1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Räkättirastas

Tarja Jokiniemen parvekkeella odotti erikoinen lintuyllätys: "Pitää olla kypärä päässä, jos sinne aikoo mennä"

Räkättirastaspariskunta päätti tehdä pesänsä Tarja Jokiniemen parvekelaatikkoon. Parvekkeelle ei ole moneen päivään ollut menemistä, koska uros ja naaraat vahtivat pesää hyvin vihaisina.

Räkättirastas
Räkättirastas valtasi parvekkeen Kouvolassa
Räkättirastas valtasi parvekkeen Kouvolassa

Tarja Jokiniemi oli hankkinut kouvolalaisen kerrostalonsa parvekkeelle kauniita orvokkeja ja ajatellut istuttaa ne narsissien tilalle parvekelaatikkoon.

Kun hän avasi parvekkeen oven, istuttamisesta ei tullut mitään.

– Olin ihan äimän käkenä. Narsissien sekaan oli ilmestynyt tyhjä, mutta tavattoman kaunis linnunpesä. Orvokit jäivät istuttamatta.

Kerrostalon lähellä on jo jonkin aikaa kuherrellut räkättirastaspariskunta. Jokiniemi arvelee, että juuri se pariskunta oli mieltynyt hänen parvekkeellaan olevaan parvekelaatikkoon.

Seuraavana päivänä räkättirastaan pesään oli ilmestynyt yksi sininen muna. Päivä päivältä munat lisääntyivät, yhteensä niitä tuli kuusi.

Kun munat oli saatu munittua, alkoi emolla ahkera hautominen.

– Uros katosi muutamaksi päiväksi. Taisi käydä varpajaisissa, naurahtaa Jokiniemi.

Varovaista seuraamista

Räkättirastas hautoi parvekelaatikossa puolisentoista viikkoa, kunnes poikaset kuoriutuivat.

– Kun ensimmäinen kuoriutui, annoin sille nimeksi Ernesti – Ernesti Ensimmäinen. Nyt en enää erota, kuka on Ernesti ja kuka Vernesti, tuumii Tarja Jokiniemi.

Suurin osa Suomessa pesivistä linnuista on rauhoitettuja. Räkättirastas ei rauhoitettujen listalle kuulu. Kuitenkin myös rauhoittamattomat linnut ovat pesimäaikaan rauhoitettuja, joten niiden pitää antaa pesiä rauhassa.

Pesinnän häiritseminen ja etenkin poikasten kosketteleminen paljain käsin voi aiheuttaa pesän hylkäämisen ja poikasten kuoleman.

Ei ole pelkoa, että Tarja Jokiniemi pesintää häiritsisi. Se ei oikeastaan ole edes mahdollista.

Hän haluaisi käydä parvekkeellaan, mutta siitä ei yksinkertaisesti tule yhtään mitään. Pelkona on, että räkättirastas lentää silmille.

– Minä olen hätää kärsimässä, jos menen tuonne parvekkeelle. Meinaavat tulla silmille. Ne ovat molemmat niin vihaisia, että kypärä päässä pitäisi sinne mennä.

Saavat tulla uudelleen

Muutaman kerran Jokiniemi on aivan pikaisesti päässyt pesän lähelle ja ottanut yllä näkyvän videon.

– Todella siistinä ne pitävät pesän. Parvekkeella ole ulosteita, vaan uros ja naaras vievät ne heti pois.

Poikasilleen räkättirastaat kantavat matoja. Sirkutus parvekkeella on kova ja poikasilla on koko ajan suut auki.

– Toinen menee aina oksalle vartioimaan, että kaikki ovat turvassa. Se on kuin bodyguard, kertoo Tarja Jokiniemi.

Tarja Jokiniemen asunto on kerrostalon toisessa kerroksessa. Räkättirastaat ovat olleet mukava seurattavaa, mutta parvekkeelle on jo vähän ikävä. Kun poikaset lähtevät, aikoo Jokiniemi heti siivota pesän pois parvekelaatikosta.

– Mutta jos ne ensi kesänä tulevat takaisin, niin totta kai annan niiden tulla pesimään.

Tarja Jokiniemelle näki nyt ensimmäistä kertaa vastasyntyneitä linnunpoikasia. Siksikin niiden seuraaminen on ollut poikkeuksellisen mielenkiintoista. Nyt poikaset alkavat jo olla isoja.

– Nyt tuo yksi on ihan suu auki ja varmaan lähtee ihan kohta lentoon. Se on varmaan se Ernesti, pohtii Tarja Jokiniemi seuratessaan lintujen elämää ikkunan takaa.

Lue seuraavaksi: Kuka lintulaudallani ruokailee? – Tällainen on räkättirastas