1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kesälomasijaisuus

Satasairaalassa ei pulaa sijaisista – muualla maassa kesätyöntekijöiden pestaamisessa ollut vaikeuksia

Satasairaalaan on saatu palkattua kesäsijaisiksi riittävästi sairaanhoitajia ja lähihoitajia eikä toimintoja jouduta sulkemaan sijaispulan vuoksi.

Kesä tuo jälleen myös reippaat kaksi sataa kesäsijaista Satasairaalaan. Kuva: Jere Sanaksenaho / Yle

Satasairaala on saanut palkattua riittävästi kesätyöntekijöitä turvaamaan sairaalan toiminnot kesän ajaksi.

– Ihan normaali kesä meille on tulossa, sanoo toimialueylihoitaja Kati Hakanen Satasairaalasta.

Ylen tekemän kyselyn mukaan muualla maassa usea sairaanhoitopiiri kertoo kesäsijaisten palkkaamisen olleen tänä vuonna tavallista vaikeampaa.

Satasairaalaan Poriin palkataan kesäksi suurin piirtein sama määrä sairaanhoitajia ja lähihoitajia kuin aiemmin eli runsaat 230.

Erona aikaisempiin vuosiin on se, että kesätyöntekijöissä on nyt enemmän opiskelijoita, kun aikaisemmin kesätyöntekijät ovat olleet vastavalmistuneita.

Korona aiheutti tauon opiskelijoiden harjoitteluun, eivätkä he ole tämän vuoksi valmistuneet keväällä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.