1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Maalahti

Maalahti mukana Amnestyn väkivaltatutkimuksessa

Maalahden kunta on mukana Amnesty Internationalin jo vuonna 2004 alkaneessa tutkimuksessa, jossa tutkintaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn toteutumista Suomessa.

Maalahden kunta on mukana Amnesty Internationalin jo vuonna 2004 alkaneessa tutkimuksessa, jossa tutkintaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn toteutumista Suomessa. Kuva: YLE/Roy Fogde

Maalahdessa arvioidaan piiloon jääneiden naisiin naisiin kohdistuvan pari- ja lähisuhdeväkivallan tekojen lisääntyneen kodonapandemian aikana jonkin verran.

Maalahden kunta on mukana Amnesty Internationalin jo vuonna 2004 alkaneessa tutkimuksessa, jossa tutkintaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn toteutumista Suomessa. Maalahdessa kuntapäättäjät arvioivat erityistarpeiden huomioimisen palvelujärjestelmässä kohtuulliseksi tai tyydyttäväksi ja väkivaltatyöntekijät puolestaan kiitettäväksi.

Seurantatutkimuksessa on selvinnyt, naisiin kohdistuva väkivalta on huomioitu kunnan hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmissa, mutta väkivaltaa ei tilastoida.

Maalahdessa alle 16-vuotiaille seksuaaliväkivaltaa kokeneille tarjottavien tukipalveluiden saavutettavuus arvioitiin kohtuulliseksi, ei riittäväksi. Maalahdesta Vaasan turvakotiin matkustavan tilanne näyttäytyi kohtuullisena.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjanmaalla.

Lisää Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.