1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vaalit

Perussuomalaisten ehdokas Kannonkoskella tuomittu lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta – "Meitä on huijattu", sanoo vaalipäällikkö

Kuntavaaliehdokas jätti kertomatta tuomiostaan, vaikka asiaa kysytään jokaiselta ehdokkaalta. Taustat pyritään selvittämään mahdollisimman hyvin, mutta järjestelmä ei ole aukoton, toteaa Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Jyrki Niittymaa.

Kuvassa Perussuomalaisten vaalimainoksia Helsingissä kuvattu 31.5.2021. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Kannonkoskella perussuomalaisten ehdokkaana oleva henkilö on Helsingin Sanomien (siirryt toiseen palveluun) mukaan tuomittu vuonna 2017 muun muassa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lehden tietojen Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Raimo Heleniukselle 1 vuoden ja 10 kuukauden mittaisen ehdollisen tuomion.

Yle julkaisee henkilön nimen asian yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi. Yle ei ole tavoittanut Heleniusta kommentoimaan asiaa. Keskisuomalaisessa (siirryt toiseen palveluun) Helenius kiistää syyllistyneensä tekohin, joista tuomio annettiin. Lisäksi hän kertoo vetäytyvänsä ehdokkuudesta.

Perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Kataja on tapauksesta ymmällään. Kataja kertoo, että tuomio ei ollut tiedossa, vaikka jokaisen ehdokkaaksi pyrkivän taustat yritetään selvittää mahdollisimman hyvin. Ehdokkaat myös allekirjoittavat asiakirjan, jossa vakuutetaan ettei ehdokkaalla ole rikostuomioita tai tulossa olevia rikosoikeudenkäyntejä.

Katajan mukaan puoluetta on huijattu.

– Ihmettelen, että ihminen lähtee ehdokkaaksi tällaisella taustalla ja tuomiolla. Hänelle on selkeästi kerrottu, että jos taustoissa on jotain epäselvää, asia nousee satavarmasti esiin mediassa. Tämä ylittää maalaisjärjen.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Jyrki Niittymaa on samoilla linjoilla. Puoluevaltuuston kokouksesta tavoitettu Niittymaa toteaa, että kuntavaaliehdokkaaksi voi päästä valehtelemalla.

– Teemme aina kaikkemme tarkistaaksemme ehdokkaiden taustat, mutta siinä näyttää olevan vielä parantamisen varaa. Aukottomaksi tätä järjestelmää tuskin koskaan saadaan missään puolueessa, Niittymaa toteaa.

Ehdokas poistetaan tulevista mainoksista

Katajan mukaan Helenius tullaan poistamaan tulevista mainoksista. Sen sijaan ulkomainokset ovat jo telineissä, joten niiden osalta Helenius tullaan peittämään. Itse ehdokkuutta ei voi enää listojen julkaisemisen jälkeen perua, vaikka Helenius itse on kertonut vetäytyvänsä.

Rikostuomion pimittäminen on harvinaista. Yleensä ehdokkaat tunnetaan paikallisesti niin hyvin, että asioita ei pysy peittelemään, Kataja muistuttaa. Hän on toiminut vaalipäällikkönä vuodesta 2008 alkaen, ja vain kerran aiemmin on tapahtunut vastaavaa.

– Vuoden 2012 vaaleissa oli ehdolla henkilö, jolla oli tuore ehdollinen tuomio. Tapaus tuli julki ennen ulkomainosten painattamista, joten saimme ehdokkaan poistettua mainoksista vaikka hän listoilla olikin.

Perussuomalaisilla on Keski-Suomessa 374 ehdokasta. Edellisvaaleihin verrattuna ehdokasmäärä on kasvanut yli sadalla henkilöllä.

Lue myös: Rikoksesta epäiltyä tai tuomiostaan kertomatta jättänyttä ehdokasta ei saa listoilta pois