1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vaelluskalat

Sukellusveneiden metsästyksessä käytetty menetelmä paljastaa mystisen ankeriaan elämän saloja

Ankeriaan kutuvaellus Sargassomerelle on luonnonnäytelmä vailla vertaa. Tutkimuksessa selvisi, että myös järviimme istutetut poikaset löytävät suunnan synnyinseudulleen. Kalojen liikkeitä seurataan samaan tapaan kuin vieraan vallan sukellusveneitä.

Tutkija Jouni Tulonen tarkastelee nukutettua ankeriasta.
Luonnonvarakeskuksen tutkija Jouni Tulonen työryhmineen on siirtänyt Vesijärvestä runsaat 2000 ankeriasta mereen, jotta ne pääsisivät kutuvaellukselle kohti Sargassomerta. Kaikki kalat mitataan, punnitaan ja merkitään.

Vääksynjoessa Asikkalassa olevan säännöstelypadon kupeessa on vaatimattoman näköinen puinen arkku. Arkisesta ulkomuodostaan huolimatta se näyttelee tärkeää roolia äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellun ankeriaan elämänkierrossa. Ankerias on vain yksi monista uhanalaista vaelluskalalajeista.

Arkun avulla kalat pyydystetään elävinä. Tutkimusten jälkeen ne kuljetetaan autolla Kymijoen suulle mereen. Luonnonvarakeskuksen ja tanskalaisyliopiston tutkimuksessa ankeriaita tarkkaillaan lähettimillä. Samankaltaisilla menetelmillä suurvallat etsivät muiden maiden sukellusveneitä veden alta.

Käärmemäisen vaelluskalan elämä on jatkuvaa matkustusta. Päijät-Hämeen Vesijärvessä sukukypsiksi kasvaneet ankeriaat syntyvät Sargassomeressä. Sieltä poikaset uivat Englantiin, jossa ne pyydystetään istutettaviksi. Ne viettävät hieman aikaa Ruotsissa karanteenissa, jonka jälkeen matka jatkuu yksityiskoneella Suomeen. Lentokentältä poikasten taival jatkuu järviin eri puolille maata.

Ankeriaan kutupaikka Sargassomeri on lähes Euroopan kokoinen merialue Atlantilla. Pitkään oli epävarmaa, löytävätkö siellä syntyneet poikaset takaisin alueelle lisääntymään, jos ne on istutettu suomalaisiin järviin. Kuva: Derrick Frilund / Yle

Sukukypsät ankeriaat lähtevät järvissä aikansa kasvettuaan matkalle kohti Sargassomerta. Tässä vaiheessa kuvaan astuu jälleen ihminen.

– Jos emme pyydystäisi niitä siirrettäviksi mereen, ei niistä kovin moni selviäisi hengissä. Kymijoessa on viidestä kymmeneen vesivoimalaa, joiden turbiinit ovat ankeriaalle tuhoisia, selittää Luonnonvarakeskuksen tutkija Jouni Tulonen ihmisen ristiriitaista roolia ankeriaan taipaleella.

Ankerias on määritelty meillä äärimmäisen uhanalaiseksi. Jokien patoaminen on suurin syy lajin ahdinkoon. Kuva: Mika Moksu / Yle

Vaelluksen salat julki sukellusvenejahdin keinoin

Ankeriaan elämästä suuri osa on tutkijoillekin vielä hämärän peitossa. Kala viihtyy syvissä vesissä ja liikkuu pimeässä, eikä kannan pieneneminen helpota asiaa. Nyt vaelluskäyttäytymisestä on saatu uutta tietoa.

Suomalaisjärvissä ankeriaskanta on pitkälti istutusten varassa. Kauan oli epäselvää, löytävätkö istukkaat Suomen rannikolta tien Sargassomerelle jatkaakseen sukuaan.

Kalastus on tuonut viitteitä vaelluksesta. Suomessa kaloihin laitettujen tunnistemerkkien tietoja ilmoitettiin eri puolilta Itämeren rannikkoa, kunnes ankeriaan kalastus väheni. EU:n rajoitettua ankeriaan kalastusta tietojen määrä romahti.

Vuonna 2020 Luonnonvarakeskus lyöttäytyi yksiin Tanskan Teknillisen Yliopiston, DTU:n kanssa. Suomessa LUKE asensi ankeriaisiin ultraäänilähettimiä ja Tanskan salmiin rakennettiin hydrofonien, eli vedenalaisen kuuntelulaitteiden verkosto. Laitteet aistivat ohi uivan kalan, jolla on lähetin. Ne jopa tunnistavat ankeriaat yksilöllisesti.

Itämeren alueella asennettiin lähetin 800 kalaan, joista Vesijärven ja Vanajaveden ankeriaita oli 100. Helmikuuhun mennessä suomalaiskaloista oli havaittu 31. Nopein ankeriaista taivalsi 84 päivässä Kymijoen suulta Tanskaan 1300 kilometrin matkan.

–Tämä osoittaa, että istutettu kala osaa lähteä kutuvaellukselle oikeaan suuntaan. Emme pysty varmaksi sanomaan päätyvätkö ne lopulta Sargassomerelle. Sieltä ei ole koskaan tavattu yhtään aikuista, sukukypsää ankeriasta, Jouni Tulonen sanoo.

Hän painottaa, että lähettimien avulla saatu tieto kalojen liikkeistä vahvistaa sen, että ankeriaita kannattaa istuttaa sisävesiin. Istutusten järkevyyttä on kyseenalaistettu pitkään juuri siksi, että kalojen ei ole uskottu löytävän tietään kutualueelle.

– Ei voi enää olla sattumaa, että kolmasosa merkityistä kaloista on löytänyt tiensä Tanskan salmiin.

Ankeriaat nukutetaan ennen tutkimista. Nukutusaine on samaa, jota hammaslääkäri käyttää ienten puuduttamiseen. Kuva: Mika Moksu / Yle

Vuosirenkaat paljastavat lisää salaisuuksia?

Ankeriaiden vaelluskäyttäytymisestä kaivataan lisää tietoa. Suomessa on tarkoitus aloittaa kokeilu, jossa selvitetään, eroaako sisävesiin ja merialueille istutettujen kalojen vaeltaminen toisistaan. Kaikki poikaset merkitään elimistöön imeytettävällä väriaineella. Se jättää kalan otoliittiin, eli kuuloluuhun, värjäytyneen "vuosirenkaan".

Tällä viikolla Suomeen saapuu uusi erä sisävesiin istutettavia ankeriaanpoikasia. Ne merkitään eri värillä kuin mereen istutettavat poikaset.

– Tänä vuonna kokeilemme, onnistuuko värimerkintä odotetulla tavalla. Jos kaikki menee hyvin, merkitsemme jatkossa kaikki järvipoikaset eri värillä, Tulonen sanoo.

Ankerias on mystinen kalalaji, jonka elämä tunnetaan hyvin huonosti. Sen tiedetään lisääntyvän Sargassomeressä, mutta sieltä ei ole koskaan löydetty sukukypsää ankeriasta. Kuva: Mika Moksu / Yle

Suomalaisankeriaat ovat arvokas geenipankki

Jouni Tulonen ryhmineen on vuodesta 2014 alkaen pyydystänyt Vääksynjoesta pari tuhatta ankeriasta, jotta ne pääsisivät kutualueelleen. Ilman ihmisen apua ankeriasta uhkaa surkea kohtalo.

Jos vesivoiman turbiinit ovat hengenvaara mereen vaeltaville kaloille, ei matka mereltä järviin ole yhtään helpompi. Luonnonvarakeskuksen mukaan Euroopan joissa on 1,3 miljoonaa nousuestettä. Ne ovat erilaisia patoja, joiden vuoksi ankerias ei pääse luonnollisille elinalueilleen.

Ankeriaan elämään kuuluu aikuistumisvaihe makeassa vedessä. Perinteisistä makean veden elinympäristöistä hyvässä kunnossa on enää 13 prosenttia verrattuna aikaan ennen vesivoimaloiden yleistymistä. Tulevaisuus näyttää synkältä, vaikka patojen purkaminen on yleistynyt viime vuosina eri puolilla Eurooppaa. Eurooppalaisten luonnonsuojelujärjestöjen yhteenliittymä Dam Removal Europe (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että viime vuonna Euroopasta purettiin 20 patoa.

Mutta mikä merkitys parilla tuhannella Vesijärven ankeriaalla on koko lajin kannalta?

– Suomessa ankeriaat kasvavat tavallista suuremmiksi, joten ne ovat tärkeitä emokaloja. Mikäli kaikki siirretyt kalat ovat löytäneet Sargassomereen, ovat ne tuottaneet teoreettisesti arvioituna lähes 10 miljardia jälkeläistä, Tulonen summaa.

Ankerias ui synnyinpaikastaan Sargassomereltä Englannin rannikolle. Poikaset pyydystetään ja viedään karanteeniin Ruotsiin. Sitten ne lennätetään Suomeen ja istutetaan järviin. Vesijärveen istutetut kalat viedään lopuksi autolla Vääksystä Kymijokisuuhun Suomenlahdelle. Kuva: Mika Moksu / Yle

Ankerias kaipaa arvonsa palauttamista

Suomessa vaelluskalojen elinoloja koetetaan parantaa kansallisen vaelluskalastrategian avulla. Myös julkinen keskustelu vaelluskalojen ympärillä on ollut vilkasta viime vuosina, ja se on osaltaan auttanut muun muassa Etelä-Karjalassa sijaitsevan Hiitolanjoen ennallistamista lohien lisääntymisalueeksi.

Kalojen puolesta ääntä pitää Vaelluskala ry -yhdistys. Sen puuhamies, kalatalousasiantuntija Henrik Kettunen on huolissaan ankeriaasta. Kettunen sanoo, että lajin ahdinko on jäänyt meillä liian vähälle huomiolle. Hän muistuttaa, että ankerias oli Suomessa vielä 1960- ja 1970-luvuilla kaupallisesti tärkeä kala.

– Moni järjestö tukee vaelluskalakantojen elvyttämistä, mutta ankerias unohtuu usein. Ankerias on jäänyt liian vähälle huomiolle myös vaelluskalastrategiassa. Lajin kannanhoitosuunnitelma pitäisi pikaisesti päivittää.

Kettusen mukaan Vääksynjoen ankeriasarkku on osoittanut toimivuutensa. Samanlaiselle olisi tarvetta esimerkiksi Kokemäenjoen vesistöalueella, jossa ankeriaalla on hyviä elinalueita.