1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. päihderiippuvuus

Laki takaa hoidon myös päihderiippuvaisen läheiselle, mutta moni ei tiedä sitä: kaksi naista kertoo, miten elämä muuttui avun saannin jälkeen

Kuntien on lain mukaan tarjottava hoitoa päihderiippuvaisten läheisille. A-klinikan toimitusjohtaja Kaarlo Simojoki kertoo, että monin paikoin tarve on arvioitu alakanttiin ja viime vuosien aikana läheisten hoito on vähentynyt koko ajan.

Päihdesairauksiin liittyvä stigma estää monia päihderiippuvaisten läheisiä hakemasta apua ajoissa. Moni hakeutuu hoidon piiriin vasta, kun vaikea tilanne on kestänyt jopa vuosia. Kuva: Mimmi Nietula / Yle

Miltä tuntuu pelätä, että oma läheinen satuttaa? Miltä tuntuu pettyä kerta toisensa jälkeen? Miltä tuntuu odottaa toisen kuolemaa?

Nämä skenaariot ovat arkipäivää monelle päihderiippuvaisen läheiselle. Niin kuin myös masennus, ahdistus ja muut mielenterveyden ongelmat.

Kaksi päihderiippuvaisen ihmisen läheistä kertoo tässä jutussa omista kokemuksistaan ja elämästään päihderiippuvaisen rinnalla. He eivät esiinny jutussa omilla nimillään oman ja läheistensä yksityisyyden turvaamiseksi.

Tässä jutussa kutsumme heitä Tiinaksi ja Minnaksi.

Kärsimys

Noin miljoona suomalaista kärsii läheisen alkoholinkäytöstä ja useampi sata tuhatta heistä vakavasti, näin arvioi päihde- ja mielenterveyspalveluita tuottavan A-klinikka Oy:n lääketieteellinen johtaja Kaarlo Simojoki.

Päihderiippuvaisten läheisten kärsimys ei ole jäänyt vieraaksi hänellekään. Simojoki on nähnyt, kuinka vanhemman alkoholismi on sairastuttanut koko perheen ja rikkonut avioliittoja. Hän on myös kirjoittanut eläkelausuntoja päihdelasten äideille, kun masennus on upottanut niin syvälle, että työkyky ei ole koskaan palautunut.

– Maailman terveysjärjestö määrittelee päihderiippuvuuden yhdeksi eniten kärsimystä aiheuttavaksi sairaudeksi, mitä ihmiskunnassa on. Syynä ovat sen aiheuttamat laajat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset ongelmat.

Lain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että päihdehuolto järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

Simojoki kertoo, että monessa kunnassa tarve on arvioitu alakanttiin ja 15:n viime vuoden aikana läheisten hoito on vähentynyt koko ajan.

– On todellinen haaste, että läheiset eivät tällä hetkellä saa apua riittävästi tai eivät ymmärrä hakea apua.

Nykyään ihmisiä ohjataan enemmän kolmannen sektorin ja vertaistuen piiriin, eikä se ei ole yksistään huono asia. Ne ovat Simojoen mukaan hyviä tukitoimia, mutta eivät varsinaista hoitoa. Kolmannen sektorin puolella ei esimerkiksi voida arvioida terapian tarvetta tai määrätä masennuslääkitystä.

Raivo

Kuopiolainen Minna tapasi miehensä 16 vuotta sitten. Mies oli älykäs, huumorintajuinen ja asioista laajasti kiinnostunut. Ihmiset viihtyivät tämän kanssa, mies oli mukava ja hyväntahtoinen. Pariskunta teki asioita paljon yhdessä. He retkeilivät, kävivät teatterissa, viettivät aikaa ystävien kanssa.

Sitten kuvioihin astui alkoholi. Mies ei ollut sylkenyt kuppiin aiemminkaan, mutta vuosien saatossa juominen alkoi lisääntyä huomattavasti.

Pikkuhiljaa elämästä tippuivat pois harrastukset ja sosiaaliset suhteet. Ennen niin seurallinen mies ei enää uskaltanut puhua selvinpäin. Humalassa liikaakin.

Päivät alkoivat toistaa samaa kaavaa: Aamulla töihin. Kotiin tullessa alkoi juominen, joka jatkui siihen saakka, että hän sammui. Seuraavana päivänä kaikki alkoi alusta.

– Kaikista isoin ja surullisin muutos on ollut se, ettei hän ole innostunut enää ikinä mistään. Paitsi silloin, kun hän tietää pääsevänsä juomaan, Minna kertoo.

Vuosien saatossa pariskunnan avioliitto on muuttunut huoltosuhteeksi, jossa Minnan tehtäväksi on jäänyt muistuttaa henkilökohtaisesta hygieniasta ja laskujen maksamisesta.

Toivo puolison raitistumisesta on hävinnyt samaa tahtia kuin alkoholi miehen kurkusta alas. Minna ei usko, että mies pystyy lopettamaan juomista.

Erosta on puhuttu, ja silloin mies on vakuuttanut raitistuvansa. Ajatus siitä, että mies ei pärjää yksin, estää Minnaa lähtemästä suhteesta.

– Tiedän, että en ole hänestä vastuussa. Mutta en haluaisi, että hän menettää kaiken.

Minnaan miehen juominen on vaikuttanut niin, että hän on ollut hyvin väsynyt ja masentunut. Mielen ovat vallanneet niin pimeät ajatukset, ettei missään ole näkynyt pientäkään valonpilkahdusta.

Raivo oli kuitenkin se, mikä sai Minnan hakemaan apua. Petetyt lupaukset ja viinan meneminen kaiken edelle saivat aikaan niin vahvoja vihan tunteita, että hän alkoi pelätä, että tekisi miehelleen jotain.

Minna hakeutui terapiaan ja kävi siellä vuoden. Sen lisäksi hän on käynyt alkoholistien läheisille tarkoitetussa Al Anon -vertaistukiryhmässä.

Terapian avulla Minna sai oman elämänsä takaisin.

– En enää elä mieheni pienessä elinpiirissä. Tapaan paljon ystäviä ja sukulaisia, harrastan ja matkustelen.

Terapiassa Minna myös oivalsi, että hänen ei ole pakko jäädä miehen luo.

– Minulla on pohjimmiltaan tunne, että lähden vielä. Sitä, milloin se tapahtuu, en vielä tiedä.

Häpeä

Mieheni ryyppää tai lapsellani on huumeongelma – ne eivät ole välttämättä asioita, joista puhutaan mielellään työpaikan kahvipöydässä tai edes lähimmille ystäville.

Päihderiippuvuuteen liittyy edelleen stigma, häpeäleima. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän sairaanhoitaja ja pari- ja perhepsykoterapeutti Susanna Kinnula sanoo sen olevansyy, miksi moni päihderiippuvaisen läheinen hakee apua vasta sitten, kun tilanne ja paha olo ovat kestäneet jopa vuosia.

Siksi he ovat myös itkuisin asiakasryhmä. Kun pahaa oloa ja surua on pitänyt sisällään pitkään, ei itkusta tule hevillä loppua, kun padot vihdoin avautuvat.

– Yleensä viisi ensimmäistä käyntiä menee helposti siihen, että ihminen purkaa omaa pahaa oloaan. Silloin on tärkeää olla läsnä ja antaa aikaa, kuunnella ja lohduttaa, Kinnula kertoo.

Yksinkertaisuudessaan tämä on sitä hoitoa, mitä moni päihderiippuvaisen läheinen kaipaa. Ammattilaisen, joka kuuntelee ja lohduttaa.

Pari- ja perhepsykoterapeutti Susanna Kinnulan mukaan moni päihderiippuvaisen läheinen on saanut suurta apua vertaistuesta. Sitä kautta ihminen saa kokemuksen siitä, että ei paini ongelmiensa kanssa yksin vaan joku muukin on samassa tilanteessa. Kuva: Mimmi Nietula / Yle

Monen läheisen kaikki aika ja energia, joskus jopa rahat, menevät päihderiippuvaisesta huolehtimiseen. Sen vuoksi hoidossa keskitytään siihen, miten huolehtia itsestä ja miten olla terveellä tavalla itsekäs.

Kinnula antaa asiakkailleen myös käytännön neuvoja – kuten, että aina ei tarvitse olla tavoitettavissa ja yöllä puhelimen voi sammuttaa. Tai miten asettaa omat rajat.

Ensimmäinen ohje on kuitenkin se, että rahan antaminen täytyy lopettaa. Toisen päihteiden käyttöä ei pidä mahdollistaa.

Joskus on jopa pitänyt miettiä erilaisia turvasuunnitelmia, kuten sitä, että vanhempi hakee lähestymiskieltoa lapselleen.

Rikollisuus liittyy Kinnulan mukaan oleellisesti huumeriippuvaisten elämään. Rahaa on saatava keinolla millä hyvänsä. Tämä voi vaikuttaa läheisten elämään niin, että päihderiippuvainen saattaa uhkailla ja vaatia rahaa myös heiltä.

Pelko

Se tunteiden kirjo, mitä vanhemmat käyvät läpi lapsen elämän aikana, on valtava. Yksi tunne on kuitenkin ollut sellainen, jota kainuulainen Tiina ei olisi uskonut lapsensa aiheuttavan: pelko.

Pelko oman turvallisuutensa puolesta.

Tiinan lapsen huumeriippuvuus tuli perheen tietoon noin kolme vuotta sitten. Kuin varkain lapsen persoona, ulkonäkö ja mielenkiinnon kohteet muuttuivat. Käyttäytymisestä tuli sekavaa, ja lapsi sai psykoottisia kohtauksia. Kerran yövyttyään vanhempiensa luona lapsi herätti Tiinan huutamalla yhä uudelleen: "Minä tapan itseni!"

Tiina yritti auttaa, otti lapsen jopa hetkeksi takaisin kotiin asumaan. Mutta mikään ei auttanut ja huoli valtasi sydämen. Pian seuraksi muutti pelko.

Jossain vaiheessa lapsi alkoi vaatia rahaa. Hän uhkaili ja raivosi. Kertoi tulevansa paikalle kavereidensa kanssa.

Se vaikutti Tiinaan niin, että kun hän kuuli auton äänen, hän pinkaisi ikkunaan katsomaan, ajoiko joku pihaan. Hän kulki talossa tarkastamassa, ovathan ovet lukossa, ja veti illan tullen verhot tiukasti kiinni, jotta kukaan ei näkisi sisään.

– Minulle tuli kertakaikkinen ahdistus ja paniikkitila. Tunsin tulevani hulluksi. Sisälläni oli niin paljon asioita, ja tuntui, etten pärjää, jos en puhu jollekin.

Ja niin hän lopulta teki. Tiina soitti kuntansa mielenterveysyksikköön, kertoi tilanteensa, pyysi apua. Hän sai ajan samalle viikolle.

Tiina on saanut hoitoa vuoden verran. Hoito on keskusteluapua.

– Olen saanut apua, tukea ja myös hyvin paljon tietoa. Ja varmistusta siihen, että ne valinnat, mitä olen tehnyt, ovat ihan oikeita.

Tiina on myös saanut lääkitystä unettomuuteen, masennukseen ja ahdistukseen.

– En ole aiemmin tarvinnut mitään lääkkeitä. Kaikista elämän muista vastoinkäymisistä olen selvinnyt. Mutta nämä kokemukset vetivät maton alta ja laittoivat omankin psyyken koetukselle.

Helpotus

Viimeinen puhelu. Sitä päihderiippuvaisten läheiset vastentahtoisesti odottavat. Takaraivossa vaanii aina ajatus siitä, milloin oma rakas kuolee. Näitä tunteita läheisten kanssa käydään Susanna Kinnulan mukaan paljon hoidon aikana läpi.

Ja sitä, että kuolema voi joskus olla myös helpotus.

– Moni miettii, saako näin tuntea. Jos tilanne on jatkunut vuosia ja kun läheinen kuolee, tilanteeseen liittyy ristiriitaisia tunteita. Helpotuksen tunne voi olla sellainen, jota on vaikea sietää.

Vaikeaa on sietää myös sitä, jos joutuu etäännyttämään itsensä läheisestään. Niin Tiina joutui tekemään – pelastamaan itsensä ennen kuin hänkin uppoaa lapsen mukana.

Se tuntuu Tiinasta kamalalta. Ennen niin luontevat ja lämpimät välit ovat mennyttä, ja tilalla ovat epäluottamus ja pelko.

Tiina kertoo, että lapsi ei ole koskaan varastanut kotoa mitään, mutta kun tämä tulee vierailulle, Tiina tarkkailee jatkuvasti. Se tuntuu hirveältä. Kyseessä on kuitenkin oma lapsi.

– Pahinta on, että haluaisin auttaa lastani enemmän. Mutta en rahallisesti, koska en tiedä, mihin ne menisivät. En luota häneen niin kuin ennen.

Toivo

Päihderiippuvuus on sairaus muiden sairauksien joukossa. Sitä on mahdollista hoitaa, ja siitä on mahdollista toipua. Nämä ovat asioita, jotka on Kinnulan mukaan hyvä muistaa.

Ne ovat myös syitä sille, miksi Kinnula vierastaa ajatusta siitä, että lähtisi neuvomaan ihmistä eroamaan päihderiippuvuutta sairastavasta puolisosta.

– Emmehän me muidenkaan sairausryhmien läheisille sano, että eroa jo.

Kinnula toivoo, että päihderiippuvaisten läheiset pitäisivät huolta ensisijaisesti itsestään. Toisen puolesta elämää ei voi elää, ja apua kannattaa hakea.

Parhaassa tapauksessa läheisen hoitoon hakeutuminen voi olla se tekijä, joka saa muutoksen aikaan myös päihteiden käyttäjässä.

– Hoidon aikana läheisessä tapahtuu yleensä jonkinlaisia muutoksia, joka vaikuttaa perhedynamiikkaan ja sitä kautta myös päihteiden käyttäjään. Tilanne muuttuu joko pahemmaksi tai paremmaksi. Mutta väistämättä käy niin, että joku muutos tapahtuu.

Ja toivoa, sitä on aina.

– Niin kauan kuin ihminen on elossa.

Lue seuraavaksi:

Näin saat apua kriisitilanteessa – kokosimme listan auttavista puhelimista

Jos nuori kärähtää huumeista, älä huuda vaan suhtaudu tilanteeseen avoimesti – viisi neuvoa vanhemmille

"Tämä on painajainen, joka tulee todeksi" – huumenuorten vanhemmat jäävät usein yksin tunteidensa kanssa, ja siksi tarvitaan vertaistukea

"Huumemaailmasta valuu myös perheeseen pahaa" – läheinen kaipaa tukea

Alkoholistien läheisten ominaispiirteitä ja käyttäytymismalleja