1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. huumausainerikokset

Alaikäisten huumausainekaupat syyteharkintaan – Pohjanmaan poliisi: tutkinnan kohteena useampia alaikäisiä, tapahtumapaikat yleisiä paikkoja

Pohjanmaan poliisi on kevään aikana tutkinut huumausainerikosten sarjaa, jossa epäiltynä on useita alaikäisiä. Tapahtunutta on tutkittu törkeänä huumausainerikoksena. Poliisin mukaan aineita on välitetty sekä kadulla että verkossa.

Poliisi ei yksilöi tapahtumia tai tapahtumapaikkoja tarkemmin, koska kyse on alaikäisistä henkilöistä. Tutkinnan kohteena on kuitenkin ollut useampia alaikäisiä ja tapahtumapaikat ovat yleisiä paikkoja. (Kuvituskuva) Kuva: Miikka Varila / Yle

Pohjanmaan poliisilla esitutkinnassa ollut huumausainerikosten sarja on siirtynyt syyteharkintaan.

Poliisi on kevään aikana tutkinut huumausainerikoksia, jossa tutkinnan kohteena on ollut useampia alle 18-vuotiaita.

Alaikäiset ovat välittäneet muun muassa kannabista ja huumaavia lääkkeitä. Viitteitä on myös amfetamiinin välittämisestä. Esitutkinnassa on selvinnyt, että myös asiakkaat ovat olleet alaikäisiä.

Poliisi ei yksilöi tapahtumia tai tapahtumapaikkoja tarkemmin, koska kyse on alaikäisistä henkilöistä.

– Tutkinnan kohteena on ollut useampia alaikäisiä ja tapahtumapaikat ovat yleisiä paikkoja. Tyypillistä on, että jos huumausaineita myy, ei asiakkaita kutsu kotiinsa, sanoo komisario Matti Tiainen Pohjanmaan poliisin valvonta- ja hälytysyksiköstä.

Tiaisen mukaan huumausainekauppaa on tutkittu törkeänä huumausainerikoksena.

– Se ei kerro aineen määrästä tai laadusta. Aina, kun huumausaineita välitetään alaikäisille, kyse on törkeästä huumausainerikoksesta, Tiainen sanoo.

Herätykseksi ennen päättäjäisjuhlintaa

Pohjanmaan poliisin mukaan huumausainekauppaan liittyviä tapauksia on tutkinnassa säännöllisesti. Tämän kevään esitutkinta tuotiin julkisuuteen muun muassa siksi, että kodeissa herättäisiin tilanteeseen ennen koulujen päättäjäisviikonloppua.

– Huoltajien on syytä kiinnittää huomiota lasten ja nuorten käyttäytymiseen, vapaa-ajan viettoon ja matkapuhelimen käyttöön. Esimerkiksi Tor- selain ja anonyymit pikaviestisovellukset puhelimessa saattavat olla viitteitä laittomuuksista, vaikka niitä on mahdollista käyttää myös laillisiin tarkoitusperiin, poliisi tiedottaa.

Lue lisää: Etelä-Pohjanmaalla paljastui alaikäisten huumerinki – Poliisi on huolissaan lasten ja nuorten päihteiden käytöstä pohjalaismaakunnissa