Lakritsin kysyntä räjähti käsiin, ja lakutehtailija tarvitsee tuplasti isomman tehtaan pikaisesti: "Tämä alkaa mennä ihan mahdottomaksi"

Kouvolan Lakritsin nykyinen tehdas on jäänyt pieneksi. Nyt sille etsitään isompia tiloja, ja lakutehtailija etsii tehtaalle uutta paikkaa. Hän kertoo, että yhteydenottoja on tullut noin 40 kaupungista.

Tehdäänkö Kouvolan lakritsia tulevaisuudessa muualla kuin Kouvolassa?
Tehdäänkö Kouvolan lakritsia tulevaisuudessa muualla kuin Kouvolassa?

Kouvolan Lakritsilla on tarve laajentaa tehdastaan ja tuotantoaan. Lakutehtailija Timo Nisulan mukaan kysyntä on kasvanut tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana 24 prosentin verran verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

Tehtaan nykyinen lakritsituotanto on noin 700 000 kiloa vuodessa. Kun uusi tehdas valmistuu, tuotantokapasiteetti vähintään kaksinkertaistuu. Kouvolan Lakritsin päätuotteita ovat lakritsipussit ja irtopakatut lakritsit.

– Meillä oli aika monta vuotta seinät liian lähellä toisiaan, mutta nyt tämä alkaa mennä ihan mahdottomaksi. Me emme vain pysty tekemään tavaraa tarpeeksi. Meidän on pakko saada lisää tilaa, kertoo Nisula.

Aikataulu on nopea. Nisulan mukaan tehtaan tilat ovat olleet liian pienet jo noin kolmen vuoden ajan. Uuden tehtaan suunnitelmia on jo tehty, mutta paikkaa ei vielä tiedetä.

Lakutehtailija Timo Nisulan mukaan tehtaan tilat ovat olleet liian pienet jo noin kolmen vuoden ajan. Kuva: Antro Valo / Yle

Kymmenet tahot ottaneet yhteyttä

Kouvolan Lakritsin nykyinen tehdasrakennus teollisuusalueella lähellä Kouvolan keskustaa on vuosikymmeniä vanha. Tontti ei ole järin suuri ja rakennusoikeutta on vähän, joten pöydällä on paljon vaihtoehtoja seuraaviin askeliin.

Nisula on itse ollut yhteydessä Riihimäkeen ja Lahteen. Myös häneen ovat ottaneet yhteyttä jo lukuisat tahot.

– Minuun on ottanut yhteyttä noin 40 kaupunkia ja muutama kiinteistösijoittaja, jolla on joko valmiita kiinteistöjä tai tontteja. Tavallaan aika laidasta laitaan. Aika lailla pohjoisestakin Suomesta, sanoo Nisula.

Nisulan mukaan monet ovat tarjonneet kiinteistöjä tai tonttitilaa hyvien liikenneyhteyksien varrelta.

– Tonttien hinnat ovat parhaimmillaan nolla euroa. Halukkuutta on, ollaan valmiita tekemään töitä, sanoo Nisula.

Moni kuitenkin tippuu pois joukosta kaukaisen sijainnin vuoksi.

– Ei siinä ole mitään pointtia, että laitan toisen tehtaan jonnekin tosi kauas ja sitten veivaan niiden väliä. Kyllä Kouvola vahvoilla on, kertoo Nisula.

Kouvolan Lakritsin tuotanto on noin 700 000 kiloa vuodessa. Kuva: Antro Valo / Yle

Ulkomaisen kysynnän kasvuun varauduttava

Tällä hetkellä suurin osa kysynnästä on kotimaista. Vuoden sisällä kysyntä ulkomailta puoliintui koronan takia. Tällä välillä on ollut paljon aikaa käydä keskusteluja ulkomaanviennin lisäämisestä.

– Meillä on aika monta vientiprojektia käynnissä: Ruotsi, Englanti, USA, Saksa, Italia, Japani ja Australia. Ei siellä vielä mitään ihmeellistä tapahdu, mutta tulevaisuudessa, sanoo Nisula.

Nyt nämä markkinat alkavat hiljalleen aueta. Nisulan mukaan Suomesta päin katsottuna ulkomailla kaikki markkinat ovat valtavan suuria.

– Et voi mennä Saksaan ja sanoa, että me hoidamme teiltä muutama tuhat myymälää. Sitten kun ne tilaavat, en tiedä, mitä me sitten teemme, kertoo Nisula.

Ulkomaanmarkkinoiden vaatimiin tuotantomääriin on varauduttava jo etukäteen.

– Vaikka olisimme hyvin pieniä pelaajia siellä, nämä ovat aika suuria asioita meille, sanoo Nisula.

Myös uusia tuotteita on suunnitteilla. Tänä vuonna Kouvolan Lakritsi ja ilomantsilainen ginivalmistaja Arctic Blue Beverages aloittivat yhteistyön. Yhtiöiden suunnitelmissa on tuoda erityisesti ulkomaisille alkoholimarkkinoille uusia juomia yhdistämällä lakritsi ja gini.

Viime vuonna Kouvolan Lakritsin liikevaihto oli vähän yli neljä miljoonaa euroa.

– Olemme vähän yli kolminkertaistaneet liikevaihdon reilussa kymmenessä vuodessa, kertoo Nisula.

Kouvolan Lakritsilla on henkilökuntaa lähes 30 henkilön verran. Kuva: Antro Valo / Yle

Kouvolasta pois siirtymisen kynnys on korkea

Tehdashankkeesta kertoi aiemmin Kouvolan Sanomat. (siirryt toiseen palveluun) Kouvolan elinkeinoyhtiö Kinnon toimitusjohtajan Kimmo Niemen mukaan Kouvolalla on olemassa Kouvolan Lakritsille useita kiinteistö- ja tonttimahdollisuuksia.

– Kisa on kova, mutta Kouvolan Lakritsista emme halua luopua, kertoo Niemi.

Kynnys Kouvolasta pois siirtymiseen on Nisulalle korkea. Henkilökuntaa on lähes 30 henkilön verran.

– Meillä on ammattitaitoinen henkilökunta täällä. Jos kuvitellaan, että tästä lähdettäisiin 50 kilometriä johonkin, mihin hyvänsä, ei se kaikille sovi. Ei se kovin helppoa ole lähteä. Yleensäkin koko tuotannon muuttaminen johonkin on valtava operaatio, sanoo Nisula.

Hän aikoo tehdä päätöksen uuden tehtaan sijainnista ennen juhannusta.

– Olen sanonut, että tammikuussa kävelen uudessa tehtaassani. Katsotaan, miten tässä käy, sanoo Nisula.