1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sairaanhoitajat

Hoitajapula vaivaa Kainuuta – osalla osastoista toimintaa joudutaan sulkemaan kesälomien ajaksi

Tulevan kesän ennakoidaan olevan hankala, sillä kesätyöntekijöitä on ollut tavallista vaikeampi löytää. Hoitajapulan syynä ovat koronatilanne, sairaanhoitajaksi opiskelevien kesäopinnot sekä uudet yksiköt, joissa hoitajien tarve on kasvanut.

Sairaanhoitajien kesätöihin liittyvät rekrytoinnit aloitettiin osittain jo viime syksyn aikana Kainuussa. Kuva: Lauri Rautavuori / Yle

Sairaanhoitajista on huutava pula Kainuussa. Tulevan kesän ennakoidaan olevan hankala, sillä kesätyöntekijöitä on ollut tavallista vaikeampi löytää.

Sairaanhoitajapula tulee näkymään erityisesti erikoissairaanhoidon ja terveyskeskussairaaloiden osastoilla. Joidenkin osastoiden kohdalla toimintaa joudutaan myös sulkemaan kesälomien ajaksi.

Syynä pahentuvaan hoitajapulaan pidetään sitä, että monella opiskelijalla on opintoja myös kesäaikaan. Myös koronatilanteen hoitaminen on vaatinut lisää resursseja ja uusien yksiköiden kautta hoitajien tarvekin on kasvanut.

Kainuun sote-kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto kertoo, että kesätöihin liittyvät rekrytoinnit aloitettiin osittain jo viime syksyn aikana. Opiskelijoille lähetettiin viestiä myös sähköpostin ja somen kautta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.