Rauman koronatilanne pahenee nopeasti – Lukon kultajuhlinnan seuraukset näkyvät nyt kohonneina tartuntalukuina

Raumalla koronatartuntojen määrä on kasvanut nopeasti. Ne liittyvät erityisesti Rauman Lukon liigamestaruuden jälkeiseen juhlintaan. Joukkoaltistuksia on ollut runsaasti. Kaupunki on palannut epidemian kiihtymisvaiheeseen.

Rauman Lukon kiekkomestaruuden kultajuhlinta on aiheuttanut runsaasti korona-altistuksia. Kuva: Jenni Joensuu / Yle

Rauma on palannut koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Syynä ovat viime päivien tartuntatapaukset, jotka liittyvät muun muassa Rauman Lukon kultajuhlintaan.

Yhdeksässä tapauksessa tartunta on todennäköisesti saatu joukkokokoontumisissa toreilla, baareissa tai yksityisjuhlissa, mutta tarkka tartunnan lähde ei ole selvillä.

Jo kultajuhlien jälkeen terveysviranomaiset arvioivat, että riski koronatilanteen pahenemisesta on merkittävä.

Muusta Satakunnasta Euran koronatilanne on vaikea, ja kunta on leviämisvaiheessa, Kokemäki on kiihtymisvaiheessa ja muut kunnat ovat perustasolla. Myös Nakkila on palannut perustasolle.

Ylimääräinen kokous

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä kokoontui perjantaina ylimääräiseen kokoukseen Rauman koronatilanteen pahenemisen takia. Rauma on kokouksen päätösten mukaan epidemian kiihtymisvaiheessa ja lähellä siirtyä leviämisvaiheeseen.

Rauman ilmaantuvuusluku – 15 tartuntaa eli 38,4 tapausta 100 000:aa asukasta kohti kahden viikon aikana – ei vielä ole kovin korkea, mutta se on nopeasti kaksinkertaistunut. Karanteeniin on Raumalla asetettu 150 ihmistä, mutta altistumisia on viranomaisten mukaan tapahtunut ravintoloissa, baareissa ja kultajuhlissa todennäköisesti moninkertainen määrä.

Lisäksi Rauman Lukon mestarijoukkueen koulukierroksella on tapahtunut lyhytkestoisia altistuksia, jotka eivät ole johtaneet karanteeniin.

TIlanne uhkaa pahentua

Koko Satakunnan ilmaantuvuusluku on 26,4. Myös koko maakunnassa on uhkana siirtyminen takaisin kiihtymisvaiheeseen, jos tilanne pahenee entisestään.

Rauma on lisänyt viikonlopun näytteenoton kapasiteettia, ja oireisille pyritään antamaan testiaika mahdollisimman nopeasti. Tartuntatautien torjuntaryhmä korostaa, että varhaisella näytteenotolla ja tartuntaketjujen katkaisulla tilanne voidaan saada hallintaan.

– Erityisesti Eurassa ja Raumalla on tärkeää nyt noudattaa tuttuja hygieniaohjeita ja käyttää maskia sekä pitää huolta turvaväleistä. Myös kontaktien vähentäminen olisi tärkeää etenkin, jos on ottanut osaa joukkokokoontumisiin tai epäilee voineensa altistua, ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä ja johtajaylilääkäri Petteri Lankinen kirjoittavat.

Tartuntataudeista vastaavan lääkärin Katrimari Salmelan mukaan suurin osa tartunnoista liittyy Lukon kultajuhlintaan

Uutista voi kommentoida Yle Tunnuksella 22.5. klo 23 saakka.