1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sukututkimus

Ei vain kellonrakentajia – Könnien uusi sukukirja esittelee kelloistaan tunnetun suvun maanviljelystä ja viinanpolttoa

Könnien parempaa viinaa sanottiin dissuksi. Siitäkö tulee nykypäivän tissuttelu-sana, miettii sukukirjan toimittanut Martti Koskenkorva. Kirjassa Koskenkorva ja suvun oltermannikunta selvittävät, miten vaatimattomasta tilasta tuli nopeasti yksi Ilmajoen vauraimmista.

Martti Koskenkorva esittelee yli neljän vuoden urakkaa, uutta sukukirjaa. Taustalla raksuttaa aito könniläinen kalenterikello. Kuva: Päivi Rautanen / Yle

Eteläpohjalainen Könnin suku on muutakin kuin könninkelloja ja kellontekijöitä.

Vaikka Könnit tunnetaan kelloistaan, suvulla on juuret vahvasti myös maanviljelyksessä ja viinanpoltossa, tietää suvustaan juuri kirjan toimittanut ja sitä paljon tutkinut Martti Koskenkorva.

Koska juuri kellonteon historiaa käsitellään monessa aiemmassa sukukirjassa, Koskenkorva ja suvun oltermannikunta halusivat paneutua nyt näihin vähemmän esillä olleisiin asioihin.

– Vanhoissa kirjoissa on jäänyt heikoille se, mistä kaikki alkoi.

Nyt julkaistua Jonsei Piru niin Könni -kirjaa tehtiin nelisen vuotta. Se kertoo yksityiskohtana suvusta muun muassa sen, että Könnit maustoivat viinansa kuminalla ja joskus myös tislasivat sen kahdesti.

– Sen paremman, kahdesti tislatun viinan lempinimi oli dissu. Eli kun puhutaan tissuttelusta, voi oll, että sillekin sanalle juuret on Könnillä, Martti Koskenkorva naurahtaa.

Katso seuraavaksi Suomen Television dokumentti vuodelta 1963: Elävä arkisto: Könnit - kellonrakentajasuku Pohjanmaalta

Kellontekoa isiltä pojille

Könnin suvun tarina alkaa Ilmajoelta 1700-luvun puolivälissä.

Tuolloin koskenkorvalainen seppä Jaakko Jaakonpoika Ranto ja Maria-vaimonsa ostivat Könnin tilan ja ottivat käyttöön tilan nimen.

Suvun mestarit valmistivat kuuluisia kelloja neljässä polvessa reilun sadan vuoden ajan.

– Kellonteko päättyi tragediaan. Ala-Könnillä ei ollut työlle jatkajaa, oli vain viisivuotias tytär. Yli-Könnillä olisi ollut poikia, mutta heistä vanhempi Jaakko kuoli verenmyrkytykseen lyötyään käteensä kirveellä ja nuorempi Juho-veli halusi olla vaan maanviljelijä, Martti Koskenkorva kertoo.

Kellonrakentamisen taito periytyi suvussa isältä pojalle.

Vaatimattomasta vaurauteen

Könnistä tuli nopeasti yksi Ilmajoen vauraimmista tiloista, mutta Koskenkorvan mukaan lähtökohdat olivat vaatimattomat.

Tarttumalla tilaisuuksiin ja kartuttamalla osaamista vaurauskin karttui. Kirjantekijät perehtyivät muun muassa perukirjoihin.

– Kolmannen polven Jaakko Ala-Könnin tila oli jo seutukunnan vaurain tila vuonna 1830. Sen sanottiin olevan jopa kaksi kertaa vauraampi kuin seuraava. Se on paljon, sillä täällä oli silloin herraskartanoita ja erittäin vakavarainen pappila, Koskenkorva sanoo.

Könnit loivat mainetta ennen kelloja mm. kärryjen tekijänä. Työstä, jonka osaamista ei ollut siihen aikaan paljon, sai hyvän korvauksen. Kärryistä osaaminen kehittyi kohti könniläistä kalenterikelloa.

– Käden taitoa, ajatuksen selkeyttä ja mielikuvituksen korkeaa lentoa on pitänyt olla, jotta vasarasta on kehittynyt sorvi, jolla on sitten tehty rattahia kelloon.

Uusi kirja on sukuseuran kustantama. Koskenkorvan mukaan suoraan aleneviin polviin kuuluvia könniläisiä on noin 5000 sukulaista. Kuva: Päivi Rautanen / Yle

Tehokkain tapa käyttää ja säilyttää

Myös viinasta tuli yksi Könnin vaurauden tukijalka. Koskenkorva tietää kertoa, että tuohon aikaan rahan sijaan maksuvälineenä käytettiin usein viljaa.

Viljalla asiakkaat maksoivat Könneillekin, joten piti keksiä mitä sillä tehtäisiin.

– Se oli tehokkainta käyttää viinan, joka oli helppo säilyttää ja myydä kievareihin ja trahteereihin.

Tuohon aikaan viinan keittäminen oli laillista, joskin hyvin säänneltyä. Könnit pyrkivät hyötymään muun muassa sallitusta viinanpolttoajasta maksimaalisesti.

– Kun viinankeitto jonain vuonna oli sallittua kolme kuukautta, löysimme palkkakuitin, jonka mukaan palkkaa maksettiin viinankeittäjälle koko tältä ajalta. Koko ajan keitettiin, kun lupa oli, Koskenkorva sanoo.

Kellot kuvin ja tekstein

Jonsei Piru niin Könni -kirja esittelee Könnien kellotuotannon kuvin ja tekstein. Mukana on myös musiikkiosuus, jossa esitellään Könneistä kertovia sävelmiä.

Martti Koskenkorva toivoo, että kirja kuluisi sekä suvun jäsenten että muiden kiinnostuneiden käsissä. Kiinnostusta hän toivoo myös vasta-avattuun Könnimuseoon Koskenkorvan tuvassa. Museossa voi tutustua sekä suvun historiaan että muun muassa Yli-Könnin seitsenviisariseen kalenterikelloon.

Toki kuuluisia Könnin kalenterikelloja on muuallakin kuin Koskenkorvan tuvassa. Yksi on Kellomuseossa Espoossa ja yksi Seinäjoella Törnävän kartanolla.

– Kansallismuseon kello on purettu varastoon, mikä on aikamoinen häpeä, Koskenkorva tokaisee.

Yksi Könnin vanhoista tornikelloista, aivan ensimmäinen, puolestaan on televisiossa tämän tästä.

– Lähes aina, kun puhutaan taloudesta, uutiskuvassa on valtioneuvoston linna, jonka kolmiofasadissa on vuonna 1822 tilaustyönä tehty könninkello.

Lue seuraavaksi:

Tuore sukututkimus paljastaa: Könnin sukuun livahti sinne kuulumattomia

Könniläisen salavipua säädetään karkauspäivänä – "Suurin vaara on, ettei kuupa putua"

Könniläinen kalenterikello raksuttaa tarkasti kuun kierronkin