1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sairaalat ja terveyskeskukset

Oulun kaupunginsairaalan hoitajille on luvassa määräaikainen palkankorotus – myös erillinen palkkio talven koronakriisin hoidosta on tulossa

Hoitajien tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan 10 prosentilla. Lisäksi edelleen selvitetään muitakin Oulun kaupunginsairaalan henkilöstön huomioimistapoja johdon aiempien lupausten mukaisesti.

Oulun kaupunginsairaalassa koettiin kaksi vaikeaa koronaepidemiaa viime talven ja kevään aikana. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Oulun kaupunginsairaalan hoitajat saavat määräaikaisen palkankorotuksen.

Hoitajien tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan 10 prosentilla.

Oulun kaupungin hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto kertoo, että selvittelyssä on vielä, mille ajalle korvauspäätös tehdään.

Lisäksi edelleen selvitetään muitakin Oulun kaupunginsairaalan henkilöstön huomioimistapoja johdon aiempien lupausten mukaisesti.

Oulun kaupunginsairaalan hoitajille on luvattu erillinen palkkio työskentelystä kaupunginsairaalassa raskaan koronakriisin keskellä viime talvena.

Huhtikuussa sairaalassa riehui uudemman kerran koronaepidemia. Palkitsemisesta päättäminen venyi, kun huomio kiinnittyi koronaryppään sammuttamiseen.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.