Hyppää sisältöön

Saamen kielen etäopetushanke sai jatkorahoituksen

Tällä hetkellä saamen opetusta saa hankkeen kautta 92 oppilasta ympäri Suomen.

Saamen kieltä voi jatkossakin opiskella myös muualla kuin Saamenmaalla. Kuva: Maiju Saijets / Yle

Utsjoen kunta ja Saamelaiskäräjät ovat saaneet jatkorahoitusta saamen kielten etäopetushankkeeseen (siirryt toiseen palveluun).

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi rahoituksen vuoteen 2023 saakka.

Etäopetushankkeen projektipäällikkö Hanna Helander sanoo tiedotteessa, että jatkorahoitus on tärkeä asia ja vakiinnuttaa saamen kielten etäopetusta Suomessa.

Perusopetusikäisistä saamelaislapsista noin 70 prosenttia asuu ja käy koulua saamelaisalueen ulkopuolella. Rahoitus takaa sen, että he voivat jatkossakin halutessaan opiskella saamen kieltä.

Saamen kielen etäopetusta saavien oppilaiden määrä kasvussa

Saamen kielten opetus etäyhteyksin on ollut hyvä ratkaisu niille kouluille, joissa lähiopetuksen järjestäminen ei ole ollut mahdollista, sanoo Saamelaiskäräjien koulutus- ja oppimateriaalilautakunnan puheenjohtaja Tauno Ljetoff.

– Saamen kielet ovat niin uhanalaisia, että niiden opetus pitäisi saada nopeasti vakaalle perustalle. Tässä vaiheessa on hyvä, että hanketoiminta jatkuu, mutta odotamme kovasti pysyviä ratkaisuja, hän sanoo.

Saamen kielten etäopetushanke järjestää Suomessa puhuttujen inarin-, koltan- ja pohjoissaamen opetusta saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Nämä alueet ovat Utsjoki, Inari, Enontekiö sekä Sodankylän kunnan pohjoisosa.

Hankkeen oppilasmäärä on kasvanut vuosittain. Tällä hetkellä saamen opetusta saa hankkeen kautta 92 oppilasta ympäri Suomen. Heistä 44 opiskelee pohjoissaamea, 27 inarinsaamea ja 20 koltansaamea. Hankkeessa on mukana 35 opetuksen järjestäjää sekä 59 koulua.