1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Norja

Norjan suuri maastopalo on saatu hallintaan – video sammutustöistä näyttää palon voiman

Palon tieltä evakuoitiin noin 500 ihmistä, jotka ovat saaneet tänä iltana palata koteihinsa.

Suuri maastopalo riehui Norjan saaristossa
Suuri maastopalo riehui Norjan saaristossa

Norjassa Bergenin edustalla olevassa saaristossa riehunut laaja maastopalo on saatu toistaiseksi hallintaan. Alueelta evakuoidut noin 500 ihmistä ovat saaneet luvan palata koteihinsa.

Torstaina syttynyttä paloa ei ole saatu vielä kokonaan sammutettua. Maastoa on palanut Øygardenin saaristokunnassa useiden neliökilometrien alalta.

Øygardenin palo- ja pelastuslaitoksen ryhmäpäällikkö Jarl Hestad kertoi perjantai-iltana Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle (siirryt toiseen palveluun), että sammutustyöt ovat edelleen käynnissä noin 40 hengen ja kolmen helikopterin voimin.

Hänen mukaansa sammutus on loppuvaiheessa, mutta maastossa on edelleen kuuma ja uudet leimahdukset ovat mahdollisia.

Palon syttymissyy ei ole tiedossa. Poliisi on aloittanut siitä tutkinnan.