseen vaikutteita renessanssimaalari Hieronymus Boschilta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Salossa on myös mahdollista tutustua Salvador Dali -väärennöksiin, jotka olivat esillä Helsingissä vuonna 2004. Teoksista nousi aikoinaan kova kohu.

Ikoneita Salon taidemuseossa. Myös ikoneita väärennetään: niitä saatetaan vanhentaa ja kopioda kaupalliseen tarkoitukseen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Huijaamista ei tapahdu pelkästään länsimaisen taiteen kohdalla, vaan myös ikoneja väärennetään. Niitä voidaan esimerkiksi vanhentaa tarkoituksellisesti, tai ikonia voidaan väittää muuksi kuin mitä se todellisuudessa on.

Aurora Reinhardin Marttyyri (2019). Teos viittaa Pyhään Sebastianiin, marttyyriin, joka sidottiin puuhun ja jota ammuttiin nuolilla. Puolialaston, nuolien lävistämä Pyhä Sebastian on ollut suosittu aihe kuvataiteessa etenkin renessanssin aikana. Häntä ovat maalanneet muun muassa Botticelli, Bellini ja Titian. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Jani Leinosen McRedeemer (2019). Leinonen kritisoi usein teoksissaan suurten korporaatioiden toimintaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Harro Koskisen Sikamessias vuodelta 1969. Teoksen viitteenä on ristiinnaulittu Jeesus, ja se kritisoi niin kirkkoa kuin valtiotakin. Koskinen tuomittiin teoksen takia sakkoihin jumalanpilkasta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Maalaukset kuin identtiset kaksoset

Aito vai ei? -näyttelyssä on esillä myös kiinnostava kuriositeetti. Vuonna 1889 salonkimaalariksi kutsuttu Gunnar Berndtson teki maalauksen peilin ääressä poseeraavasta vaimostaan. Turkulainen kauppaneuvos Magnus Dahlström näki Suomen Taideyhdistyksen kokoelmiin päätyneen teoksen, ihastui siihen ja pyysi taiteilijaa tekemään itselleen identtisen version. Nyt nämä molemmat maalaukset ovat ensimmäistä kertaa esillä julkisesti, vieri vieressä.

– Kooltaan kyseiset teokset poikkeavat toisistaan joitakin millimetrin kymmenyksiä. Ne ovat niin samannäköiset, että ne voi erottaa toisistaan ainoastaan kehysten perusteella. Maalauksia on hauska tutkia ja samalla etsiskellä, missä ovat ne viisi eroavaisuutta, Susanna Luojus sanoo.

Taiteilijat ovat toisinaan jäljentäneet myös omia teoksiaan. Gunnar Berndtsonin 1800-luvun lopulla Hedvig-vaimostaan tekemät kaksi identtistä maalausta ovat nyt julkisesti esillä vierekkäin ensimmäistä kertaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Aito vai ei? -näyttelyssä on esillä myös yksi kotimaisen taiteen tunnetuimmista parafraaseista, eli Harro Koskisen Sikamessias (1969), joka kritisoi valtiota ja kirkkoa. Koskisen tavoin parafraaseja hyödyntävä nykytaide usein kyseenalaistaa valtarakenteita ja suurten korporaatioiden toimintamalleja.

– Meidän kuvallinen tulvamme on nykyisin valtava. Viestimme meemeillä ja emojeilla kohta enemmän kuin varsinaisilla sanoilla. Tämän takia on tärkeää tietää, mistä kaikki on lähtöisin ja mitä kaikkea kuvien taustalta löytyy, Susanna Luojus summaa.