1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonnon monimuotoisuus

Harva tuntee hyppyhäntäisiä, vaikka niillä on hallussaan uskomaton eläinkunnan ennätys – Suomen lajeista kerätään nyt ainutlaatuista kirjastoa

Hyppyhäntäiset ovat tärkeitä hajottajia. Ilman niiden työtä maailma peittyisi eliöiden jäänteisiin. Niitä tavataan korkeimmilta vuorenhuipuilta ja syvimmistä luolista, mutta silti edes Suomen lajistoa ei tunneta täysin. Nyt asiaan tulee muutos.

Luonnon monimuotoisuus
Dicyrtomina ornata -hyppyhäntäinen
Ollakseen hyvin pieniä ja usein maaperän tai karikekerroksen hämärässä viihtyviä, jotkut hyppyhäntäislajit ovat hyvin ilmeikkäitä, joidenkin meistä silmissä kenties jopa söpöjä, kuten tämä Dicyrtomina ornata.Philippe Garcelon / CC BY 2.0

Mikroskooppisen pienten eläinten maailmasta löytyy muutama supertähti, joiden edesottamuksia populaaritiede seuraa intohimoisesti.

Tunnetuimpia näistä pienistä julkkiksista ovat karhukaiset, jotka selviävät tyhjiössä, äärimmäisessä paineessa ja hetken jopa absoluuttista nollapistettä hipovissa pakkasasteissa (siirryt toiseen palveluun).

Jotkut lähes yhtä ihmeelliset lajit ovat kuitenkin jääneet pois valokeilasta. Hyppyhäntäisten sielunelämää tuntee vain harva, vaikka niidenkin vyöltä löytyy eläinkunnan ennätyksiä.

Itseasiassa varmaksi ei tiedetä edes sitä, mitä hyppyhäntäislajeja Suomen maaperässä ja karikekerroksessa elää.

Puutteellisen tuntemuksen takia ahkerat hajottajat ovat tähän asti jääneet kokonaan uhanalaisuusluokituksen ulkopuolelle. Nyt Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikön tutkija Inkeri Markkula kerää DNA-kirjastoa Suomen hyppyhäntäisistä. (siirryt toiseen palveluun)

Missä on maata, on siellä myös hyppyhäntäisiä. Ne ovat valloittaneet korkeimmat vuoristot ja syvimmät onkalot. Eikä aina vaadita edes maata: osa lajeista on erikoistunut elämään puissa.

Vuonna 2010 Kaukasukselta löydettiin uusi hyppyhäntäislaji, joka elää jopa kahden kilometrin syvyisissä luolissa. Syvemmällä kuin yksikään tunnettu maaeläin.

Plutomuros ortobalaganensis on alkukantainen ja silmätön. Se suunnistaa säkkipimeydessä maailman toiseksi syvimmässä Krubera-Voronjan luolassa pitkän antennin avulla (siirryt toiseen palveluun).

Hyppyhäntäinen, joka löytyi luolasta
Tällainen on hyppyhäntäinen, joka löytyi vuonna 2010 Krubera-Voronja-luolasta. Sen hallussa on maaeläinten syvyysennätys: 1980 metriä.Enrique Baquero / CC BY 2.0

– Hyppyhäntäiset ovat ehdottomasti sopeutumisen mestareita. Niitä on hyvin kylmissä paikoissa: jäätiköiltä esiinpistävillä vuorenhuipuilla ja hyvin kuumissa paikoissa, kuten esimerkiksi aavikoilla, Markkula sanoo.

Kylmässä elävät lajit tuottavat pakkasnesteitä selvitäkseen. Polttavissa ja kuivissa paikoissa hyppyhäntäisten lepomunat säilyvät pitkään odottaen sadetta, joka herättää autiomaan eloon.

– Avomeri taitaa olla ainoa paikka, jossa hyppyhäntäisiä ei tavata, sillä niitä elää myös rantavesissä, Markkula kertoo.

Vaelluksia tuulen vietävänä ja muurahaisen selässä

Syvimpiä onkaloita ja korkeimpia vuoria ei aivan hetkessä asuteta. Hyppyhäntäisten arvioidaan Markkulan mukaan eläneen planeetallamme jo yli 400 miljoonaa vuotta.

Sinä aikana ne ovat selvinneet useista sukupuuttoaalloista, myös pahamaineisesta permikauden joukkotuhosta, joka vei mukanaan jopa 70 prosenttia maaeliöistä (siirryt toiseen palveluun).

Hyppyhäntäiset ovatkin paitsi sopeutumisen, myös leviämisen ammattilaisia.

Kaupungeissa ne päätyvät spontaanisti viherkatoille, mutta aivan niin korkealle millimetreissä mitattavien eläinten hyppyhangalla ei loikata.

Vastaus löytynee tuulesta, jota hyppyhäntäiset hyödyntävät myös aktiivisesti.

Markkulan mukaan hyppyhäntäisten parissa on havaittu massaliikehdintää, jossa ne kiipeävät puiden latvoihin ilmeisesti heittäytyäkseen tuulen kuljettamiksi.

Saattaa olla, että puissa eläminen onkin ollut hyppyhäntäisten alkuperäinen ekologinen lokero. Markkula kertoo, että erään teorian mukaan ne olisivat myöhemmin laskeutuneet puista maahan kuin alkuihminen.

Teoriaa on perusteltu sillä, että meripihkan ikuisuudessa säilyneet, vanhimmat tunnetut hyppyhäntäisfossiilit ovat olleet rakenteeltaan samankaltaisia kuin nykyään puissa elävät lajit.

Willowsia-suvun hyppyhäntäinen
Näitä Willowsia-suvun hyppyhäntäisiä on tavattu Suomessakin. Suvun lajeilla on suikea ruumis, joten ne ovat eri näköisiä kuin vaikkapa varsin sananmukaisesti nimetyt pallohyppiäiset.Inkeri Markkula

Hyppyhäntäiset liftaavat mieluusti myös kyydin muilta eläimiltä, esimerkiksi linnuilta. Miljoonia vuosia vanhoista fossiileista on löydetty myös muurahaisiin tai termiitteihin kiinnittyneitä hyppyhäntäisiä, joten taksiksi kelpaa siis hyönteinenkin.

DNA-kirjasto nopeuttaa maanäytteiden tutkimista

Kuten esimerkit hyppyhäntäisten maailman valloittaneesta elonkirjosta osoittavat, niitä on ehditty kyllä tutkia tieteen historian aikana.

Miten voi siis olla, ettei Suomenkaan lajistoa tunneta niin hyvin, että lajien uhanalaisuutta voitaisiin arvioida?

Markkulan mukaan yksi merkittävä syy tähän on yksinkertaisesti mikroskooppisuus. Vain kaikista suurimmat lajit voi havaita paljaalla silmällä.

– On todella aikaa vievää käydä maanäytteitä läpi mikroskoopilla. Se on ehkä yksi syy siihen, miksi hyppyhäntäisiä on tutkittu verrattain vähän. DNA-kirjasto mahdollistaa myöhemmin laajemmat laji-inventaariot.

Toinen ongelma on tieteen sanoin kryptinen monimuotoisuus. Lajit voivat ulospäin näyttää samalta, mutta olla geneettisesti erilaistuneita (siirryt toiseen palveluun).

Hyppyhäntäinen
Isotomurus-suvun edustajat ovat muodoltaan pötkylämäisiä. Jälleen hyvä osoitus siitä, miten erilaisia ulkomuotoja hyppyhäntäisillä on.Inkeri Markkula

DNA-viivakoodauksen avulla maanäytteet voidaan käsitellä nopeammin, jolloin helpottuu myös tiedonkeruu lajien yksilömääristä. Kun tietoa on saatu riittävästi, myös hyppyhäntäiset saadaan mukaan uhanalaisuusluokituksen piiriin.

Markkula arvioi, että Suomessa elää noin 250 hyppyhäntäislajia. Maailmalla niitä tunnetaan noin 9 000, mutta lajien todellista määrää on vaikea arvioida juuri kryptisen monimuotoisuuden takia.

DNA-tutkimus on antanut aivan uudenlaisen työvälineen luonnon monimuotoisuuden ymmärtämiseen. Uusi tieto haastaa jopa ruotsalaisen Carl von Linnén sitkeää, yli 260-vuotista perustaa lajien luokittelulle. (siirryt toiseen palveluun)

DNA-viivakoodauksen avulla on löydetty uusia lajeja hyvin tunnetuistakin eliöryhmistä, jopa Pohjois-Amerikan linnuista (siirryt toiseen palveluun).

Ehkä maailmassa onkin eliölajeja jopa 1000 kertaa enemmän (siirryt toiseen palveluun) kuin aiemmin osattiin olettaa. Tutkimus on vasta alussa ja luonnon monimuotoisuuden palapelin kokoaminen vaatii yhä hartiavoimin työtä.

Ennen kuin poikkeavan DNA:n omaavat kannat voidaan julistaa omiksi lajeikseen, pitää niitä tutkia perinpohjaisesti.

Markkula on tutkimuksessaan löytänyt toistaiseksi kaksi Suomelle uutta lajia sekä myös kotikompostistaan harvinaisuuden: pallohyppiäisen, joka on aiemmin tavattu Suomessa vain kerran.

– En uskalla luvata, että kotipihoista löytyisi tieteelle tuntemattomia lajeja, mutta kompostista ja kotipuutarhasta voi varmasti löytää harvinaisuuksia.

Pallohyppiäinen on saapunut todennäköisesti Virosta. Monet lajit liikkuvat sen tapaan kohti pohjoista, kun ilmasto lämpenee.

Ehkä jo tänä kesänä Suomen etelärannikon viherpeukalot tapaavat uusia tulokkaita. Voi tosin olla, että ilman mikroskooppia puutarhurin pieni apuri jää huomaamatta.

Lue myös:

Pidätkö kevätsateen tuoksusta? Kosmetiikassakin hyödynnetty muheva haju on bakteerien illalliskutsu ötököille

Maaperä kuhisee elämää, joka tekee insinöörien työt ilmaiseksi – viljelymaasta kannattaa pitää huolta vanhan kansan tuntemilla opeilla