1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Anthony Fauci

Sähköpostit paljastavat: Tutkija varoitti varhain Yhdysvaltain korona-asiantuntija Anthony Faucia, että virusta on mahdollisesti muokattu

Buzzfeedin julkaisemien sähköpostien perusteella Faucilla oli syytä pitää laboratoriovuotoa uskottavana vaihtoehtona koronaviruksen alkuperälle.

Kansallisen allergia- ja infektiotautien instituutin pääjohtaja Anthony Fauci toimii Valkoisen talon korona-asiantuntijana. Kuva: Stefani Reynolds / EPA

Yhdysvaltalaisen tartuntatautien tutkimuslaitoksen johtaja lähetti Valkoisen talon korona-asiantuntija Anthony Faucille tammikuun 2020 lopussa sähköpostin, jossa hän kertoi, että pieni osa koronaviruksen perimästä näyttää mahdollisesti muokatulta.

Asia selviää Faucin sähköposteista, jotka Buzzfeed-sivusto (siirryt toiseen palveluun) sai haltuunsa tietopyynnön kautta. Myös Washington Post (siirryt toiseen palveluun) on hankkinut Faucin sähköposteja itselleen.

Buzzfeed on ladannut yli 3 200 sivua sähköposteja nettiin kaikkien tarkasteltaviksi. (siirryt toiseen palveluun) Viestit ovat tammi-kesäkuulta 2020.

Fauci tyrmäsi julkisesti keväällä 2020 teorian siitä, että pandemian aiheuttanut Sars-Cov-2 -koronavirus olisi peräisin kiinalaisesta laboratoriosta.

Buzzfeedin saamien sähköpostien perusteella hänellä kuitenkin näytti olleen syytä pitää laboratoriovuotoa uskottavana vaihtoehtona viruksen alkuperälle.

Tutkijat kiinnittivät huomiota viruksen erityispiirteisiin

Immunologian ja mikrobiologian professori Kristian G. Andersen kirjoitti Faucille 31. tammikuuta 2020 lähettämässään sähköpostissa, että hän ja kolme kollegaa katsovat viruksen geeniperimän vaikuttavan epäjohdonmukaiselta evoluutioteoriaan liittyvien odotusten kannalta.

Hän toimii Scrippsin tutkimusinstituutin Andersen Labin johtajana.

– Viruksen epätavalliset erityispiirteet muodostavat todella pienen osan geeniperimästä (<0,1%), joten kaikkia sekvenssejä täytyy tarkastella hyvin tarkasti, jotta voi nähdä, että osa ominaisuuksista (mahdollisesti) näyttää muokatuilta, Andersen kirjoitti.

Andersen kertoi, että evoluutiopuussa virus näyttää täysin normaalilta ja se näyttäisi olevan peräisin lepakoista.

Andersen lisäsi, että asia vaati lisää analyyseja ja heidän mielipiteensä voivat vielä muuttua.

Lyhyessä vastausviestissään Fauci kiittää Andersenia ja sanoo, että keskustellaan pian puhelimitse. Hän ei tuonut tutkijoiden näkemystä julki.

Virustutkija Kristian G. Andersen lähetti Anthony Faucille sähköpostin tammikuussa 2020. Yle on peittänyt kuvasta vastaanottajien sähköpostiosoitteita. Kuva: Kuvakaappaus Buzzfeedin nettiin lataamista Anthony Faucin sähköposteista.

Andersen pitää nyt laboratoriovuotoa epätodennäköisenä

Myöhemmin professori Kristian G. Andersenin mielipide muuttui.

Hänen ryhmänsä julkaisi maaliskuussa 2020 Nature-lehdessä (siirryt toiseen palveluun) tutkimuksen, jonka mukaan on epätodennäköistä, että Sars-Cov-2 on syntynyt Sarsin kaltaisen koronaviruksen muokkauksen tuloksena.

Huhtikuussa 2021 Andersen avasi Twitterissä näkemystään, miksi hän pitää laboratoriovuotoa epätodennäköisenä. Andersen kertoi, että he etsivät merkkejä viruksen muokkauksesta laboratoriossa, mutta eivät löytäneet siihen viittaavia todisteita.

Andersen sanoi, että jos laboratoriovuototeoria pitäisi paikkansa, se vaatisi suurta peittelyä ja valehtelua monilta arvostetuilta tutkijoilta Kiinassa ja muualla.

– Todistaako raportti varmasti, että laboratoriovuotoa ei tapahtunut? Ei todista. Tarkoittaako se, että meidän ei tulisi harkita laboratoriovuodon mahdollisuutta? Ei tarkoita. Sen sijaan rapotin johtopäätös on, että se on erittäin epätodennäköinen, koska muut hypoteesit ovat paljon todennäköisempiä, Andersen kirjoitti Twitterissä.

Lisäksi Andersen sanoi, että pandemian alkuperä vaatii lisää avoimia tutkimuksia. Hän arvioi, että ne todennäköisesti kestävät vuosia.

"Salaliittoteoria" kiinnosti Faucin pomoa

Yhdysvaltain terveysviraston NIH:n johtaja Francis Collins lähetti 16. huhtikuuta 2020 Faucille ja muutamalle muulle terveysviranomaiselle sähköpostin otsikolla "salaliitto kerää vauhtia".

Fauci toimii terveysviraston alaisen kansallisen allergia- ja infektiotautien instituutin pääjohtajana. Collins on Faucin pomo.

Collinsin viestissä oli linkki Mediaite-sivuston uutiseen, joka käsitteli Fox News -kanavalla käytyä keskustelua viruksen mahdollisesta karkaamisesta wuhanilaisesta laboratoriosta.

Collinsin viestin sisältö on mustattu Buzzfeedin saamista sähköposteista yllä mainittua linkkiä lukuunottamatta. Fauci vastasi Collinsille, mutta myös hänen vastauksensa on peitetty.

Wuhanilaislaboratorion kumppanilta kiitokset

Pari päivää myöhemmin, 18. huhtikuuta 2020, Fauci sai sähköpostin brittiläiseltä eläintieteilijältä Peter Daszakilta, joka johtaa EcoHealth Alliance -tutkimusjärjestöä.

Daszak kirjoitti haluavansa kiittää Faucia henkilökuntansa ja yhteistyötahojensa puolesta siitä, että Fauci oli julkisesti sanonut tieteellisen todistusaineiston tukevan sitä, että Covid-19 on tarttunut luonnollisella tavalla lepakoista ihmisiin eikä ole karannut Wuhanin virologisen instituutin laboratoriosta.

EcoHealth Alliancen johtaja Peter Daszak lähetti kiitosviestin Anthony Faucille. Yle on peittänyt kuvasta vastaanottajien sähköpostiosoitteita. Kuva: Kuvakaappaus Buzzfeedin nettiin lataamista Anthony Faucin sähköposteista.

Suuri osa viestistä on peitetty. Lopuksi Daszak kehuu, että Faucin rohkeat kommentit auttavat kumoamaan väitteitä viruksen alkuperästä.

Fauci vastasi, että paljon kiitoksia ystävällisestä viestistäsi.

Daszakin johtama EcoHealth Alliance on tehnyt vuosia läheistä yhteistyötä Wuhanin virologisen instituutin kanssa koronavirusten tutkimuksessa.

Monet ihmiset kyselevät nyt Twitterissä Daszakilta, mitä viestin peitetyssä osassa sanottiin. Toiset syyttävät häntä murhaajaksi, koska he katsovat hänen olevan osasyyllinen pandemiaan.

Laboratorioalkuperä noussut vaihtoehdoksi viime aikoina

Fauci sanoi viime kuussa lainsäätäjille, että Yhdysvaltain terveysvirasto oli myöntänyt 600 000 dollarin apurahan Wuhanin virologiselle instituutille. Rahoitus oli ohjattu kiinalaislaboratoriolle juuri EcoHealth Alliancen kautta.

Viisivuotisen apurahan avulla oli tarkoitus tutkia koronavirusten tarttumista lepakoista ihmisiin, jotta tutkijat ymmärtäisivät paremmin 2000-luvun alkupuolen Sars-epidemiaa. Trumpin hallinto keskeytti rahoituksen viime vuonna.

Peter Daszak kertoi joulukuussa 2019 podcast-haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että koronaviruksia voi muokata melko helposti laboratoriossa.

Daszak kuului Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimusryhmään, joka yritti selvittää koronapandemian lähdettä Wuhanissa. Hän on myös jäsen tieteellisen Lancet-julkaisun ryhmässä, joka selvittää pandemian alkuperää.

Daszakia on arvosteltu eturistiriidasta kaksoisroolinsa vuoksi. Hän on kutsunut viruksen mahdollista karkaamista wuhanilaislaboratoriosta salaliittoteoriaksi.

Viruksen mahdollinen laboratorioalkuperä on noussut varteen otettavaksi vaihtoehdoksi viime aikoina.

Wall Street Journal -lehti (siirryt toiseen palveluun) uutisoi toukokuussa, että kolme Wuhanin virologisen instituutin työntekijää joutui marraskuussa 2019 sairaalaan, koska heillä oli koronatartuntaan viittaavia oireita.

Fauci kannattaa lisätutkimuksia

Anthony Fauci sanoi toukokuussa senaatille, että hän ja suurin osa tieteellisestä yhteisöstä pitää todennäköisimpänä skenaariona, että Sars-Cov-2 on peräisin luonnosta, mutta kukaan ei voi olla siitä täysin varma.

CNN:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) Fauci sanoi haastattelussa, että hän ei ole vakuuttunut siitä, että virus olisi syntynyt luonnollisesti. Fauci sanoi kannattavansa tutkimusta siitä, mitä Kiinassa tapahtui.

Presidentti Joe Biden on määrännyt Yhdysvaltain tiedustelupalvelut selvittämään, pääsikö virus karkuun kiinalaisesta laboratoriosta.

Asian selvittämistä hankaloittaa se, että Kiina ei ole suostunut avoimeen kansainväliseen tutkintaan. Kiina on kiistänyt viruksen karkaamisen laboratoriosta ja on kutsunut väitettä salaliittoteoriaksi.

Lue lisää:

Yhdysvallat rahoitti virustutkimusta wuhanilaisessa laboratoriossa – osa republikaaneista vaatii nyt korona-asiantuntija Anthony Faucin eroa

Jani Kaaron kolumni: Entäpä jos koronavirus onkin laboratoriokarkulainen Wuhanin viruslaboratoriosta?