1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Huittinen

Ajoneuvoyhdistelmä ojaan valtatiellä Huittisissa – kuljettajalla runsaasti alkoholia veressä

Ajoneuvoyhdistelmän ulosajo aiheutti vaaratilanteen Satakunnan Huittisissa tiistaiyönä. Yhdistelmän kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän on myöntänyt teot poliisin kuulustelussa.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Satakunnan Huittisissa tiistaiyönä sattuneen onnettomuuden taustalla vaikutti kuljettajan rattijuopumus.

Ajoneuvoyhdistelmä ajautui ojaan valtatie kakkoselta Huittisissa hieman ennen puolta kahta yöllä. Tapahtumapaikka oli noin kahdensadan metrin päässä kakkostien ja valtatien 12 risteyksestä. Puoliperävaunu kaatui kumolleen pellolle.

Lastina oli poliisin tiedotteen mukaan 43 tonnia natriumkloriittia.

Pelastuslaitos kertoi aiemmin Ylelle, että kyse on natriumkloraatista, joka voi aiheuttaa palo- ja räjähdysvaaran ja on myrkyllistä kasvillisuudelle.

Kaikeksi onneksi lastia ei päässyt valumaan ympäristöön. Pelastuslaitos tyhjensi aineen toiseen paikalle hälytettyyn säiliöautoon.

Kuljettaja humalassa

Rekan kuljettaja puhalsi alkometriin lukemat, jotka ylittävät törkeän rattijuopumuksen rajan. Törkeän rattijuopumuksen lisäksi kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuljettaja on otettu kiinni, ja poliisi on kuulustellut häntä. Epäilty on myöntänyt liikennerikokset.

Liikenne pääsi kulkemaan ohi onnettomuuspaikan normaalisti noin kello seitsemän aikaan. Kuljettaja ei loukkaantunut ojaanajossa.