1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Gazan kaista

Israelin ja Hamasin aseet vaikenivat, mutta kaikki ainekset uuteen selkkaukseen ovat olemassa – Lue asiantuntijoiden arviot tulitauosta

Kolme suomalaista Lähi-idän asiantuntijaa uskoo, että Israelin ja palestiinalaisten välillä nähdään ennen pitkää uusi yhteenotto. Palestiinalaisosapuoli näyttää Israelin pommituksesta huolimatta voimistuvan.

Palestiinalainen mies kuljettaa lapsia Israelin ilmaiskujen aiheuttamien raunioiden ohi. Kuva: Mahmud Hams / AFP

Israelin ja Hamasin 11 päivää kestäneen raketti- ja pommitussodan jälkeen aineelliset tuhot Gazassa ovat massiiviset ja yli 230 palestiinalaista on kuollut. Israelissa kuolleita on ainakin 12.

Perjantain vastaisena yönä sovitun tulitauon jälkeen sekä Israel että Hamas julistautuivat selkkauksen voittajiksi. Pääset tästä Ylen seuranta-artikkeliin Israelin ja Gazan tapahtumista.

Kysyimme kolmelta suomalaiselta asiantuntijalta arvioita siitä, kestääkö tulitauko ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Timo R. Stewart: Hamasin iskukyky kasvanut

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Timo R. Stewartin mukaan on normaalia, että osapuolet julistavat voittoa. Sotilaallisesti Israel onnistui aiheuttamaan paljon enemmän tuhoa, mutta tämä ei välttämättä ole oikea mittari.

– Israelin tavoite oli vahvistaa pelotetta ja aiheuttaa sellaista vahinkoa, että Israeliin iskemisen hinta näyttäisi korkealta ja Hamasin iskukyky vähenisi. Tästä ei ole selvää näyttöä. Hamas pystyi jatkamaan rakettitultaan aina tulitaukoon asti, Stewart sanoo.

Hänen mukaansa Hamasilla ja Israelilla oli hyvin erilaiset tavoitteet ja Hamasille rima “voitolle” oli asetettu paljon alemmalle.

– Hamasille riittää, että se pysyy toimintakykyisenä. Hamas saavutti tavoitteensa paremmin kuin Israelin asevoimat.

Vuonna 2014 Israelin ja Hamasin välillä oli vielä laajempi, seitsemän viikkoa kestänyt yhteenotto.

– Näissä useiden vuosien välein toistuvissa Gazan sodissa näkyy, että joka kerta Hamasilla on ollut parempi iskukyky, enemmän raketteja ja kyky ampua enemmän raketteja kerralla. Raketeilla on myös ollut suurempi teho. Eli edellinen kierros ei onnistunut estämään Hamasin sotilaallisen kapasiteetin kasvua, Timo R. Stewart sanoo.

Lue tästä osapuolten aseistuksesta: Hamas iskee rakettisateella ja Israel tuhoaa tunneleita – selvitimme, miten osapuolten aseistus on toiminut sodassa

Kun Israelin ja Hamasin yhteenotto alkoi, Itä-Jerusalemissa oli jo käynnissä kiista palestiinalaisasukkaiden suunnitellusta häätämisestä juutalaissiirtokuntalaisten tieltä Sheikh Jarrahin kaupunginosassa. Tämä voimakkaisiin protesteihin johtanut kiista on kesken.

– Selkkauksen juurisyyt eivät muuttuneet. Yksi näistä on miehitys, ja Sheikh Jarrahin häädöt liittyvät miehityksen rakenteisiin. Se on akuutti esimerkki siitä, että miehitetyillä alueilla, tässä tapauksessa Itä-Jerusalemissa, palestiinalaisia ollaan häätämässä kodeistaan nationalistisista syistä.

Timo R. Stewartin mukaan vastaavia kiistoja on ympäri Jerusalemia ja Länsirantaa.

– Mitään muutosta näihin perimmäisiin ongelmiin ei ole tulossa, ennen kuin miehitettyjen alueiden palestiinalaiset saavat täydet oikeudet jossain valtiossa.

Hannu Juusola: Uusi selkkaus odotettavissa

Lähi-idän tutkimuksen professorin Hannu Juusolan mielestä on selvä, että nyt aikaansaatu tulitauko ei ole pysyvä.

– Israelin turvallisuuskoneisto arvioi, että tällainen kampanja on voitto, jos sitä seuraa viisi vuotta kestävä rauhallisempi jakso, jolloin Hamasin iskut Israeliin ovat harvassa. Aina muutaman vuoden välein tai vähän pidemmän tauon jälkeen nähdään samanlainen selkkaus. Se tekee tästä tilanteesta niin tavattoman traagisen.

Savu nousee rakennusten ylle Israelin ilmaiskun jälkeen Gazassa. Kuva: Mohammed Abed / AFP

Itä-Jerusalemin kireä tilanne voi myös olla uuden yhteenoton alkupiste hyvin pian.

– Se voi myös vaikuttaa niin, että kun seuraava kierros alkaa Gazasta, se leviää paljon voimakkaammin Länsirannalle, mukaan lukien Itä-Jerusalem, ja myös Israelin puolelle.

Juusolan mukaan tämänkertainen konflikti on rikkonut kuvion, jossa kyseessä on Israelin ja Hamasin yhteenotto. Nyt ollaan jälleen kerran vaiheessa, jossa kyse on kaikkien palestiinalaisten ja israelilaisten välisestä konfliktista. Mukana ovat myös Israelin palestiinalaiset kansalaiset.

– Äskettäinen yleislakko yhdisti gazalaiset, Länsirannan asukkaat ja Israelin palestiinalaisalueet. Tämä voi vaikuttaa jatkossa konfliktin luonteeseen, professori Hannu Juusola sanoo.

Hänen mukaansa tapahtumat toivat mieleen 1980-luvun lopussa alkaneen palestiinalaisten laajan protestiaallon, ensimmäisen intifadan.

Hamasille selkkauksesta oli ilmeisesti hyötyä. Professori Juusolan mielestä Hamas pystyi nyt esiintymään Jerusalemin ja kaikkien palestiinalaisten puolustajana.

– Varmasti osa palestiinalaisista näkee Hamasin tässä voittajana. Samalla myös palestiinalaisten keskuudessa kysytään, mitä järkeä tässä oli ja mitä tällä saavutetaan.

Hannu Juusolan mukaan Gazan asukkaiden parissa on myös niitä, joiden mielestä hinta menetetyissä ihmishengissä on liian kova, vaikka Gazan kysymys ja palestiinalaisten ahdinko laajemmin saavatkin huomiota. Tosin on vaikea sanoa, kumpaa osapuolta syytetään enemmän, Hamasia vai Israelia.

Tiina Järvi: Lakko yhdisti palestiinalaisia

Tampereen yliopiston palestiinalaisten tilanteeseen erikoistunut tutkijatohtori Tiina Järvi ei usko, että runsaan viikon kestänyt konflikti ja sitä seurannut tulitauko muuttivat Lähi-idän suurta kuvaa millään tavalla.

Israelin ja varsinkin Gazaa hallitsevan Hamas-järjestön välit ovat erittäin huonot ja pysyvät sellaisina.

– En tiedä, voivatko välit enää muuttua huonommiksi. Israel on saartanut Gazaa jo vuodesta 2007 alkaen. Elinolosuhteet Gazassa ovat todella huonot, mikä tekee arjen pyörittämisestä koko ajan vaikeampaa. Tämä turhauttaa ihmisiä, ja siitä seuraa vastarinta, koska Israel on se, joka ylläpitää tilannetta, Järvi analysoi.

Palestiinalaiset siviilit ovat jättäneet kotinsa, joka on vaurioitunut Israelilaisten pommituksissa. Kuva: Mohammed Abed / AFP

Palestiinalaiset järjestivät Länsirannalla ja myös Israelin alueella alkuviikosta yleislakon, joka toteutui poikkeuksellisen laajana. Tiina Järven mielestä tämä oli merkityksellinen tapahtuma, koska palestiinalaiset alkoivat toimia yhtenäisesti ja jättivät keskinäiset poliittiset kiistansa syrjään.

– Mukana lakossa oli myös Israelin palestiinalaisia, mikä ei ole yleistä. Se oli heille varmasti kansana itsetuntoa nostattava tapahtuma ja osoitti, että he voivat organisoitua.

Lähi-idän konfliktissa Yhdysvalloilla on tärkeä rooli. Yhdysvaltain uusi presidentti Joe Biden on sanonut maansa jatkavan tukea Israelille. Tiina Järvi muistuttaa, että Bidenin demokraattipuolueen sisällä on kuitenkin palestiinalaisia tukevia kriittisiä ääniä, mikä voimistaa Yhdysvaltain sisällä käytävää keskustelua.

Vaikka Biden jatkaakin Israelin tukemista, on hänen politiikkansa silti aivan erilaista kuin edeltäjänsä Donald Trumpin, Järvi toteaa. Trump katkaisi Yhdysvaltain tuen YK:n palestiinalaisia tukevalle UNRWA-järjestölle. Biden on palauttanut tuen ainakin osittain.

Lue lisää:

Miksi Gazassa soditaan jälleen – katso tästä vastaukset kuuteen kysymykseen siitä, mikä saa Israelin ja palestiinalaiset aina vastakkain

"Pikkusisko pelkää ja piirtää verta ja ruumiita", sanoo nuori nainen Gazasta – "Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin neutraloida Gaza", sanoo mies Ashdodista

Ylen toimittaja seurasi, miten Israelin poliisi nujersi palestiinalaisten mielenosoituksia kovin ottein