1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. äitiys

Kun Jennistä tuli äiti, hän ymmärsi joutuneensa lapsena isänsä hyväksikäyttämäksi – muun muassa sen vuoksi äitiys on parasta, mitä hänelle on tapahtunut

Lapsuudessa koettu seksuaalinen hyväksikäyttö voi vaikeuttaa perheen perustamista, mutta se on silti mahdollista, jos traumaan saa apua. Jennin haave äitiydestä pakotti hänet kohtaamaan syvimmät haavansa.

Jenni pelkäsi, mutta samalla myös toivoi joutuvansa kohtaamaan lapsuuden traumansa oman lapsen saamisen myötä. Kuva: Antti Eintola / Yle

Neljävuotias Jenni on innoissaan.

Isä on pyytänyt häntä tulemaan kanssaan heidän suuren omakotitalonsa yhteen huoneeseen. Jennillä on tunne, että isä on ostanut hänelle polkupyörän. Äiti istuu sohvalla ja on myös innoissaan Jennin puolesta. Tytärtä odottaa jokin isän kiva yllätys.

Isä sulkee oven ja kysyy Jenniltä, ymmärtääkö tämä, että Jumala on luonut naisen miestä varten ja että naisen on alistuttava miehen tahtoon.

Tyttö nyökkää hämmentyneenä. Polkupyörää ei näy missään.

Filmi katkeaa.

Jenni juoksee kauhun vallassa pois huoneesta. Hänen oma huoneensa on suuren talon yläkerrassa. Kun hän on portaikoissa, kuuluu takaa isän ääni.

– Muistathan, että tämä on meidän kahden salaisuus.

Jenni kääntyy jähmettyneenä ympäri ja näkee isän portaiden alapuolella, äiti seuraa tilannetta ihmeissään vieressä.

Jenni nyökkää. Isä sanoo, ettei asiasta enää puhuta.

Tyttö pakenee huoneeseensa, ottaa nuken ja hakkaa sillä lattiaa. Hän ei ymmärrä, mitä tapahtui.

Äitiys palautti trauman mieleen

Tämä muistikuva kolmekymppisellä Jennillä on ollut noin 10 vuoden ajan. Jennin nimi on muutettu oman ja hänen läheistensä yksityisyyden suojaamiseksi.

– Toivoin, että kyse olisi lapsen vääristyneestä muistosta tai valemuistosta. Ehkä mitään ei oikeasti ollut tapahtunut.

Tavallaan Jenni ei yllättynyt, kun hän ymmärsi isän käyttäneen häntä lapsena seksuaalisesti hyväksi.

– Osasin jollain tasolla aavistaa, että näin on tapahtunut. Silti sen varmistuminen oli henkinen shokki.

Lopullisen ymmärtämisen äärelle hänet johdatti iso elämänmuutos. Oma lapsi.

Kun tytär oli reilu vuoden vanha ja nukkui yönsä paremmin kuin vauvavuotena, Jenni alkoi nähdä välähdyksiä itsestään lapsena. Häneltä riisutaan housuja ja häntä painetaan jotain vasten, eikä päästetä pois.

Jenni oli kauhuissaan. Hän ei saanut nukuttua ja päivisin ajatukset olivat sekaisin. Hän palasi psykologille yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja puhui muistoistaan sekä äidille että sisaruksille.

– Juttelin äitini kanssa vastikään muistostani, kun luulin lapsena saavani isältä pyörän. Myös äiti muisti tämän hetken.

Jenni kertoo, että hänen äidillään oli omat syyt siihen, miksei hän nähnyt merkkejä hyväksikäytöstä. Kuva: Antti Eintola / Yle

Jenni ei ole tehnyt lapsuutensa tapahtumista rikosilmoitusta.

– Kun ymmärsin, mistä muistoissani on kyse, rikos oli jo ymmärtääkseni vanhentunut. Muuten olisin tehnyt rikosilmoituksen.

Moni lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty ymmärtää vasta aikuisena, mitä on tapahtunut.

Väestöliiton Terapiapalveluiden pari- ja seksuaaliterapeutti Riitta Sammalkangas kertoo, että ihminen voi unohtaa esimerkiksi lapsuuden järkyttävät tapahtumat. Mieli siirtää asian pois tietoisuudesta.

– Kokemuksen voi unohtaa, vaikka se saattaa näyttäytyä hyvin epämääräisin oirein. Niitä ei välttämättä osaa yhdistää traumaoireiksi.

Jenni uskoo, että hänen kehonsa ja mielensä ymmärsi, että nyt hänellä on voimia käsitellä asiaa.

– Kun hektinen vauvavuosi oli ohi, traumaperäiselle stressireaktiolle oli tilaa tulla.

Lapsi, pelko vai haave?

Palataan vielä hieman ajassa taaksepäin.

Jennin ja hänen sisarustensa lapsuus oli helvettiä.

Perheen kulissit olivat ulospäin aina kunnossa: oli rahaa, vaikutusvaltaa, hienoja taloja ja muuta omaisuutta. Hienon talon sisään kätkeytyi kuitenkin perhettään henkisesti ja fyysisesti kristinuskon kautta hallitseva isä. Päivät olivat kauhua, mutta eivät mitään öihin verrattuina. Jennin hyväksikäytön epäillään jatkuneen tämän murrosikään saakka.

Vuosien varrella Jenni onkin oireillut lapsuutensa kokemuksia eri tavoin.

Jo 7-vuotiaana hän sairastui syömishäiriöön ja myöhemmässä iässä kehonkuvan häiriöön. Lopulta hän oireili syömisen kanssa lähes 20 vuotta. Lisäksi hänellä on ollut masennusta ja ahdistusta. Parikymppisenä hän vietti kolme kuukautta suljetulla osastolla.

Vuosien ajan Jennillä oli vahva ajatus siitä, ettei hän halua lasta. Se oli hänen suurin pelkonsa.

Eikä ihme. Lapsuutensa ajan hän oli seurannut vierestä isän alistamaa äitiä. Äiti siivosi, teki ruokaa, pysyi sivussa ja vaikeni, kun piti. Ei kysellyt.

– Äitiys edusti minulle pahinta mahdollista heikkoutta, alistettua itsensä kadottajaa.

Vielä ennen häitään Jenni tenttasi mieheltään, onko tämä aivan varma, että haluaa sitoutua Jenniin, vaikka Jenni ei koskaan halua lapsia. Mies halusi ja häät tanssittiin.

Vaikka mies ei missään vaiheessa painostanut Jenniä lapsen tekoon, silti Jenni toisinaan mietti sitä, ettei hän yksinkertaisesti olisi koskaan tarpeeksi ehjä äidiksi. Miten hän osaisi, kun hänen oma lapsuutensa oli riistetty?

Jennistä on hyvä, että, että oma trauma on mahdollisimman pitkälle käsitelty ennen äidiksi tuloa. "On kuitenkin mahdollista löytää oman näköinen äitiys. Äitinä saamme olla vajavaisia ja rikkinäisiä", hän sanoo. Kuva: Antti Eintola / Yle

Väestöliiton Terapiapalveluiden pari- ja seksuaaliterapeutti Riitta Sammalkangas kertoo Jennin ajatuksen olevan todella yleinen lapsena hyväksikäytetyksi joutuneilla.

– Minulla on ollut asiakkaana naisia, joiden hyväksikäyttötrauma on niin aktiivinen, että he kokevat, etteivät pystyisi tarjoamaan lapselle tasapainoista lapsuutta, koska eivät ole itsekään sitä kokeneet.

Osa Sammalkankaan asiakkaista on alkanut seksuaaliterapian edetessä miettiä, että pitäisikö sittenkin antaa äitiydelle mahdollisuus.

Mikäli lapsena on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, kuinka todennäköistä on, että siitä huolimatta pystyy rakentamaan tasapainoisen elämän ja halutessaan perheen?

– Mitään prosenttilukua ei voi sanoa, mutta näen sen hyvin mahdollisena, pari- ja seksuaaliterapeutti Sammalkangas kertoo.

Sammalkangas on työskennellyt vuosikymmeniä traumatisoituneiden ihmisten kanssa. Hän painottaa sitä, että seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttamasta traumasta voi parantua.

– Se vaatii sen, että ihminen tulee tietoiseksi traumasta ja saa siihen oikeanlaista apua.

Usko, toivo ja rakkaus

Jenni on hyvä esimerkki siitä, kuinka traumasta voi parantua.

Hän on pystynyt luomaan niin sanotusti tavallisen elämän, onnistunut toteuttamaan haaveet omasta perheestä ja työskentelee parhaillaan unelma-alallaan.

Jenni oivalsi pystyvänsä rakentamaan uuden kuvan äitiydestä: hän voisi tehdä itse asiat eri tavalla.

– Uskon, että sisälläni oli aina ollut haave omasta lapsesta, en vain ollut uskaltanut antaa sille edes ajatuksissa mahdollisuutta, Jenni kertoo nyt.

Ensin oli kuitenkin raivattava monta pelkoa äitiyden tieltä: pelko kehon muutoksista, synnytyksestä ja raskauden jälkeisestä masennuksesta. Pelko siitä, onko hän tarpeeksi ehjä olemaan äiti.

– Kun otin ajatuksissani askeleita kohti äitiyttä, joudun samalla kulkemaan kohti sitä huonetta, johon isäni minut vei – ja lopulta avaamaan oven ja kurkistamaan sisään. Se pelko ja kipu on pitänyt kohdata, jotta olen pystynyt edes antamaan mahdollisuuden äitiydelle.

Tällöin hän ei vielä ollut varma, oliko joutunut lapsena isänsä hyväksikäytetyksi.

– Silti ymmärsin, että tässä piilee jokin totaalisen eheytymisen mahdollisuus, jos annan itselleni luvan tulla äidiksi.

Jenni kokee, että terapian lisäksi häntä ovat auttaneet sisarukset ja aviomies. Hän ei usko, että olisi koskaan pystynyt äitiyteen ilman juuri hänelle sopivaa miestä.

Pari- ja seksuaaliterapeutti Riitta Sammalkankaan mukaan ammattiavun lisäksi hyvä parisuhde tukee traumasta parantumista.

– Se, että uskaltaa päästää toisen ihmisen lähelle ja koskettaa, ei ole helppoa. Silloin täytyy luottaa, ettei kosketus muutu pahaksi.

Kristinusko on antanut Jennille eniten voimaa vaikeimmissa hetkissä. Se sama usko, jolla hänen isänsä oikeutti seksuaalisen hyväksikäytön. Kuitenkaan usko ei satuttanut Jenniä.

– Olen ajatellut, että jossain on joku, joka minua rakastaa. Isä ei minua rakastanut, mutta taivaan isä rakastaa.

Myös sitä Jenni on joutunut käsittelemään, että kuinka hänelle on voinut käydä näin, jos Jumala kerran on olemassa. Hän on huutanut ja itkenyt sitä, missä Jumala oli, kun isä vei Jennin suuren talon huoneeseen.

– Ajattelen, että on olemassa meitä korkeampi voima. Se voima ei kuitenkaan pakota meitä mihinkään suuntaan. Me voimme itse vaikuttaa todella moneen asiaan. Minä valitsin asioiden kohtaamisen, en katkeruutta.

Uusi lapsuus

Nyt vajaat kaksivuotiaan lapsen äiti ei voisi olla onnellisempi siitä, että kohtasi pelkonsa.

Lapsen myötä Jenni on puhjennut kukkaan: äitiys on tuntunut luonnolliselta, ja rakastavat sanat lapselle ovat tulleet kuin selkärangasta, vaikkei hän niitä itse lapsena kuullut.

Oman äitiyden lisäksi Jenni on päässyt kurkistamaa, miltä lapsuus näyttää. Se lapsuus, jota hänellä ei koskaan ollut.

– On ihanaa nähdä täydellinen huolettomuus: millaista on juosta paljain varpain nurmikolla, ilman että siihen ei lataudu mitään pelottavaa.

Jenni kirjoittaa blogia matkastaan isän hyväksikäyttämästä hyvinvoivaksi äidiksi. Kuva: Antti Eintola / Yle

Pelkkää auvoa elämä pienen lapsen kanssa ei ole ollut. Etenkin vauvavuosi oli rankka.

Jenni ihmetteli, kuinka etenkin yölliset imetykset olivat niin raskaita. Hän kuitenkin kuittasi ajatukset sillä, että yhtä rankkaa on luultavasti muillakin pienten lasten vanhemmilla.

Myöhemmin, kun hän ymmärsi lapsuudessa tapahtuneen hyväksikäytön, yöimetysten vaikeus valkeni hänelle.

– Yölliset herätykset palauttivat minut alitajuntaisesti oman lapsuuteni öihin, kun minut herätettiin ja seksuaaliset rajani rikottiin. Vaikka se herättäjä ja minulta vaativa olikin lapseni.

Jenni uskoo, että ilman äidiksi tuloa mielikuvat lapsuuden kauhuista eivät olisi välttämättä koskaan tulleet pintaan. Hän on onnellinen siitä, että ne nousivat esiin.

– Jos olisin antanut äitiyden pelolle vallan, olisin antanut menneisyydelle pidemmän korren.