1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Turku

Turku kilpailuttaa päihdehuollon tuetun asumisen palvelut – Niittykodin toiminta loppuu, jos se ei voita kilpailutusta

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti viime viikolla, että kilpailutusta ei aloiteta ja asia valmistellaan uudelleen. Kaupunginhallitukseen asia tuli hallituksen puheenjohtan otto-oikeudella.

Niittykoti Turun Hepokullassa. Kuva: Paula Collin / Yle

Turun kaupunginhallitus päätti eilen, että Turku kilpailuttaa päihdehuollon tuetun asumisen palvelut uudestaan. Nykyisen sopimuksen optiovuosia ei käytetä.

Tähän asti päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut on kilpailutettu yhtenä kokonaisuutena yhdessä alueen kuntien kanssa yhdessä. Nyt tehdyllä päätöksellä Turku kilpailuttaa päihdekuntoutujien tuetun asumis erikseen omana sopimuksenaan. Aikaisemmassa seudullisessa kilpailutuksessa olleet kunnat voivat halutessaan osallistua myös tähän kilpailutukseen.

Muilta osin palveluiden voimassa olevia sopimuksia jatketaan.

Uuden kilpailutuksen aloittaminen hyväksyttiin äänin 7-6. Kilpailutuksen puolesta äänestivät kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset. Sdp, vasemmistoliitto ja keskusta olisivat palauttaneet asian uudelleen valmisteluun.

Asia tuli kaupunginhallituksen ratkaistavaksi, vaikka sosiaali- ja terveyslautakunta palautti viime viikolla asian jo kertaalleen uuteen valmisteluun. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sini Ruohonen (kok) käytti otto-oikeutta ja toi esityksen kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Kaupunginhallituksessa Piia Elo (sd.) ehdotti kaupunginhallituksessa, että sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös jää voimaan ja kilpailutus valmistellaan uudestaan. Ehdotus ei saanut maanantaina taakseen enemmistöä.

Uusi kilpailutus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Hepokullassa sijaitsevan Niittykodin toiminta loppuu, jos sitä ylläpitävä Sininauhasäätiö ei voita uutta kilpailutusta.

Juttua päivitetty 26.5: lisätty tieto kilpailutuksen irroittamisesta aiemmasta laajemmasta sopimuskokonaisuudesta.

Lisää aiheesta:

Päihdekuntoutujien asumisyksikkö Niittykodin jatko vaakalaudalla – Turku haluaa kilpailuttaa päihdekuntoutujien asumisen uudelleen

Turun päihdekuntoutujien asumispalveluiden uusi kilpailutus lautakunnalta bumerangina valmisteluun