1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikennejuopumus

Vain kaksi jäi kiinni rattijuopumuksesta liikenneraittiuspäivänä Lounais-Suomessa – luku historian pienimpiä

Molempia kiinnijääneitä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, toinen kuljetti autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena, toinen alkoholin.

Lounais-Suomen poliisi tekee tehostettua rattijuopumusvalvontaa ja ajoterveysvalvontaa seuraavan kerran 16.–22. kesäkuuta.¨Arkistokuva. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Poliisi tapasi eilen sunnuntaina vain kaksi rattijuoppoa tehovalvontansa aikana.

Lounais-Suomen poliisi puhallutti eilen liikenneraittiuspäivänä kaikkiaan 857 kuljettajaa.

Molempia kiinnijääneitä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, toinen kuljetti autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena, toinen alkoholin.

Lounais-Suomen poliisin mukaan tämän vuoden liikenneraittiuspäivän rattijuopumusluku on historian pienimpiä. Viime vuonna vastaavana päivänä jäi kiinni kahdeksan rattijuoppoa.

Aivan puhtaasti ei kuitenkaan Lounais-Suomen teillä ajeltu. Poliisin tiedotteen mukaan yli nollan mutta alle rattijuopumusrajan puhaltaneita kuljettajia tavoitettiin kuitenkin tänä vuonna jopa 12.