1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sotkamo

Sotkamon ja Vuokatin välille paikallisliikennettä: osa lipuista maksuttomia

Liikenteen mahdollistaa kunta, ajatuksena on myydä edullisesti kausilippuja. Kunnanjohtaja kertoo, että osa lipuista voi olla jopa maksuttomia.

Sotkamon lukion aikataulut on suunniteltu Tenetin yläkoulun kuljetusten mukaan. Paikallisliikenne toisi lisämahdollisuuksia koulupäivien suunnitteluun lukiolle. Kuva joulukuulta 2020. Kuva: Tanja Heikkonen / Yle

Sotkamon kunta käynnistää säännöllisen paikallisliikenteen kuntakeskuksen ja Vuokatin välille. Linjan on tarkoitus olla käytössä elokuun alusta lähtien. Uusi yhteys maksaa noin 165 000 euroa vuodessa, ja kustannukset katetaan suurimmaksi osaksi lipputuloilla ja mahdollisesti ELY-keskuksen tuella.

Noin neljäkymmentä minuuttia kestävä reitti ajetaan alustavan suunnitelman mukaan aamuisin, iltapäivisin ja iltaisin. Uudesta bussiyhteydestä on tullut kuntalaisilta hyvää palautetta, kertoo Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen.

– Lippujen osalta ei ole valmista sapluunaa, homma on vasta työn alla. Joka tapauksessa hinnat tulevat olemaan edulliset, ja myös maksuttomia matkustajia paikallisliikenteeseen tulee, Kilpeläinen arvioi.

Kilpeläisen mukaan maksuttomia vuoroja voisi olla alle 18-vuotiaille ja opiskelijoille. Kuntalaisten lisäksi palvelusta hyötyisivät matkailijat.

– Halutaan palvella kuntalaisia, kun kahden kuntakeskuksen kuntana ollaan, jotta Sotkamon ja Vuokatin välillä pystyy liikkumaan. Samalla se palvelee matkailijoita ja muita satunnaisia käyttäjiä.

Lähtöjä on suunniteltu aamuseitsemän ja iltakuuden välille kuusi kertaa päivässä. Reitin suunniteltu lähtöpaikka on Katinkulta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.