1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joukkoliikenne

Joensuun seudun joukkoliikenteessä aloitti uusi liikennöitsijä – ely-keskuksen Waltti-lippujen käyttö loppuu

Joensuun paikallisliikenteen uutena liikennöitsijänä aloitti tamperelainen Länsilinja. Yhtiö ajaa aluksi dieselkalustolla, johon kuuluu yhteensä 20 bussia. Ensi vuonna liikenteeseen on tulossa myös sähköbusseja. Myös lippu- ja maksujärjestelmä uudistuu ja siirtyy vaiheittain tunnistepohjaiseen järjestelmään kesän aikana. Uudistus ei aiheuta toimenpiteitä matkustajille. Ely-keskuksen Waltti-lipuista luovutaan kokonaan.

Jatkossa JOJO-bussit erottuvat liikenteestä tällä uudella värityksellä. Kuva: Annika Lius / Yle

Joensuun paikallisliikenteessä on aloittanut uusi liikennöitsijä. Tamperelainen Länsilinjat oy ajaa aluksi dieselkalustolla, johon kuuluu yhteensä 20 bussia, Joensuun kaupunki tiedottaa.

Ensi kesäksi liikenteeseen on tulossa kolmetoista uutta sähköbussia, joille rakennetaan latauspiste varikolle.

Vaikka liikenneöitsijä ja kalusto on vaihtunut, valtaosa kuljettajista pysyy ennallaan ja on tuttuja edellisten yritysten palveluksesta.

Ensimmäisen vuoden aikana Länsilinjalla on liikenteessä väliaikaista kalustoa, joka poistuu käytöstä sitä mukaa kun sähköbussit ilmestyvät reiteille.

Myös lippujärjestelmä uudistuu

Ely-keskuksen Waltti-lippujen käyttö Pohjois-Karjalassa loppuu. Joensuun seudun keskeiselle työssäkäyntialueelle tilalle tulevat JOJO Waltti -liput. Työssäkäyntialueen ulkopuolella käyttöön tulevat Matkahuollosta ja liikennöitsijältä ostettavat liput.

Elyn Waltti-lippujen myynti päättyy kokonaan 6. kesäkuuta. Laajenevalla JOJO Waltti -alueella jäljellä olevia kausilippuja voi käyttää niiden kelpoisuuden ajan elokuun loppuun ja kortilla olevaa arvoa syyskuun loppuun asti.

Myös lippu- ja maksujärjestelmä uudistuu ja siirtyy vaiheittain tunnistepohjaiseen järjestelmään kesän aikana. Uudistus ei aiheuta toimenpiteitä matkustajille.

Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Uutista päivitetty 10.6.2021 klo 14:45: Otsikkoon ja ingressiin lisätty ely-keskuksen Waltti-lippu. Jojo-liikenteen Waltti-tuote ei poistu käytöstä, ainoastaan ely-keskuksen Waltti-lippu.