1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. opiskelu
Mielipide
opiskelu

Jenny Matikainen: On tärkeää, että nelikymppinenkin voi päästä lääkikseen – Kiinassa ajatuskin naurattaa

Kiinassa “ylioppilaskoe” ratkaisee, miten elämässä käy. Lukiossa istutaan 17 tuntia päivässä, koska paikka hyvässä yliopistossa on ainoa tie eteenpäin. Onneksi Suomessa asia on yhä toisin, kirjoittaa Matikainen.

– He opiskelevat kuin hullut, epätoivon partaalla. Kaikki haluavat vain päästä yliopistoon. Siksihän me täällä olemme.

Näin kommentoi lukiolainen Li Ding koulunkäyntiään pari vuotta sitten. Li kävi Kiinassa kuuluisaa preppauslukiota, jota kutsutaan “gaokao-tehtaaksi”.

Suomessa vastaava termi olisi ylioppilaskirjoitustehdas.

Li opiskeli aamukuudesta iltayhteentoista. 17 tuntia päivässä, yleensä myös lauantaisin ja välillä sunnuntaisinkin. Hän kävi kotona kahdella vartin ruokatauolla ja nukkumassa viiden tunnin unet.

Koko perhe oli muuttanut kylään, jotta poika voisi käydä kyseistä lukiota. Koulu on Kiinassa tunnettu siitä, että se saa huonommatkin oppilaat menestymään tasoaan paremmin.

Gaokao on Kiinan lukion lopussa tehtävä koe, joka jo sanana herättää kauhua opiskelijoissa. Koe on koko perheen asia. Sitä jännitetään kuin Suomessa jääkiekon MM-finaalia.

Panokset vain ovat kovemmat: jos epäonnistut, elämäsi on pilalla.

Gaokao on Kiinassa käytännössä ainoa tie yliopistoon. Eikä menestykselliseen työuraan edes riitä mikä tahansa oppilaitos. Tutkinto pitäisi saada niin kutsutusta ensimmäisen tason yliopistosta.

Li opiskeli aamukuudesta iltayhteentoista.

Maassa, jossa on massoittain nuoria, kilpailu on armotonta. Esimerkiksi arvostettu Pekingin yliopisto ottaa vuosittain sisään noin 3 000 opiskelijaa. Gaokaoon osallistuu 10 miljoonaa nuorta. Pekingin yliopistoon pääsee heistä siis 0,03 prosenttia.

Luvut eivät ole suoraan verrattavissa, mutta esimerkki tuo mittakaavaa: Vuonna 2020 Helsingin yliopistoon otettiin opiskelijoita määrä, joka vastaa 15 prosenttia sinä vuonna kirjoittaneista.

Olennaisin ero on kuitenkin siinä, keitä yliopistoihin pääsee.

Vaikka Suomenkin opiskelijavalinnassa suositaan nykyisin vastavalmistuneita, kaltaiseni nelikymppinen voi yhä haaveilla uudesta urasta.

Pari ystävääni valmistuu tänä vuonna maisteriksi eikä kyse ole vuosituhannen vaihteessa aloitetuista tutkinnoista. He ovat halunneet muuttaa elämänsä suuntaa ja opiskella lisää.

Kiinalainen ystäväni hämmentyi, kun kysyin, voisiko kolmekymppinen kiinalainen hakea Pekingin yliopistoon opiskelemaan tutkintoa. Hänen mielestään koko ajatus oli absurdi.

Yliopistoon mennään gaokaon jälkeen, ja jos hyvään oppilaitokseen ei pääse, vaihtoehtona on kakkostason yliopisto tai ammattikoulu. Kokeen voi yrittää uusia (siirryt toiseen palveluun), mutta harvalla on siihen haluja.

Aina voi myös mennä töihin ilman koulutusta. Toisin sanoen, epäonnistua.

Kuulostaa kamalalta, mutta näin iso osa kiinalaisnuorista ja heidän vanhemmistaan ajattelee.

Aina voi myös mennä töihin ilman koulutusta. Toisin sanoen, epäonnistua.

Toki tee-se-itse-rikkaita ja muita poikkeuksia mahtuu myös Kiinaan, mutta mahdollisuudet kiivetä yhteiskunnassa ylöspäin ilman kunnon koulutusta ovat huonot. Monet työnantajat karsivat suoraan sellaiset hakijat, jotka eivät ole käyneet tarpeeksi hyvää yliopistoa.

Vau, oikeastiko?

Näin kiinalaiset suhtautuvat, kun kerron opiskelleeni Shanghaissa Fudanin yliopistossa. Se on yksi himotuista huippukouluista.

Yksityiskohdat eivät yleensä vaikuta kuuntelijan reaktioon, mutta kerron ne silti. Olin 32-vuotias stipendiaatti enkä tehnyt kokonaista tutkintoa.

Fudanissa kävin useita keskusteluja oudosta tilanteestani. Yritin selittää parikymppisille opiskelukavereilleni, miten olin voinut jättää työelämän vuodeksi ja palata yliopistoon. Heidän mielestään siinä ei kerta kaikkiaan ollut järkeä.

Välillä joku ymmärsi, minkä itse jo tiesin. Olin käsittämättömän onnekas.

Suomi on maa, missä kouluja voi käydä halutessaan vaikka eläkeiässä. Tätä ei oudoksuta vaan pikemminkin ihaillaan.

Kaikille opiskeleminen ei tietenkään ole taloudellisesti mahdollista, mutta erilaisia tukia on yhä saatavilla. Osa kirjoittaa gradunsa vanhempainlomalla tai öisin.

Itse kirjoitin ylioppilaaksi vuosituhannen alussa. Tuolloin puhuttiin siitä, miten järjetöntä oli ensin valmistautua kirjoituksiin ja sen jälkeen lukea saman verran pääsykokeisiin. Eikö papereilla voisi päästä suoraan opiskelemaan?

Nyt tilanne on muuttunut. Parantunut, sanoisi vuoden 2000 ylioppilas. Aiempaa isompi osa jatko-opiskelupaikoista jaetaan ylioppilastodistuksen perusteella.

Toisaalta tässä elämänvaiheessa kyseinen ylioppilas on onnellinen, että pääsykoereitti on yhä mahdollinen.

Vaikka olisi 51-vuotias ja kirjoittanut B:n paperit, voi yhä päntätä itsensä lääketieteelliseen. Kirjaimet todistuksessa eivät määrää koko elämää.

Kollegani Liselott Lindström muisteli podcastissa, kuinka hän traumaattisesti jäi pitkässä matematiikassa pisteen päähän laudaturista.

Hänen työuransa ei kärsinyt sen vuoksi. Toivottavasti näin ei käy Suomessa jatkossakaan.

Jenny Matikainen

Kirjoittaja on Ylen ulkomaantoimittaja, joka on hakenut tänä keväänä opiskelupaikkaa.