1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Asuntojen hinnat

Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat huhtikuussa

Vuodesta 2015 pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat nousseet noin 15 prosenttia ja muualla Suomessa laskeneet vajaat 10 prosenttia. Huhtikuussa asuntojen hinnat nousivat Suomen kaikilla suuralueilla.

Vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhinnat ovat nousseet voimakkaasti esimerkiksi Oulussa ja Tampereella 12 kuukauden aikana. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Suomen kaikilla suuralueilla vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat huhtikuussa, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot.

Hinnat nousivat koko maassa niin maaliskuuhun, 2,2 prosenttia, kuin edellisen vuoden huhtikuuhun, 4,9 prosenttia, verrattuna. Suurinta hintojen nousu oli Etelä-Suomessa, jossa hinnat nousivat 5,4 prosenttia vuoden aikana.

Pääkaupunkiseudulla varsinkin rivitaloasuntojen hinnat nousivat peräti 7,6 prosenttia edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna. Eniten hinnat nousivat Espoossa, jossa rivitalo- tai kerrostaloasunnosta joutuu pulittamaan keskimäärin noin 3 800 euroa neliömetriltä. Esimerkiksi Oulussa yhden neliömetrin voi lunastaa noin 1 800–2 100 eurolla.

Kiinteistövälitysyhtiö Kiinteistömaailman analyytikko Tony Korkala kirjoittaa markkinakommentissaan, että pääkaupunkiseudun rivitalojen hintojen nousu kertoo kovasta kilpailusta, niukasta tarjonnasta ja ihmisten kaipuusta lisäneliöille asumisessaan.

– Kerrostalojen osalta moni ostaja on pääkaupunkiseudulla kääntänyt katseensa myös uudistuotannon puolelle, joiden kauppamäärät kasvoivat isoimmista kaupungeista eniten alkuvuonna Helsingissä ja Espoossa verrattuna kahden vuoden takaiseen kiinteistönvälittäjien ja rakennusliikkeiden tekemissä kaupoissa, hän kertoo.

Idässäkin hintojen lasku on taittunut

Myös pitkään hintojen laskua kokeneessa Itä-Suomessa hinnat nousivat 3,4 prosenttia, mutta siellä noususta osa selittyy toipumisella koronakriisin aiheuttamasta hintapudotuksesta viime vuoden keväänä.

– Itä-Suomessa on nähty hintojen laskun taittuminen vanhojen osakeasuntojen osalta viime kuukausien aikana: esimerkiksi Kuopiossa ja Joensuussa kaupankäynti on piristynyt merkittävästi alkuvuoden aikana, Korkala kirjoittaa.

Pohjois-Suomessa hinnat nousivat 4,6 prosenttia vuoden aikana ja Länsi-Suomessa 3 prosenttia.

– Vanhojen kerrostaloasuntojen osalta nostaisin esille myös Oulun ja Tampereen, joissa neliöhinnat ovat nousseet voimakkaasti viimeisen 12 kuukauden aikana, Korkala kertoo.

Tilastokeskuksen pitemmän aikavälin tilastoista näkyy, että vuodesta 2015 Itä-Suomen asuntojen hinnoista on pudonnut pois 20 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla hinnat ovat nousseet noin 15 prosenttia ja muualla Suomessa laskeneet vajaat 10 prosenttia.

Viime vuoden huhti–toukokuussa asuntokauppa notkahti koko maassa, ja tämän vuoden huhtikuussa tehtiin liki tuplaten enemmän asuntokauppoja kuin vuosi sitten. Tämän vuoden maaliskuuhun verrattuna asuntokauppa kuitenkin viilentyi 7 prosenttia.