1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. varhaiskasvatus

Heinolan varhaiskasvatus on hyvissä kantimissa – tyytyväisiä ovat lapset, huoltajat ja henkilöstö

Päijät-Hämeen kunnalliset varhaiskasvatuksen järjestäjät toteuttivat seudullisen varhaiskasvatuksen arviointikyselyn tammi-helmikuun vaihteessa.

Varhaiskasvatus toimii Heinolassa hyvin. Kuvituskuva. Kuva: Marko Väänänen / Yle

Heinolan varhaiskasvatus saa kiitosta lapsilta, huoltajilta ja myös henkilöstöltä. Tämä ilmenee Päijät-Hämeen seudullisen varhaiskasvatuksen arviointikyselystä.

Kyselyyn vastanneet 3–5 -vuotiaat lapset pitävät hoitopaikoistaan ja uuden oppimisesta. Samalla lapset haluaisivat olla nykyistä enemmän vaikuttamassa päivän tapahtumiin.

Huoltajat arvostavat varhaiskasvatuksen turvallista ja välittävää ilmapiiriä, mutta ovat huolissaan liikenneturvallisuudesta. Huoltajat toivovat myös enemmän tietoa lapsensa varhaiskasvatuspäivästä sekä laajempaa aukioloa kesäaikaan erityisesti Vierumäelle.

Varhaiskasvatuksen henkilöstö puolestaan kiittelee työn suunnitelmallisuutta ja lasten osallisuutta arvostavaa toimintakulttuuria. Samalla henkilöstö kaipaa parempia resursseja, jotta jokainen lapsi saisi tarvitsemansa tuen.

Henkilöstö ja huoltajat antoivat varhaiskasvatukselle myös kouluarvosanan. Huoltajien keskiarvo oli 9,1 ja henkilöstön 8,7. Molemmat arvosanat olivat kohentuneet kaksi vuotta sitten tehtyyn arviointiin verrattuna.

Varhaiskasvatuksen arviointikyselyyn Heinolassa osallistui 552 vastaajaa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.