1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulivuorenpurkaukset

Nyiragongon tulivuori purkautuu Kongon demokraattisessa tasavallassa

Nyiragongo kuuluu maailman aktiivisimpiin tulivuoriin. 250 ihmistä kuoli ja 120 000 jäi kodittomiksi sen purkauksessa vuonna 2002.

Nyiragongon tulivuori purkautuu Kongossa
Nyiragongon tulivuori purkautuu Kongossa

Nyiragongon tulivuori purkautuu Kongon demokraattisen tasavallan itäisissä osissa lähellä Goman kaupunkia. Uutistoimisto Reuters on tavoittanut vulkanologin läheltä Gomaa.

– Näen korkeita laavasuihkuja ja pidän todennäköisenä, että ne saavuttavat Goman hyvin nopeasti, vulkanologi Dario Tedesco sanoi Reutersille.

Tedescon mukaan tulivuoren laava kuuluu nopeimmin liikkuviin laavoihin maailmassa. Hetkeä myöhemmin hän kuitenkin arvioi Reutersille, että laava ei aiheuttaisi uhkaa kaupungille. Laava vaikuttaa virtaavan kohti Ruandan rajaa, ei kohti kaupunkia.

Kongon hallinto on antanut evakuointimääräyksen lähes 2 miljoonan asukkaan kaupunkiin.

Ruanda kertoo, että yli 3 500 kongolaista on ylittänyt rajan paetessaan laavaa. Kongolaisia on majoitettua hätämajoituksiin kouluihin.

Kongon demokraattisen tasavallan presidentti Felix Tshisekedi on kertonut päättävänsä lyhyen Euroopan matkansa palatakseen takaisin Kongoon.

Maan pääministeri Jean-Michel Sama Lukonde on kutsunut koolle hallituksen hätäkokoukseen pääkaupunki Kinshasaan.

Tällaista tuhoa Nyiragongon purkaus teki Goman kaupungissa vuonna 2002. Kuva: Jacques Collet / EPA

Edellinen purkaus lähes 20 vuoden takaa

Nyiragongo purkautui viimeksi vuonna 2002. Silloin 250 ihmistä kuoli ja 120 000 jäi kodittomiksi purkauksessa.

AFP:n paikalla olevan toimittajan mukaan osa Goman asukkaista on paennut kodeistaan kohti Ruandan rajaa. Hänen mukaansa kaupungissa on sähkökatko ja voimakas rikin haju. Gomassa asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä.

Nyiragongo on yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista, kertoo Volcano Discovery -sivusto (siirryt toiseen palveluun). Sivuston mukaan se purkautui 13 kertaa 1900-luvulla.

Kerrostulivuori sijaitsee lähellä Kongon demokraattisen tasavallan ja Ruandan rajaa. Sen korkeus on 3 470 metriä.