1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kansanedustajat

Maakunnan koronatoimet saavat kansanedustajilta kiitosta, Marinin joukkue moitteita – "Pirkanmaan nyrkki on onnistunut maan hallitusta paremmin"

Yle kysyi kansanedustajilta Pirkanmaan koronatoimista. Kriittisimmät kommentit tulevat oppositiosta. Kritiikin kärki osuu maakunnan sijasta Helsinkiin.

Pirkanmaalla varmistui ensimmäinen koronavirustartunta vähän yli vuosi sitten. Sen jälkeen taudin leviämistä on hillitty Pirkanmaan alueellisen pandemiatöryhmän eli koronanyrkin ohjeilla ja suosituksilla. Nyrkkiä johtaa sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand. Kuva: Antti Eintola / Yle

Pirkanmaan koronaohjausryhmä, tutummin koronanyrkki, saa kiitosta maakunnan kansanedustajilta.

Yle Tampere kysyi, onko Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä onnistunut työssään. Edustajista 15 vastasi, kun kaikkiaan heitä on 19.

Kaksi edustajaa ei osannut sanoa kantaansa. Muut kiittivät, tosin useimmat lisäsivät jotakin varauksellista.

Hyvin meni – ei olla ulkorajalla

Vihreiden Satu Hassi sanoo, ettei tunne asiaa tarpeeksi voidakseen arvioida menestystä.

– Pirkanmaan tilanne on ollut useimmiten parempi kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tai Turussa. Johtuuko se onnistuneista alueellisista toimista vai siitä, että maahan tullaan muualta eli pääkaupunkiseudun, Turun, Vaasan, Haaparannan tai itäisten raja-asemien kautta, Satu Hassi kysyy.

Vasemmistoliiton Anna Kontula sanoo, että paikallisen ohjausryhmän toimien arviointi globaalissa pandemiassa on vaikeaa. Sitä paitsi pandemia ei ole vielä ohi.

Hyvin meni – moitteita silti

Kaksi opposition edustajaa käytti paikallista kyselyä koko maan hallituksen arvosteluun.

– Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä eli nyrkki on onnistunut maan hallitusta paremmin. Viestintä on ollut ymmärrettävämpää ja vastuunjako selkeämpää valtakunnalliseen verrattuna, sanoo kokoomuksen Pauli Kiuru.

– Paikallisen nyrkin edustajat ovat profiloituneet asian kautta ilman poliittista agendaa, Kiuru lisää.

Myös Kiurun puoluetoverin Sofia Vikman käyttää sanaa kompurointi verratessaan maakunnan ja koko valtakunnan koronatoimia.

– Vaikka jälkikäteen joitain yksityiskohtia voidaan pohtia, suuria kompurointeja ei Pirkanmaalla ole ollut.

Sofia Vikmanin mielestä myös maan hallitus olisi "voinut välttyä monelta kompuroinniltaan", jos olisi perustanut valtakunnallisen pandemianyrkin. Sitä ehdotti presidentti Sauli Niinistö jo koronakriisin alkuvaiheessa.

Tampereen kaupungin "rokotuskeskus" rakennettiin Ratinan stadionin alakertaan. Keskuksen nopea ja ystävällinen toiminta on saanut kaupunkilaisilta paljon kiitosta. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Myös parin hallituspuolueen edustajan kiitokset on ryyditetty arvostelulla.

– Vaikka valtion tasolla on välillä sekoiltu, alueellisesti asiat ovat edenneet pääosin hallitusti, vastaa keskustan Jouni Ovaska.

Vihreiden Iiris Suomelan mielestä Pirkanmaalla onnistuttiin melko hyvin verrattuna moniin alueisiin Suomessa ja Euroopassa.

– Täydellisesti kaikki ei ole sujunut ja paljon voidaan ottaa opiksi, Suomela lisää tarkentamatta sen enempää.

Hyvin meni – ei moitittavaa

Tässä asiassa ei edes oppositiopuolue perussuomalaisilta tullut moitteita.

– Mielestäni Pirkanmaan ohjausryhmä on onnistunut tehtävässä ja tiedotus on ollut hyvää, toteaa Veijo Niemi.

– Pirkanmaan ilmaantuvuusluvut ovat olleet yleensä valtakunnallista keskiarvoa alemmat. Epidemia ei ole kuitenkaan vielä ohi, vaan vasta laaja rokotuskattavuus antaa mahdollisuuden palata normaalimpaan arkeen, muistuttaa Sami Savio.

Perussuomalaisten Veikko Vallin ja kristillisdemokraattien Sari Tanus eivät vastanneet Ylen kyselyyn.

Hallituspuolueista myös demarien Marko Asell ja Sanna Marin jättivät vastaamatta.

Onnistuminen vaikeassa paikassa

Kokoomuksen Anna-Kaisa Ikosen mielestä ohjausryhmä on toiminut ajantasaisesti ja valtakunnallisia heilahteluja on osattu ennakoida. Koordinointi viranomaisten kesken on sujunut ja tautiketjujen jäljittäminen on onnistunut.

Puoluetoveri Arto Satosen mielestä pandemiaryhmä on onnistunut. Hän toivoo, että yleisö pääsisi urheilutapahtumiin samaan tapaan kuin viime kesänä.

Koronan torjuntatoimien vaikeuteen viittaavat sekä Ilmari Nurminen ja Pia Viitanen demareista.

– Vaatii paljon, että rajoitukset osataan tehdä ennakoiden ja oikea-aikaisesti. Tautitilanne on alueellamme hallittu olosuhteisiin nähden hyvin. Tapausten määrä on pienentynyt. Tähän peilaten voisin sanoa, että on onnistuttu kohtuullisen hyvin, sanoo Viitanen.

Demarien Jukka Gustafsson,keskustan Arto Pirttilahti ja perussuomalaisten Sakari Puisto vastasivat ohjausryhmän onnistuneen, mutta eivät perustelleet kantaansa.

Lue lisää

Nuoret voivat nyt harrastaa ja kilpailla sisätiloissa, uimahallit ja kylpylät avataan – katso tästä Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän info 25.5.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.