1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarajoitukset

Koronarajoituksia höllennetään vähitellen Kymenlaaksossa – nyt avataan aikuisten harrastukset sisätiloissa

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmän mukaan maakunnan koronatilanne jatkuu vielä kiihtymisvaiheessa. Tilanne on kuitenkin kehittynyt parempaan suuntaan viime viikkojen aikana. Koronaryhmä suosittelee kokoontumisrajoitusten poistamista.

Kasvomaskien käyttöä suositellaan edelleen Kymenlaaksossa. Arkistokuva on Kotkan kaupungintalon edustalta. Kuva: Jasmina Kauta / Yle

Aikuisten harrastustoiminta sisätiloissa avataan Kymenlaaksossa. Alueen koronakoordinaatioryhmä päätti asiasta keskiviikkona.

Toiminnassa suositellaan edelleen maskin käyttöä sekä turvavälien noudattamista aina, kun mahdollista.

Yleinen maskisuositus jatkuu edelleen. Myös etätyösuositus sekä suositus välttää matkustamista ulkomaille jatkuvat.

Kymenlaakson koronatilanne on kehittynyt kahden viikon aikana parempaan suuntaan. Silti Kymenlaakson koronatilanne jatkuu vielä kiihtymisvaiheessa.

– Koronatilanne on mennyt nyt parempaan suuntaan, mutta epidemia ei ole vielä ohi. On erittäin tärkeää edelleen pitää huolta perusohjeista. On todellinen uhka, että Intian-variantti leviää Kymenlaaksoonkin, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo tiedotteessa.

Yleisörajoitukset poistumassa

Parantuneen koronatilanteen perusteella koronakoordinaatioryhmä suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle muutosta nykyiseen kokoontumisrajoitukseen.

Nyt voimassa olevan kokoontumisrajoituksen mukaan Kymenlaaksossa saa järjestää enintään 20 hengen kokoontumisia sisä- ja ulkotiloissa.

Koronaryhmä suosittelee aluehallintovirastolle, että yleisötilaisuuksien rajoituksia vapautetaan kuten sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut kiihtymisvaiheen alueita.

Ministeriön suositusten (siirryt toiseen palveluun) mukaan kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla yleisölle tarkoitettujen tilojen käyttö tulee järjestää siten, että ihmisten on mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Tämä koskee sisätiloja, joissa on yli kymmenen henkeä ja ulkotiloja, joissa on samanaikaisesti yli 50 henkeä.

60 karanteenissa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan kahden edellisen viikon aikana alueella on todettu 62 uutta koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on näin ollen 38 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Otetuista näytteistä noin yksi prosentti on ollut positiivisia. Positiivisten näytteiden osuus on laskussa. Toukokuussa luku kävi lähellä kahta prosenttia.

Toukokuussa alueella oli pahimmillaan noin 400 henkilöä karanteenissa. Tällä hetkellä heitä on noin 60.

Eniten uusia tartuntoja on todettu 50–59-vuotiailla.

Koronaryhmä muistuttaa, että juhliin tai muihinkaan tapahtumiin ei tule osallistua, jos on vähäisiäkään koronavirustautiin sopivia oireita. Niitä ovat väsymys, päänsärky, kurkkukipu, nuha, yskä, kuume, vatsakipu, oksentaminen tai ripuli.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.