1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rautatieliikenne

Kouvolan ja Kotkan välinen junarata on saamassa yli 30 miljoonaa euroa lisärahaa – vanhoille hiekkapintaisille pysäkeille uusi ilme

Hallitus on sopinut tämän vuoden kolmannesta lisätalousarviosta. Esityksen mukaan Kouvolan ja Kotkan väliselle junaradalle tulee uusia parannuksia. Eduskunta saa esityksen torstaina.

Kouvolan ja Kotkan välisen rataosuuden parantaminen mahdollistaa nykyistä painavammat tavarajunat. Arkistokuva Mussalon satamasta Kotkasta. Kuva: Juulia Tillaeus / Yle

Hallitus esittää Kouvolasta Kotkaan ja Haminaan kulkevan rataosuuden parantamiseen 33,5 miljoonan euron lisärahoitusta. Esitys on mukana hallituksen tämän vuoden kolmannessa lisätalousarvioesityksessä.

Kouvolan ja Kotkan sekä Haminan välisellä rataosuudella on jo nyt käynnissä iso parannustyö. Sen valmistuttua radalla voi ajaa nykyistä isommilla ja painavammilla tavarajunilla.

Kouvolan ja Kotkan Juurikorven väli on Suomen vilkkain tavaraliikenteen rataosuus. Matka on noin 50 kilometriä. Kouvolan ja Kotkan välillä on myös henkilöliikennettä. Haminaan kulkevat vain tavarajunat.

Väylävirasto on hakenut lisärahoitusta radan parantamiseen.

Projektipäällikkö Miia Kari kertoo, että syynä lisärahan tarpeeseen on esimerkiksi se, että osa radan silloista on osoittautunut huonokuntoisemmiksi kuin aiemmin oli tiedossa. Hänen mukaansa kustannusarvio on myös kasvanut markkinatilanteesta johtuen.

Korotetut junalaiturit

Jos eduskunta myöntää lisärahat, parannuksia on tulossa myös junapysäkeille Kotkan Paimenportin ja Kouvolan välille.

– Hankkeessa on tähdätty tavaraliikenteeseen, mutta nyt myös henkilöjunaliikenteeseen saadaan Myllykosken seisakkeen lisäksi kohdistettua parannustoimenpiteitä, Miia Kari kertoo.

Paimenportin ja Kouvolan välillä oleville junaseisakkeille aiotaan tehdä korkeat laiturit ja asfaltoida pysäkointialueet. Nykyisin osa junapysäkeistä on hiekka-alueita. Lisäksi junapysäkeille on tulossa pyöräkatokset.

Lisärahalla on tarkoitus tehdä parannuksia myös Haminan ratapihaan.

– Jos rahoitus tulee, siellä vaihdetaan kiskoja ja päällysrakennetta tarvittavilta osin, Miia Kari kertoo.

Lisätalousarvio annetaan eduskunnalle torstaina 27. toukokuuta. Väyläviraston Miia Karin mukaan eduskunta päättää lisärahoituksesta kesäkuun puolella.

Parannustyöt rataosuudella ovat valmiit vuoden 2024 lopussa.

Kouvolasta Kotkaan ja Haminaan kulkeva rataosuus on aiemmin saanut eduskunnalta 98 miljoonan euron rahoituksen. Jos hanke saa lisärahoitusta, hankkeen kokonaissumma nousee 131,5 miljoonaan euroon.

Lue lisää: Suomeen halutaan isompia ja painavampia tavarajunia – Kotkan ja Kouvolan välisellä radalla alkavat isot parannustyöt

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.