1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. auttaminen

Tiina Niinimäki näki pienen lapsen kelluvan Tohloppi-järvessä ja ryntäsi apuun – hukkuva näyttää hyvin erilaiselta kuin elokuvissa

Suomessa hukkuu vuosittain 150–200 ihmistä. Hukkuva ihminen ei välttämättä näytä siltä, mitä useimmat odottavat. Hengenpelastamisesta tiistaina palkitut Tiina Niinimäki ja Teemu Ryyppä tietävät tämän kokemuksesta.

Tiina Niinimäki
Tiina Niinimäki kertoo, että tapahtuma palaa mieleen aika ajoin. Hän myös haluaisi tavata pelastamansa tytön. Häntä haastattelee Juha Kokkala.

Sastamalassa asuva Teemu Ryyppä oli viime kesänä lukemassa mökillä kaikessa rauhassa kirjaa. Perhe odotti juhannusvieraita, mutta siihen oli vielä hetki aikaa.

Ryyppä havaitsi ohimennen, että naapurimökillä mennään uimaan, mutta keskittyi taas kirjaan. Sitten alkoi tapahtua kummia.

Toinen uimareista alkoi uida kohti Ryypän laituria. Uinti alkoi olla toispuoleista.

– Sitten hän jäi liikkumattomana kellumaan kasvot veteen päin, Ryyppä kertaa.

Hän ei aikaillut, vaan heitti paidan pois päältä, pyysi tytärtään soittamaan hätäkeskukseen ja lähti uimaan kohti naista. Ryyppä arvioi, että nainen oli noin 10–15 metrin päässä mökkinaapurin laiturista.

– Huulet olivat siniset. Hän hengitti mutta oli tajuttomassa tilassa. Käänsin hänet, pidin leuan alta kiinni ja lähdin viemään naapurin laiturille päin.

Yhdessä muiden kanssa Ryyppä sai naisen nostettua laiturille. Pelastushelikopteri ja pelastuslaitos tulivat hetken kuluttua.

Hiljainen hukkuminen

Suomessa hukkuu vuosittain 150–200 ihmistä.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan hukkuva ihminen ei välttämättä näytä siltä, mitä useimmat ihmiset odottavat. Hukkuva ei välttämättä tee roiskeita tai huido käsillään apua, eikä aina pysty huutamaan apua. Puhutaan hiljaisesta hukkumisesta.

Teemu Ryyppä pelasti viime kesänä mökkinaapurissa uineen naisen hengen. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Teemu Ryyppä ja tamperelainen Tiina Niinimäki tietävät tämän omasta kokemuksesta.

Pirkanmaan pelastuslaitos palkitsi tiistaina heidät ja 20 muuta henkilöä, jotka ovat toimineet neuvokkaasti erilaisissa onnettomuuksissa Pirkanmaalla. Onnettomuuksien suuruuteen ja mahdollisten uhrien määrään vaikuttavat hyvin paljon tehdyt ensitoimet. Näihin ensitoimiin pystyvät vaikuttamaan vain paikalla olevat. Siksi kansalaisten toiminta on hyvin tärkeää.

Lapsi pelastui veden varasta

Tiina Niinimäki oli viime kesäkuussa Tampereen Tohlopin uudella uimarannalla. Hän leikki oman poikansa kanssa rantavedessä, kun kiinnitti huomiota toiseen lapseen.

Ensin Niinimäki ihmetteli, osaako parivuotias lapsi kellua jo hyvin. Sitten hän huomasi lapsen pään menevän veden alle.

Niinimäki käski oman poikansa rannalle viltille ja lähti pelastamaan lasta. Lapsi ei reagoinut. Niinimäki otti lapsen syliinsä ja vei rannalla.

– Painoin kevyesti lasta selästä, ja hän alkoi oksentaa huikeat määrät vettä.

Kun ensihoito saapui kohteeseen, lapsi oli äidin sylissä ja itki äänekkäästi.

Niinimäki on ammatiltaan lähihoitaja, mutta ammatti ei tullut mieleen tilanteessa, vaan auttaminen tuli takaraivosta. Hän ihmetteli, miten pystyi toimimaan rauhallisesti.

– Tuntuu, että tein vain sen, mikä kaikkien pitää tehdä. Jälkikäteen aloin täristä. Silmissä näkyi pitkään tilanne, jos panin silmät kiinni. Oli tarve puhua ja puhua tilanteesta.

Niinimäen mukaan kokemus opetti, että kannattaa seurata rannalla muitakin kuin omia lapsia.

– Tuossakin oli järvi täynnä ihmisiä, mutta kukaan muu ei huomannut. Hukkuva ihminen ei pidä minkäännäköistä meteliä, vaan on hyvin hiljaa. Hukkuva ei mellakoi ja huido, kuten elokuvissa.

Epäröimättä hetkeäkään

Myös Teemu Ryypällä auttaminen tuli selkäytimestä. Adrenaliini auttoi tilanteessa.

– En yhtään epäröinyt tai aikaillut. Tuli selkäytimestä, että näin täytyy toimia. Jälkeenpäin kun tuli vieraita, itsellä oli outo fiilis, että mitähän tässä tapahtui.

Ryyppä on ammatiltaan isännöitsijä ja on aina ajatellut, että olisi hyvä käydä ensiapukoulutus. Ilman sitäkin tilanteessa pärjäsi.

– En pidä itseäni erityisen hyvänä uimarina, en ole harrastanut uintia. Minulla on varmaan perusuintitaito.

Ryypästä oli mukava, että hän pääsi auttamaan. Myöhemmin myös pelastettava välitti kiitoksensa mökkinaapurien kautta.

Teemu Ryyppä
Onnettomuustilanne jäi pitkäksi aikaa molempien hukkumistapauksen estäneen mieleen.