1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vesistöt

Vedenkorkeus vaihtelee rajusti Kymijoella – toisaalla vettä piisaa, mutta osa laitureista jää kuivalle maalle

Tavallista suuremman vesimäärän takia Kymijoen virtausta joudutaan nostamaan. Sen seurauksena vesi on paikoin korkealla, paikoin matalalla.

Esimerkiksi Iitissä Mankalassa Kymijoen vesi on tavallista matalammalla. Kuva: Antti Rein

Kymijoella vallitsee tällä hetkellä kahden ääripään tilanne.

Joessa on tällä hetkellä jopa vaarallisen kova virtaus. Taustalla ovat toukokuun runsaat sateet ja talven ison lumimäärän sulamisvedet, jotka ovat nostaneet Kymijokeen vetensä purkavan Päijänteen pintaa.

Päijänteen vedenpinnan korkeus lähentelee jo tulvarajaa, ja tilannetta hillitään juoksuttamalla vettä tavallista enemmän Kymijokeen. Tästä johtuen vesi on normaalia korkeammalla myös joessa, tavallista kovemman virran lisäksi.

Lue lisää: Tältä näyttää iso joki, jossa on tuplasti liikaa vettä – katso video voimiaan uhkuvasta Kymijoesta

Paikoin vesi on kuitenkin tavallista matalammalla. Esimerkiksi Mankalasta Iitistä kerrotaan Ylelle, että vesi on noin metrin verran alempana kuin viime kesänä. Rannat ovat käyttökelvottomia, eikä laitureita saada veteen.

Vesi on paikoin matalalla myös Heinolassa Konnivedellä ja Voikkaan Virtakivellä voimalaitoksen yläpuolella.

Virtaus luodaan keinotekoisesti

Kaakkois-Suomen ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Juha Pohjoisahon mukaan kuivat rannat johtuvat siitä, että poikkeuksellisen ison vesimäärän takia voimalaitosten yläpuolella vedenpintaa joudutaan laskemaan, jotta jokeen saadaan aikaan riittävän iso virtaama.

Pohjoisahon mukaan voimalaitokset sijaitsevat usein jokiosuuden kapeassa kohdassa. Normaaleilla vedenkorkeuksilla kapeasta jokiuomasta ei tule läpi riittävää määrää vettä.

– Vettä joudutaan laskemaan, jotta riittävä virtaama tulee läpi koskesta. Esimerkiksi Mankalassa on kapeita koskipaikkoja, joissa tapahtuu paljon padotusta. Vedenkorkeuseroa on saatava riittävästi, jotta uomaan mahtuu enemmän vettä, Pohjoisaho kertoo.

Kouvolan järvipelastusaseman Onni Marsala ja Saku Tauriainen ajamassa pelastusveneellä Kymijoella Kouvolassa.
Kymijoki virtaa tällä hetkellä poikkeuksellisen kovaa ja korkealla. Harvinainen vesitilanne voi aiheuttaa riskejä esimerkiksi Kimolan kanavaa veneileville, joiden määränpää on Kouvolan uusissa vierasvenesatamissa Voikkaalla.

Pohjoisahon mukaan virtaus voitaisiin saada aikaan myös nostamalla vettä kapeikkojen yläpuolella, mutta silloin näiden vesistöjen pinta nousisi liian korkealle.

– Siellä olisi sitten laiturit veden alla, Pohjoisaho sanoo.

Juha Pohjoisahon mukaan vedenkorkeus palautuu normaalille tasolle, kun virtaama vähenee tarpeeksi, noin sadalla kuutiolla sekunnissa.

– Sitten korkeuseroa ei ole enää paljon. Se tapahtuu varmaan heinäkuun alkupuolella.

Harvinainen tilanne

Tilanne on Kymijoessa Kouvolan ympäristössä harvinainen tähän vuodenaikaan.

Kaakkois-Suomen ely-keskuksen mukaan joessa kulkee nyt vettä lähes 600 kuutiota sekunnissa. Se on tähän vuodenaikaan noin kaksinkertainen määrä tavanomaiseen kesään verrattuna.

Ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Juha Pohjoisahon mukaan vedenkorkeus palautuu normaalille tasolle, kun virtaama vähenee tarpeeksi. Kuva: Antro Valo / Yle

Vesitalousasiantuntija Juha Pohjoisahon mukaan yhtä kova virtaustaso Kymijoessa on jossakin vaiheessa vuottakeskimäärin viiden tai kuuden vuoden välein. Aina asia ei kuitenkaan puhuta yhtä paljon kuin nyt.

– Ei sama tilanne herätä paljonkaan keskustelua, jos se tulee talvella. Tämä ajankohta on sellainen, että asiaan kiinnitetään huomiota, kun ihmiset ovat mökeillään, Pohjoisaho sanoo.

Keväällä Kymijoella mitattiin edellisen kerran yhtä iso virtaama yli 30 vuotta sitten, vuonna 1988.