Avi sallii 50 ihmisen kokoontumiset Satakunnassa

Aluehallintovirasto on päättänyt, että sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voi maakunnassa järjestää kokoontumisia enintään 50 ihmiselle. Kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevat kunnat voivat kuitenkin päättää tiukemmista rajoituksista.

Satakunnan kokoontumisrajoitukset lievenevät. Aluehallintovirasto on päättänyt, että huomisesta keskiviikosta alkaen sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 50 ihmistä.

Tähän saakka rajoitus on ollut 20 ihmistä. Muutoksen taustalla on Satakunnan koronatilanteen paraneminen. Maakunta on pääosin koronaepidemian perustasolla.

Aluehallintovirasto muistuttaa, että Euran koronatilanne on vaikea ja myös Raumalla tilanne on pahentunut. Nakkila ja Kokemäki ovat myös edelleen kiihtymisvaiheessa. Siksi viranomaiset voivat päättää kuntakohtaisesti tiukemmista rajoituksista.