1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Loppi

Lopen kirkon lämmitysratkaisu pohdituttaa seurakunnan kirkkovaltuustoa: ilmalämpöpumput eivät ole esteettisesti kauniit

Vanhassa suojellussa kirkossa on löydettävä ratkaisut, jotka sopivat kirkon ulkoasuun ja pyhyyteen, mutta myös pienentävät energiankulutusta merkittävästi.

Lopen kirkko saanee uuden katon ensi talven aikana. Kuva: Ville Tiirikainen / Yle

Lopella jatketaan kirkon peruskorjauksen suunnittelua. Näin päätti viime viikolla kokoontunut Lopen kirkkovaltuusto. Lopen kirkon katto korjataan todennäköisesti ensi talvena, mutta muuta remonttiaikataulua ei ole päätetty.

Seurakunnan tarkoituksena on, että peruskorjauksen yhteydessä nykyinen suorasähkölämmitys korvataan enimmäkseen ilmalämpöpumpuilla. Vuonna 2019 tehdyn lämmitystapa-arvion mukaan ilmalämpöpumput toisivat 30 vuodessa noin 200 000 euron säästöt.

Kirkkovaltuusto toivoo kuitenkin, että ilmalämpöpumppujen käyttöä mietitään vielä ja teetetään lämmitystavasta uusi arvio. Vanhassa suojellussa kirkossa on löydettävä ratkaisut, jotka sopivat kirkkoherra Tuomas Hynysen mukaan kirkon ulkoasuun ja pyhyyteen, ja jotka myös pienentävät energiankulutusta merkittävästi.

– Kirkko on melko paljon tyhjillään, joten ilmalämpöpumppujen käyttäminen olisi järkevää, Hynynen pohtii.

Metsätulot merkittäviä seurakunnan taloudelle

Keväällä ympäristödiplomin saaneen seurakunnan toinen lähivuosien haaste on metsätalous.

– Seurakunnan metsiä hoidetaan ja hyödynnetään tällä hetkellä sillä tavoin, että ympäristödiplomin minimivaatimukset täyttyvät, kertoo Lopen kirkkoherra Tuomas Hynynen.

Seuraavan metsäsuunnitelman laatimisessa luontoarvot on kuitenkin huomioitava 2020-luvun tiedon ja ymmärryksen valossa. Hynysen mukaan Lopen seurakunnassa käydään laajaa keskustelua metsien hoidosta.

– Metsät ovat Lopen seurakunnalle merkittävä tulonlähde, joten toivottavaa olisi, että metsätaloudesta tulevat tulot eivät ainakaan pienenisi liikaa.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.