1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Savon Voima

Savon Voiman liikevaihto ja tulos alkuvuonna kovassa kasvussa

Kasvun syynä oli edellisvuoden alkua kylmemmän sään siivittämä sähkön ja kaukolämmön myynnin kasvu sekä sähkön tukkuhinnan nousu. Konserni kertoo hyvän tuloksen antavan edellytyksiä toteuttaa investoinnit ilman ulkopuolista rahoitusta.

Savon Voiman pääkonttori Siilinjärven Toivalassa. Arkistokuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Savon Voima-konserni on kasvattanut liikevaihtoaan ja liikevoittoaan huomattavasti tammi–huhtikuussa.

Edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna liikevaihto kasvoi lähes viidenneksellä, 94 miljoonaan euroon. Liikevoitto kasvoi liki 80 prosenttia 31,5 miljoonaan euroon.

Kasvu johtui edellisvuoden alkua kylmemmästä säästä, korkeammasta sähkön markkinahinnasta sekä tämän vuoden alussa voimaan tulleista hinnankorotuksista. Kylmä sää lisäsi sekä kaukolämmön että sähkön kulutusta, samalla kun sähkön tukkuhinta oli tammi–huhtikuussa lähes kaksinkertainen edellisvuoden alkupuoleen verrattuna.

Savon Voiman mukaan alkuvuoden hyvä tulos varmistaa edellytyksiä toteuttaa investointeja ilman ulkopuolista rahoitusta. Koko vuoden investointien konserni arvioi olevan 57 miljoonaa euroa, josta säävarman sähköverkon investointeja on noin 45 miljoonaa euroa.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.