1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sää

Loppuviikon säässä tapahtuu ilahduttava käänne – sunnuntaista alkaen päästään nauttimaan kesäisestä lämmöstä

Lämpötila kohoaa alkuviikosta suuressa osassa maata yli 20 asteen, hellelukemiinkin saatetaan päästä. Ensin edessä on tavanomaista kylmempi lauantai, mutta silloinkin taivas on poutainen. Öiseen hallaan kannattaa yhä varautua, vaikka päivällä olisi lämmin.

Lämpömittarin lukema voi kohota sunnuntaina paikoin 20 asteen hujakoille. Kesäkuu korkataan tiistaina mahdollisesti jopa hellelukemissa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Hyviä uutisia keskiviikon rajuilmaa säikähtäneille: voimakkaita sateita tai myrskypuuskia ei ole odotettavissa lähipäivinä. Loppuviikkoa kohden sää poutaantuu, viimeisetkin sadekuurot väistyvät ja aurinko ilahduttaa. Alkuviikosta on odotettavissa jopa kesäisiä päiviä ja monin paikoin yli 20 asteen lämpötiloja.

Vielä perjantaina eteläisessä Suomessa ja maan itäosissa voi tulla sadekuuroja.

Sateiden väistyessä sää viilenee, ja lauantaista on tulossa Ylen meteorologin Anne Borgstömin mukaan tavanomaista viileämpi. Länsirannikolla sää on viitisen astetta viileämpi kuin sisämaassa.

Kuva: Anne Borgström / Yle Sää

Sunnuntaina lämpötilassa tapahtuu kuitenkin iloinen käänne. Sunnuntaina lämpömittarin lukema voi kohota monin paikoin 20 asteen hujakoille ja Etelä-Lapissakin lämpenee.

– Sunnuntai-iltapäivästä ja alkuillasta on tulossa lämmin, Borgström toteaa.

Maanantaina ja tiistaina päästään nauttimaan kesäisen lämpimistä päivistä. Pohjoisinta Lappia ja Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta lähes koko maassa lämpötila voi nousta alkuviikosta yli 20 asteen.

– Nyt näyttää siltä, että viimeistään tiistaina voi olla hellelukemia, Borgström toteaa.

Kuva: Anne Borgström / Yle Sää

Öisin on hallan vaara

Vaikka sää lämpenee, viikonloppuöinä voi olla hallaa. Borgström muistuttaa varautumaan hallaan alueilla, jotka ovat sille arkoja.

Borgström kertoo, että ilman lämpötila ennustetaan aina kahden metrin korkeudelle, mutta halla kertoo maan pinnan lämpötilasta.

– Maan pinnan tuntumassa ja kahdessa metrissä erot voivat olla tuntuvia.

Hallan todennäköisyyttä lisää Borgströmin mukaan tyyni sää, jolloin tuuli ei pääse sekoittamaan ilmaa. Tyyntä ilmaa onkin luvassa tulevana viikonloppuna.

– Niin kuin sanontakin kertoo, alavilla mailla on hallan vaara, Borgström kiteyttää.

– Sen voi toisinaan huomata keväisenä iltana pyöräillessä, kun notkelmassa lämpötila tuntuu yhtäkkiä kylmältä, Borgström kuvailee.

Alavien maiden kotipuutarhurien kannattaa siis suojata taimensa huolella öiksi. Oheisesta kartasta voi kurkata ennusteen hallan todennäköisyydestä. Mitä sinisempi väri kartassa on, sitä pienempi on hallan todennäköisyys. Oranssin värin kohdalla todennäköisyys on suurin.

Kuva: Anne Borgström / Yle Sää