1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. arkeologia

Laavaluolan kiviveneessä yritettiin torjua Ragnarök – viikinkilöytö Islannista kertoo maailmanlopun pelosta

Surtshellirin luola syntyi laavavirrasta, jonka on täytynyt olla Islannin varhaisille asukkaille elävä esimerkki myyttisestä Ragnarökistä. Kun laava jäähtyi, luolaan rakennettiin palvontapaikka pahan hillitsemiseksi tai hyvän voimistamiseksi.

Tätä tietä Surtshelliriin. Pitkä ja pilkkopimeä luola oli vuosisatojen ajan kaihdettu ja pelätty. Nykyisin se on turistinähtävyys. Kuva: Dalius Baranauskas / Alamy / AOP

Islantilaisesta luolasta löytynyt kivirakennelma, suuri määrä katkottuja eläinten luita ja kaukomailta tulleet esineet kertovat saaren viikinkieliitin yrityksistä estää maailmansa tuhoutuminen, päättelee yhdysvaltalais-islantilais-norjalainen tutkimus.

Kivistä ladottu rakennelma on veneen muotoinen. Muoto on kapeneva ja laidat kaartuvat. Kummassakin kyljessä on aukko ja symmetrinen syvennys. Sellainen on myös veneen perällä.

Journal of Archaeological Science (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä ilmestynyt tutkimus vahvistaa, että Surtshellirin laavaluolan syntyi tulivuorenpurkauksessa pian sen jälkeen, kun skandinaavit olivat alkaneet asuttaa Islantia 800-luvun loppupuoliskolla tai ehkä vasta kävivät siellä kausittaisilla metsästysmatkoilla.

Vulkaanisen tuhkan tefrokronologiset ajoitukset osoittavat samaa kuin keskiaikaiset kirjalliset tiedot ja kolme aiempaa näytteiden analyysiä: purkaus alkoi 800-luvun lopussa. Uusi tutkimus täsmentää alun vuosien 880 ja 910 välille.

Tefro- tai tefraknonologia on Islannissa kehitetty menetelmä, jolla ajoitetaan tulivuorenpurkauksista syntyneitä tuhkakerroksia sekä toistensa suhteen että absoluuttisesti.

Pimeään oli pakko uskaltautua

Purkaus oli niin voimakas, ettei moista ollut nähty Pohjois-Euroopassa todennäköisesti yli kymmeneentuhanteen vuoteen. 240 neliökilometriä hedelmällistä maata ja koivumetsää muuttui Hallmundarhraun mustaksi basalttikentäksi.

Purkaus oli myös pitkä. Se saattoi jatkua hitaana laavavirtana jopa 50 vuoden ajan tai edetä nopeimmillaan yli kilometrin kuukaudessa, mutta siinäkin tapauksessa se kesti ainakin viisi vuotta, tutkimuksessa arvioidaan.

Islannin asuttamisesta kertovan kirjan Landnámabókin mainitsemat viisi jäljettömiin kadonnutta maatilaa saattavat olla basalttikentän alla.

Lisäksi purkauksen rikkidioksidi- ja muut myrkkykaasut painuivat alas laaksoihin, tuhosivat viljelmiä ja karjaa ja tappoivat myös ihmisiä vielä kaukanakin laavavirrasta.

Purkaus varmasti muistutti myyttien Ragnarökistä, maailmanlopusta. Se kirjoitettiin Edda-runoksi vasta myöhemmin, keskiajalla, mutta suullisesti siitä oli kerrottu ehkä jo 700-luvulla.

Jotakin oli tehtävä, ettei moista tuhoa enää tapahtuisi.

Tutkijoiden mukaan Surtshellirin luolaan uskaltauduttiin heti, kun laava oli jäähtynyt runsaan puolentoista kilometrin pituiseksi pimeäksi luolaksi, luultavasti 920-luvulla. Ehkä mentiin lepyttelemään Surtr-jättiläistä, kenties lietsomaan voimaa hänen vastustajalleen, rauhan ja hyvinvoinnin jumalalle Freyrille.

Ragnarök-myytin mukaan Surtr sytytti maailmanpuun Yggdrasilin tuleen miekallaan, joka oli kirkkaampi kuin Aurinko. Maailma vajosi kiehuvaan mereen. Vain muutama jumala ja kaksi ihmistä säästyi tulisesta lopusta, joka seurasi vuosikausia kestänyttä talvea ja rajuja taisteluja.

Yhdysvaltalaisen Brownin yliopiston (siirryt toiseen palveluun) antropologin Kevin Smith johtama tutkimusryhmä löysi venerakennelman luolan pilkkopimeydestä, 300 metrin päästä suuaukosta, kymmenen metriä maanpinnan alapuolelta.

Luola on enimmäkseen avara tunneli, 10–15 metriä korkea ja 9–13 metriä leveä, mutta sillä on kaksi matalampaa ja kapeampaa sivutunnelia.

Niitä paikalliset ovat kutsuneet "luuluolaksi" ja "linnaluolaksi", sillä perimätiedon mukaan lainsuojattomat pitivät Surtshelliria turvapaikkanaan 1700-luvulla. Luolan luut arveltiin karjavarkaiden aterioiden jätteeksi.

Myös Smith uskoi niin käytyään luolassa ensi kertaa 2000-luvun alussa, mutta sittemmin tutkijoille selvisi, ettei luolassa ole lainkaan todisteita asutuksesta. Radiohiiliajoitus osoitti luut viikinkiaikaisiksi.

Ne oli aseteltu kasoiksi 120 metrin matkalle. Eläimet olivat olleet keväällä teurastettuja nuoria lampaita ja vuohia, sikoja, nautoja ja hevosia. Eläinten ruhoja oli myös poltettu roviolla kivirakennelman päällä.

Luukasojen alkuperäisestä korkeudesta todistavat orgaaniset tahrat luolan seinässä miltei metrin korkeudella. Itse luut ovat valtaosin kadonneet turistien mukana matkamuistoina.

Vuonna 2017 Ragnarök näytti elokuvassa tällaiselta. Kuva: Marvel / Walt Disney Studios / Everett Collection / AOP

Verinen todiste saagassa

Luolassa oli muutakin ihmisten rakentamaa, suuaukon ja kiviveneen välille päätunneliin pystytetty yli kymmenmetrinen kivimuuri. Se oli alkujaan jopa neljän ja puolen metrin korkuinen.

Arkeologit totesivat muurin ihmisten työksi vasta viitisentoista vuotta sitten, kun monta perättäistä lämmintä kesää oli sulattanut lumen, joka aiemmin täytti puolet tunnelin korkeudesta ympäri vuoden.

Verinen tarina keskiajalla kirjoitetussa Sturlungan saagassa on vahva todiste muurin iästä.

Päällikön poika Órækja Snorrason jäi vihollisten käsiin kesällä 1236 ja "Þá fara þeir í hellin Surt ok up á vígit" eli "vietiin Surtin luolaan linnoitusta vasten". Hänet sokaistiin, kuohittiin ja jätettiin kuolemaan, saaga kertoo.

1200-luvulla muurin on täytynyt olla jo vanha, sillä luolasta ei löytynyt merkkejä, jotka todistaisivat ihmisten aktiivisesta toiminnasta 1000-luvun toisen neljänneksen jälkeen, tutkijat totesivat.

Kullankeltaista kaukomailta

Vaikka viikinkiaikaisten esinelöytöjen joukossa on arkisten liippakivien katkelmia, osa esineistä osoittaa, että palvontamenoja harjoitti varakas eliitti, tutkijat sanovat.

Esineissä on jälkiä auripigmentistä eli orpimentistä, arseenista saadusta kallisarvoisesta keltaisesta väriaineesta. Islantiin se oli tullut aina Itä-Turkista asti. Aiemmin auripigmenttiä on löytynyt viikinkien jäljiltä varmistetusti vain Tanskasta Jellingin kuningashaudasta.

Surtshellirin 63 lasihelmestä osa on Skandinavian arkeologisilta kaivauksilta tuttuja helmityyppejä 900-luvun lopulta, osa muistuttaa Islannista 900-luvun haudoista löydettyjä pienenpieniä helmiä.

Piirroskuva noin vuodelta 1860, jolloin Islannin jäinen laavaluola oli jo alkanut houkutella kävijöitä. Kuva: Historia / Rex Features / AOP

Keskellä venerakennelmaa olivat kauppiaan lyijypainot, joista yksi oli ristin muotoinen. Se saattoi viestittää, että oli tullut aika lopettaa pakanalliset rituaalit, tutkijat tuumivat. Analyysien perusteella ne olivat jatkuneet 80–120 vuotta.

Sen jälkeen ihmiset kaihtoivat luolaa yli kuuden vuosisadan ajan. Kristittyjen käsityksen mukaan se oli tuhoa ja kuolemaa uhoava kita, josta paholainen ilmestyisi tuomiopäivänä.

Vielä 1700-luvulla alueen asukkaat varoittivat Islannin asutushistoriaa tallentanutta tutkimusmatkailijaa Eggert Ólafssonia Surtshellirin aaveista. Ne veisivät hengen, jos hän uskaltautuisi luolaan, he sanoivat.

Lue myös:

Tutkimus: Kuuluisa riimukivi kertoo viikinkien ilmastoahdistuksesta – Onko raflaavan moderni väite selitys 800-luvun arvoitukselliseen tekstiin?

Tukka tummeni ja kotikonnut laajenivat – iso DNA-tutkimus mullistaa kuvaa viikingeistä blondeina skandinaaveina