1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. matkailu

Milloin pääsee ulkomaille ja miten? Tässä suosittujen matkakohteiden koronarajoitukset juuri nyt

Kesällä matkaajan pitää varautua esittämään vähintään negatiivinen koronatestitodistus. Monet Euroopan maat ovat höllentäneet matkustusrajoituksia, mutta Suomen viranomaiset kehottavat edelleen välttämään turhaa matkustamista.

Kreikassa odotetaan talouden kaipaamia turisteja, kun matkustussääntöjä höllennettiin. Työntekijä kantaa pöytää Kissamosin kaupungissa Kreetan saarella. Kuva: Louisa Gouliamaki / AFP

Koronatilanne on monessa maassa helpottamassa, ja matkailusta kiinnostuneilla kasvaa toivo päästä ulkomaille.

Terveysviranomaiset kehottavat silti edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista. Koronatilanne on erityisen paha Brasiliassa, Etelä-Afrikassa ja Intiassa, jonne suomalaisten ei suositella menevän lainkaan.

Rajoitukset elävät, joten uusin tilanne kannattaa tarkistaa esimerkiksi kohdemaiden matkustusrajoituksia käsitteleviltä verkkosivuilta. Lisäksi useat lento- ja laivayhtiöt vaativat itse negatiivisia koronatestitodistuksia matkustajilta.

Matkustamisen toivotaan helpottuvan, kun EU:ssa pyritään ottamaan 1. heinäkuuta alkaen käyttöön digitaalinen passi, joka näyttäisi, onko henkilö saanut täydet rokotukset, sairastanut koronaviruksen aiheuttaman taudin tai antanut negatiivisen testituloksen.

Ruotsi

Ihmisiä ravintolan terassilla Tukholmassa 29. toukokuuta. Kuva: Jonathan Nackstrand / AFP

Ruotsi poisti maahantulorajoitukset Pohjoismaiden kansalaisilta 31. toukokuuta. Niinpä Suomesta ja muista Pohjoismaista tulevilta ei vaadita enää negatiivista testitulosta. Muita EU-maita vaatimus yhä koskee.

Rajatarkastuksia jatketaan, joten tulijan pitää olla valmis todistamaan henkilöllisyytensä. Pohjoismaista tulevilta siihen riittää ajokortti.

Samaan aikaan Ruotsissa höllennetään maan sisäisiä koronarajoituksia. Esimerkiksi baarit ja ravintolat saavat anniskella kello 22:een, ja ovet pysyvät auki kello 22.30:een.

Ruotsin koronatilanne on edelleen EU-maiden heikoimpia. Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen ECDC:n tilaston (siirryt toiseen palveluun) mukaan koronan ilmaantuvuusluku on Ruotsissa tällä hetkellä 427 tapausta 100 000 asukasta kohti kahdessa viikossa. EU:ssa vain Liettuan tilanne on synkempi.

Ruotsin matkustusrajoituksista voi lukea ruotsiksi täältä (siirryt toiseen palveluun) ja englanniksi täältä (siirryt toiseen palveluun).

Viro

Suomesta voi mennä Viroon ilman karanteenivelvoitetta ja negatiivista testitulosta. Kuvassa vanha saarenmaalainen perinnetalo Virossa. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Viroon voi matkustaa vapaasti maista, joissa 14 vuorokauden tartuntojen ilmaantuvuusluku on alle 150. Suomi kuuluu tällä hetkellä näihin maihin.

Niinpä Suomesta voi mennä Viroon ilman karanteenivelvoitetta ja negatiivista testitulosta.

Viron-kävijän kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että laivayhtiöt vaativat negatiivista tulosta (siirryt toiseen palveluun) kaikilta yli 12-vuotiailta Suomeen matkustavilta.

Maahan saapuvilta vaadittavan sähköisen terveysilmoituksen voi täyttää internetissä (siirryt toiseen palveluun).

Viron ulkoministeriön tiedote matkustusrajoituksista löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

ECDC:n tilaston (siirryt toiseen palveluun) mukaan koronan ilmaantuvuus on Virossa tällä hetkellä noin 250 tapausta 100 000 asukasta kohti.

Saksa

Vierailijoita ulkoilmaravintolan, saksalaisittain Biergartenin, terassilla Ammerseessä lähellä Müncheniä 10. toukokuuta. Kuva: Lukas Barth-Tuttas / EPA

Suomi ei ole Saksassa enää riskialueiden listalla, joten Suomesta Saksaan saapuvan ei pidä jäädä pakolliseen karanteeniin. Viimeisenä riskilistalta poistettiin toukokuussa Suomen alueista Päijät-Häme.

Lentoteitse saapuvilta vaaditaan joka tapauksessa todistus negatiivisesta koronatestistä.

Saksassa listaa riskialueista (siirryt toiseen palveluun) pitää Robert Koch -insituutti.

Riskialueelta, korkean esiintyvyyden alueelta tai huolta aiheuttavan virusmuunnoksen alueelta Saksaan matkustavien pitää rekisteröityä sähköisesti ennen maahan saapumista. Sähköinen maahantulokortti (siirryt toiseen palveluun) pitää täyttää, jos on oleskellut tällaisella alueella maahantuloa edeltäneinä 10 päivänä. Riskialueilta saapuvilta vaaditaan myös todistusta negatiivisesta koronatestistä, sairastetusta taudista tai täydestä koronarokotuksesta.

Saksan terveysviranomaiset laskivat tiistaina riskitason hyvin korkeasta korkeaksi ensi kertaa tänä vuonna. Seitsemän päivän tartuntaluku on nyt 32,5 tapausta 100 000 ihmistä kohti.

Noin 43 prosenttia saksalaisista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, ja 18 prosenttia on täysin rokotettu.

Lisätietoa matkustamisesta Saksaan löytyy saksaksi Saksan terveysministeriön sivuilta (siirryt toiseen palveluun) ja englanniksi Saksan ulkoministeriön sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Espanja

Väkeä oleili Barcelonetan rannalla Barcelonassa 8. toukokuuta. Kuva: Adria Puig / AOP

Espanja vaatii riskialueilta tulevilta negatiivisen koronatestin, joka on enintään 72 tuntia vanha.

Espanja luokittelee Suomesta riskialueeksi (siirryt toiseen palveluun) koko maan lukuun ottamatta Ahvenanmaata ja Länsi-Suomea. Luokittelu tulee voimaan 7. kesäkuuta.

Espanjaan saapuvan pitää täyttää sähköinen terveystietolomake joko verkossa tai ilmaisessa terveyssovelluksessa, josta saatava QR-koodi tarkistetaan maahan tullessa.

Meri- ja lentoteitse tulevilta mitataan kuume. Jos lämpöä on, matkustaja joutuu tarkempaan terveystarkastukseen.

Kanariansaarilla (siirryt toiseen palveluun) majoituspaikat vaativat todistuksen enintään 72 tuntia vanhasta koronatestistä.

Kansallinen koronahätätila päättyi Espanjassa 9. toukokuuta. Vastuu siirtyi itsehallintoalueille, joten niillä voi olla vaihtelevia rajoituksia.

Kasvomaskin käyttö julkisissa sisä- ja ulkotiloissa on edelleen pakollista yli 6-vuotiaille.

Espanja sallii myös risteilyalusten pysähtymisen satamissaan 7. kesäkuuta alkaen.

Tartuntojen määrä on ollut laskusuunnassa (siirryt toiseen palveluun) kuukausien ajan, ja lähes 40 prosenttia Espanjan väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen.

Maanantaina ilmaantuvuus laski 121:een tapaukseen 100 000 asukasta kohti, mutta tilanne vaihtelee alueittain.

Lisää tietoa Espanjaan matkustamisesta löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

Kreikka

Kreikassa avattiin museoita, kun koronarajoituksia höllättiin. Matkailijat tutustuivat Akropolis-museoon 14. toukokuuta. Kuva: Dimitris Lampropoulos / AOP

Kreikka höllensi matkustusrajoituksia 15. toukokuuta. Turisteilla pitää olla negatiivinen PCR-testitulos, joka on otettu enintään 72 tuntia ennen saapumista. Vaihtoehtoisesti hyväksytään todistus kahdesta koronarokotuksesta tai siitä, että on sairastanut koronan 2–9 kuukautta ennen saapumistaan.

Maahantulijat voivat joutua satunnaisiin, pakollisiin terveystarkastuksiin. Jos matkustaja antaa positiivisen koronatestituloksen, hänet majoitetaan eristyshotelliin Kreikan valtion kustannuksella.

Turistien pitää täyttää matkustajan paikannuskaavake viimeistään saapumista edeltävänä päivänä.

Kreikassa kasvomaskin pitäminen on pakollista sekä sisä- että ulkotiloissa julkisilla paikoilla.

Kreikka tiedottaa matkustamista koskevista säännöistä englanniksi täällä (siirryt toiseen palveluun).

Thaimaa

Kalim Beach, Phuketissa 14. syyskuuta 2020. Kuva: AOP

Thaimaassa vallitsee koronaepidemian takia maanlaajuinen poikkeustila. Maahan saapuminen on mahdollista vain erityisluvalla. Kaikki maahantulijat joutuvat 14 päivän pakolliseen, omakustanteiseen karanteeniin, joka vietetään viranomaisten hyväksymissä karanteenihotelleissa.

Nykyiset säädökset ovat voimassa heinäkuun loppuun saakka.

Thaimaan viranomaiset suunnittelevat (siirryt toiseen palveluun) kuitenkin avaavansa Phuketin lomasaaren matkailijoille, jotka ovat saaneet täyden rokotesuojan ja joilla on negatiivinen koronatesti. Saarelle pääsisi heinäkuun alusta lähtien ilman karanteenia.

Italia

Skeittari Rooman Colosseumin edustalla. Kuva: Riccardo Antimiani / EPA

Italiaan on mahdollista matkustaa, jos on saanut negatiivisen tuloksen koronatestistä enintään 48 tuntia ennen matkan alkua. Jos testitulosta ei ole, matkailijan on eristäydyttävä kymmeneksi vuorokaudeksi.

Italiaan saapumisen jälkeen on ilmoittauduttava paikallisille terveysviranomaisille.

Lisätietoja Italiaan saapumisesta saa täältä (siirryt toiseen palveluun).

Uimarantaa valmistellaan matkailijoiden tuloa varten Genovan lähellä. Kuva: Marco Bertorello / AFP

Yhdysvallat

Yhdysvallat on asettanut koronapandemian takia laajan maahantulokiellon, joka koskee myös suomalaisia.

Yhdysvaltoihin eivät pääse joitakin poikkeustapauksia lukuunottamatta henkilöt, jotka ovat oleskelleet Schengen-alueella 14 päivän aikana ennen matkan ajankohtaa.

Lentokoneen matkustajia kasvomaskeissa. Kuva: Martin Sylvest / AFP

Israel

Israelin koronatilanne on tehokkaan rokotusohjelman ansiosta selvästi helpottunut, ja maa pyrkii avaamaan matkailuaan.

Tästä huolimatta maahanpääsy edellyttää yhä tiukkoja varotoimia. Israeliin saapuvien pitää saada matkalleen hyväksyntä Israelin ulkoministeriöstä.

Kaikilla Israeliin pyrkivillä on oltava koronatesti tehtynä korkeintaan 72 tuntia ennen matkaa. Uusi testi tehdään maahan saavuttaessa.

Henkilöt, joilla on täysi rokotesuoja tai jotka ovat parantuneet taudista, voivat anoa vapautusta karanteenista, jos heidät on testattu Israelin terveysministeriön hyväksymässä laboratoriossa. Muussa tapauksessa matkailijoiden on oltava karanteenissa 14 päivää.

Israelin viranomaisten matkustusohjeita löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

Jos haluat lisätietoa:

Voit keskustella aiheesta torstaihin, 3. kesäkuuta klo 23 saakka.

Lisätty 2.6. kello 13.56 maininta EU:n kaavailemasta digitaalisesta todistuksesta.