1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmastonsuojelu

Sijoittajat nousivat kapinaan energiayhtiö Shellin ilmastotavoitteita vastaan – vaativat tiukempia toimia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi

Päätöslauselma, joka vaatii öljy- ja kaasuyhtiö Shelliltä sitovia päästövähennystavoitteita, sai yhtiön yhtiökokouksessa kolmanneksen äänistä. Tiukempia ympäristötoimia Shelliltä vaatii ensi kertaa myös Britannian suurin rahastonhoitaja Legal & General Investment Management.

Öljy-yhtiö Shellin varasto Rotterdamissa heinäkuussa 2020. Kuva: Robinutrecht/EPA

Suuri joukko osakkeenomistajia vaatii tiukempia ympäristötoimia maailman suurimpiin energiayhtiöihin lukeutuvalta öljy- ja kaasuyhtiö Royal Dutch Shelliltä.

Sitovia päästövähennyksiä vaativa päätöslauselma sai osakkeenomistajilta 30 prosentin kannatuksen viime viikon yhtiökokouksessa.

Shell kertoi aiemmin keväällä uusista päästötavoitteistaan. Yhtiön tavoitteena on, että se olisi hiilidioksidipäästöjen suhteen neutraali vuonna 2050.

Yhtiö kertoi aikovansa vähentää nettopäästöjään 6–8 prosenttia vuoteen 2023 mennessä vuoden 2016 tasosta.

Tavoite nousee 20:een prosenttiin vuonna 2030, 45:een prosenttiin vuonna 2035 ja sataan prosenttiin vuonna 2050.

Sijoittajat vaativat kuitenkin Shelliltä sitovia lupauksia, eivät vain tavoitteita.

Tiukempia ilmastotavoitteita vaativien sijoittajien joukossa (siirryt toiseen palveluun) on myös Britannian suurin rahastonhoitaja Legal & General Investment Management. Se hallinnoi yhteensä lähes 1,4 biljoonan euron sijoitusvarallisuutta.

– Olemme huolissamme siitä, että Shellin asettamat väliaikatavoitteet vuodelle 2035 sekä sen suunnitelmat öljy- ja kaasutuotannon suhteen eivät riitä pääsemään tasolle, jossa maailman lämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen, Legal & General Investment Management sanoi tiedotteessaan.

Lisää aiheesta:

Energiajätti Shell aikoo olla päästöneutraali vuonna 2050