1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulvat

Lapin jokien vedenkorkeudet laskussa – "Kevään tulvatilanne alkaa olla tässä", sanoo johtava vesitalousasiantuntija

Myös tulvavahinkoihin varautuneessa Torniossa vedenkorkeudet kääntyvät maanantaina laskuun.

Tornionjoen tulva on rauhoittumassa
Tornionjoen tulva on rauhoittumassa

Kevään tulvatilanne on rauhoittumassa kautta Lapin. Torniossa tilanne on muuttunut niin, että vedenkorkeuden arvioidaan kääntyvän laskuun maanantaina. Torniossa saatiin sunnuntaina kuntoon myös tulvapenger, joka ehti nostaa Tornionjoen tulvavettä läheiselle golfkentälle.

Aiemmin ennusteet arvioivat vedenkorkeuden lähtevän laskuun vasta loppuviikolla ja Torniossa sekä Ylitorniolla kehotettiin varautumaan rakennusvahinkoihin.

– Tornion pohjoispuolella Matkakoskella ollaan jo kääntymispisteessä ja kyllä Torniossakin vedenkorkeudet kääntyvät maanantaina selkeään laskuun, sanoo Lapin ELY-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Timo Alaraudanjoki.

Tulvakeskuksen mukaan Tornionjoki oli maanantaina puoliltapäivin vielä hitaassa nousussa Torniossa ja tulvahuippu saavutetaan viimeistään tiistaina.

Tornion tulvapenkereessä lauantaina havaittu vuoto tukittiin viikonlopun aikana. Kiveä, savea ja muuta maa-ainesta kuljetettiin paikalle viiden kuorma-auton voimin.

400-vuotiasta Tornion kaupunkia juhlistava, juuri valmistunut Kojamo-teos on päässyt kosketuksiin veden kanssa, kun Tornionjoki tulvii. Kuva: Juuso Stoor/Yle

Korjauskohta pitää eikä vuotoa näy muuallakaan tulvapenkereessä, kertoo ison tarkastuskierroksen maanantaiaamuna tehnyt kaupungin kunnossapitopäällikkö Juha Virta.

– Vesi luultavasti lähtee laskuun, mutta penkkaa pitää silti seurata vielä ainakin viikon ajan, Virta toteaa.

Viikonlopun koleus auttoi

Kittilässä Ounasjoen korkeus kävi seitsemän sentin päässä vahinkorajasta ja lähti sitten laskuun lauantaina. Kittilässä rakennettiin viikonlopun alla väliaikaisia tulvavalleja ja varauduttiin myös hoivakodin evakuointiin.

– Sää pelasti eli kylmät kelit hidastivat sulamista eikä sateitakaan sattunut enää siihen kohtaan, Alaraudanjoki selittää Kittilän tilannetta.

Rovaniemellä Kirkonjyrhämän kohdalla vesi on jo kääntynyt laskuun ja Alaraudanjoen mukaan vedenkorkeus putoaa parissa päivässä merkittävästi. Ivalojoella vedenkorkeus on ollut voimakkaassa laskussa jo usean päivän ajan.

Lapin jokien tilannetta rauhoittaa myös loppuviikoksi ennustettu poutasää.

lisätty klo 12.10 Tulvakeskuksen näkemys Tornion tilanteesta