1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Karhuhyökkäykset

Kalifornialaisteinityttö pelasti koiransa paljain käsin karhun kynsistä - katso hurja video

Yhdysvalloissa äimistellään 17-vuotiaan kalifornialaistytön rohkeutta. Hän törkkäsi piha-aidalle kiivenneen karhuemon paljain käsin alas pelastaakseen perheen koirat.

Teinityttö pelastaa koiransa karhun kynsistä
Teinityttö pelastaa koiransa karhun kynsistä

Kalifornialaisperhe koki kauhun hetkiä, kun karhuemo pentuineen oli kiivennyt piha-aidalle ja huitoi jo haukkuvia perheen koiria. Perheen 17-vuotias tytär, Hailey Morinico reagoi salamannopeasti ja ryntäsi työntämään karhun paljain käsin alas aidalta.

– Ainoa mielessäni ollut asia oli suojella koiriani ja sen tein, Morinico kertaa hurjia tapahtumia perheen kodin pihalla Bradburyssa, Los Angelesin kupeessa.

Tapahtumat tallentuivat turvakameralle. Video on levinnyt laajalti ja Morinico on saanut teollaan maailmanlaajuista mediahuomiota.

Karhuvierailu Morinicon perheen pihalla ei ollut ensimmäinen, mutta ensimmäistä kertaa pihalle yritti karhuemo pentuineen.

Tyttären vanhemmat luonnehtivat tapahtumia kauhistuttaviksi. Myös Hailey Morinico itse aikoo toimia jatkossa toisin ja kehottaa olemaan ottamatta hänestä mallia.

– Älkää työntäkö karhuja, älkääkä menkö näin lähelle. Ette halua joutua vaikeuksiin. Minä satuin selviämään vahingoittumattomana.

Hailey selvisi välikohtauksesta pienellä naarmulla sormessa ja jalassa.