1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Israel

"Palestiinalaisvaltio ei tule kysymykseen" – Tällainen on Israelin pääministeriksi nouseva Naftali Bennett

Äärinationalistiksi usein kuvattu it-miljonääri Naftali Bennett on nousemassa Israelin johtoon seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Hän itse sanoo olevansa väistyvää pääministeriä Benjamin Netanjahua vieläkin oikeistolaisempi.

Naftali Bennet toimi opetusministerinä vuonna 2016. Kuva: AOP/EPA

Israel on saamassa uuden johtajan 49-vuotiaasta, modernista ortodoksijuutalaisesta, Naftali Bennettistä. Israelin parlamentin on uutistoimisto Bloombergin mukaan (siirryt toiseen palveluun) määrä sunnuntaina päättää hyväksyykö se uuden hallituskoalition.

Edeltäjänsä tavoin Bennett on oikeistolainen ja hänen odotetaan vetävän tiukkaa linjaa suhteessa palestiinalaisalueisiin ja niiden asukkaisiin.

Niinpä esimerkiksi Lähi-itään esitetty niin sanottu kahden valtion malli tuskin etenee lähivuosina, mikäli se on uudesta pääministeristä kiinni.

– Niin kauan kuin minulla on valta ja voima, en luovuta senttiäkään maatamme, piste, hän jyrisi Times of Israelin (siirryt toiseen palveluun)julkaisemassa artikkelissa helmikuussa.

"Olemme jakaneet maata jo aivan liikaa"

Palestiinalaisten oma valtio Israelin kyljessä ei ole Bennettille vain turvallisuuskysymys tai uskonnollinen kysymys.

– Se on kaikki. Kaikki. Yhteys Israelin maahan. Saimme pienen maa-alueen ja olemme jakaneet sitä jo nyt aivan liikaa. En aio antaa maata enempää pois.

Kipaa käyttävä Bennett on julkisesti ajanut juutalaisvaltion ideaa, juutalaisten historiallista ja uskonnollista oikeutta Länsirantaan, Itä-Jerusalemiin ja Golanin ylänköön, jonka Israel valloitti sodassa vuonna 1967.

Bennett sanoi Times of Israelille, että palestiinalaisvaltio ei tule kysymykseen, koska ennemmin tai myöhemmin siitä "tulisi terroristinen valtio", joka kontrolloi rajojaan.

– Ja mikäli he kontrolloivat rajoja, he voivat sallia miljoonien hajallaan elävien palestiinalaisten ja heidän jälkeläistensä tulla maahan. Heitä on kuudesta kahdeksaan miljoonaa Syyriassa, Libanonissa ja muualla. Se demografinen etu, minkä juutalaiset ovat luoneet kuluneiden 130 vuoden aikana, pyyhkiytyisi pois.

Bennettin linja on pitää palestiinalaiset ulkona eikä joutua tilanteeseen, missä mahdollisesti miljoonat paluumuuttajat vaatisivat saada maata myös Israelista esimerkiksi sukujuurien perusteella.

"Enemmän oikealla kuin Netanjahu"

Bennett johtaa pientä oikeistolaista Yamina-puoluetta. Sillä on seitsemän paikkaa Israelin parlamentissa, Knessetissä.

Kuinka oikeistolainen Bennett sitten on?

Helmikuussa Times Of Israelin haastattelussa hän määritteli sjoittuvansa poliittisella kentällä enemmän oikealle kuin nyt väistyvä pääministeri Benjamin Netanjahu.

Bennettin johtama hallitus ei kuitenkaan ole oikeistohallitus vaan monenkirjava joukko erilaisia, keskustan ja äärilaitojen poliittisia näkemyksiä ja lähes kaikkea tältä väliltä.

12 vuotta Israelia johtanut Benjamin Netanjahu on kuvannut hallitusta pikemminkin vasemmistolaiseksi ja vedonnut oikeistolaispoliitikoihin, jotta nämä yhdessä kaataisivat tämän "vasemmistosiiven" hallitushankkeen.

Bennett itse on vaatinut kaikilta mukanaolevilta puolueilta joustoa näiden poliittisissa ideologioissaan.

Palestiinalaismielenosoittajat vastustavat siirtokuntien laajentamista Nablusin lähellä lingoten kiviä sotilaiden niskaan perjantaina. Kuva: AOP

"Siirtokuntien rakentaminen ei saa pysähtyä"

Yksi Lähi-idän kuumimpia kysymyksiä viime vuosina ovat olleet Israelin perustamat siirtokunnat ja niihin liittyvät palestiinalaisten häädöt kodeistaan.

Siirtokuntien rakentamista on arvosteltu maailmalla paitsi palestiinalaisten kohtelun vuoksi myös siksi, että osa niistä on perustettu alueille, joita valtaosa kansainvälisestä yhteisöstä ei ole tunnustanut Israelille kuuluviksi. Israelia pidetään näiden alueiden miehittäjänä.

Pääministeri Netanjahu hyödynsi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon edeltäjäänsä myönteisempää suhtautumista siirtokuntien rakentamiseen ja loi viime vuonna painetta erityisesti Länsirannalla.

Netanjahu sai tuolloin ajatuksilleen täyden tuen myös nyt pääministeriksi nousevalta Naftali Bennettiltä.

– Rakentaminen ei saa pysähtyä sekunniksikaan, Bennett totesi.

Liberaali verojen keventäjä

Talousajatuksiltaan Bennett tunnetaan liberaalina hallinnon ja verojen keventäjänä.

Liberaalius määrittää myös hänen arvojaan sellaisissa kysymyksissä kuin homoseksuaalien oikeudet tai suhtautumisessa valtioon ja uskontoon.

Bennett on entinen erikoisjoukkojen kommando, joka Washington Postin mukaan (siirryt toiseen palveluun) suoritti väijytyksiä ja iskuja lilbanonilaista aseellista järjestöä Hizbollahia vastaan. Monet maat pitävät Hizbollahia terroristijärjestönä.

– Hän on mies, joka kestää paineen alla, luonnehti Washington PostilleBennettin palvelustoveri Yohanan Plesner.

Bennett on syntynyt Haifassa, minne hänen perheensä muutti San Fransiscosta. Hänellä on vaimo, neljä lasta ja koti varakkaiden asuinalueella Tel Avivin Ra'annanassa.

Tel Avivin esikaupunkialuetta. Naftali Bennet asuu Ra'annanassa. Kuva vuodelta 2015. Kuva: AOP

Hän on opiskellut lakia yliopistossa Jerusalemissa. Vuonna 1999 hän perusti it-alan start-up -yrityksen, Cyotan ja muutti New Yorkiin. Vuonna 2005 hän myi yrityksen 145 miljoonalla dollarilla.

BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) miljoonat merkitsevät hänelle vapautta tehdä mitä tahtoo.

Washingon Post pyysi Bennettin tuntevaa Efratin pormestaria Oder Reviviä luonnehtimaan tätä niille, jotka eivät häntä tunne.

– Sanoitte, että amerikkalaiset eivät tunne Bennettiä. Pakko sanoa, että eivät tunne israelilaisetkaan, Reviv sanoi.

Palestiinalaisten suhtautuminen Israelin uuteen hallintoon

Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n viranomainen kommentoi Reutersille uuden hallituksen syntyä kuvaamalla sitä Israelin "sisäiseksi asiaksi", jolla ei ole vaikutusta palestiinalaisiin.

Sen sijaan Gazaa hallitsevan islamistisen äärijärjestö Hamasin edustaja sanoi, että järjestö jatkaa "kaikkien Israelin hallitusten ja aggressivisen laajentumispolitiikan vastustamista".

Pääministerin tehtävä on uudella hallituskaudella määrä jakaa kahden puoluejohtajan kesken. Naftali Bennett siis aloittaa ja hänen jälkeensä hallituskauden puolessa välissä valtaan nousee keskustalainen Yair Lapid.

Uudessa hallituksessa mukana ovat Yamina, Yesh Atid, Työväenpuolue, Yisrael Beitenu, Uusi toivo (New Hope), Sininen ja valkoinen (Blue and White), Meretz sekä Yhdistynyt arabilista (Ra'am).

Ylen haastattelema asiantuntija ei kuitenkaan ennusta uudelle hallitukselle pitkää ikää.

Lue lisää:

Israelissa sopu uudesta koalitiohallituksesta – Netanjahun 12-vuotinen valtakausi voi päättyä pian

Yhdysvallat aikoo avata uudelleen konsulaatin palestiinalaisille Jerusalemiiin – Blinken: Hamas ei saa hyötyä Gazan jälleenrakentamisesta

Analyysi: Kuka voitti ja kuka hävisi Lähi-idän tuoreimmalla kierroksella?