1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. köyhyys
Mielipide
köyhyys

Auli Viitalan kolumni: Rakkaus käy kukkarolle

Vaatii pokkaa ilmoittaa, että meidän perhe nukkuu sitten autossa hääpaikan pihalla. Moni sanoo mieluummin, että ei ikävä kyllä pääse tulemaan, kirjoittaa Viitala.

Minulta pyydetään paljon haastatteluja syrjäytyneen elämästä. Ylivoimaisesti suosituin aihe on ystävyys ja raha. En kerro, miten raha on vaikuttanut ystävyyssuhteisiini, ja minusta on epähienoa pyytää sellaista. Ystävyyteen ei kuulu toisen asenteiden julkinen ruotiminen. Se ei ole hyvää käytöstä.

Haastan lukijan itse pohtimaan, miten raha vaikuttaa ystävyyssuhteisiin. Mitä yleensä teet ystäviesi kanssa? Mitkä kiinnostuksen kohteet yhdistävät sinua ja ystäviäsi? Vaikuttaisiko yhteisiin harrastuksiin se, jos menettäisit tai kolminkertaistaisit tulosi? Voisitko lainata rahaa tai autoa ystävältäsi tai ystävällesi? Jos et ole koskaan miettinyt näitä asioita, olet todennäköisesti etuoikeutettu tavalla tai toisella. (Rauhoitu; ei etuoikeuksia tarvitse hävetä.)

Otan esimerkiksi häät. Nykyään niihin kutsutaan usein paljon ystäviä ja vähän sukua. Rakkauden lisäksi juhlistetaan ystävien yhteenkuuluvuutta, ei niinkään sukujen yhdistymistä. Minusta se on ihanaa, sillä ystävät ovat itse valittu suku. Kunpa vain ystävien häät eivät olisi niin kalliita!

Vaikka söisin sadan euron aterian lauantaina, en voi jättää seuraavalla viikolla syömättä!

Vieraan velvollisuuksiin häissä kuuluvat läsnäolo, lahja ja tilaisuuteen sopiva asu (yleensä “tumma puku”).

Pääsääntö on, että mitä “romanttisemmassa” paikassa häät ovat, sitä vaikeampaa sinne on päästä ilmaiseksi tai halvalla. Yksin kulkeva mahtuu ehkä kaverin autoon, mutta perheellisellä on oltava auto tai tukku matkalippuja.

Maalaishäät ovat säilyttäneet hehkunsa, mutta ihmiset ovat muuttaneet asumaan kaupunkeihin, joten usein vieraat joutuvat maksamaan yöpaikasta. Pahinta on, että viime vuosina ovat yleistyneet ns. lomakohdehäät (amerikaksi destination wedding), joissa häitä juhlitaan vuorokauden ympäri ja yövytään samassa hotellissa koko porukka.

Vaatii pokkaa ilmoittaa, että meidän perhe nukkuu sitten autossa juhlapaikan pihalla. Moni sanoo mieluummin, että emme ikävä kyllä pääse tulemaan. Minulla on pokkaa, ja sanoin kerran niin. Silloin hääpari vinkkasi, että hääpaikan naapurissa on autioitunut koulurakennus. Perustimme kahden hengen leirimme koulun salin nurkkaan ja keitimme aamukahvin trangialla. Häiritsimme läsnäolollamme hiiriä, mutta niin nekin meitä.

Lahjasta on paljon mielipiteitä. Normi kuitenkin on, että häälahjan pitäisi olla arvokkaampi kuin vaikka syntymäpäivälahjan. En tiedä, onko teillä muilla erikseen “lahjasäästötili” häihin menoa varten, mutta minulla ei ole. Jos olisi, se olisi todennäköisesti tyhjä, koska vaikka arvostan ystäviäni emotionaalisesti, taloudelliset vastuuni ovat toisaalla. (Olisi muuten hauskaa keskustella ystävien kesken siitä, minkä verran kullakin on rahaa “ystävyystilillä”. Hauskuus saattaisi myös loppua aika lyhyeen, kun asiaa alettaisiin perata.)

Oikeasti lahjabudjettini on 0–10 euroa, eikä siihen vaikuta pätkääkään se, miten paljon häät ovat pariskunnalle maksaneet. Miten se voisi vaikuttaa? Vaikka söisin sadan euron aterian lauantaina, en voi jättää seuraavalla viikolla syömättä!

Käsitteellä “kunniallinen köyhä” tarkoitetaan superreipasta ihmistä, joka uutteruudella paikkaa rahapulan.

Lahja antaa köyhälle tilaisuuden kohottaa statustaan. Käsitteellä “kunniallinen köyhä” tarkoitetaan superreipasta ihmistä, joka uutteruudella paikkaa rahapulan. Kyseessä on myytti, sillä köyhyyden mukana ihmiselle ei lankea ylimääräisiä voimavaroja, vaan päinvastoin. Itse en ole missään määrin kunniallinen köyhä, mutta annan lahjoja, joihin olen pusertanut kaiken uutteruuteni, koska haluan näyttää, että olen panostanut lahjaan, vaikkakaan ei rahallisesti.

Viimeksi annoin häälahjaksi jämälangoista neulomani, hääparin erilaisiin tyyleihin mätsäävät pannulaput. Muutamalle pariskunnalle olen tehnyt kirjoneulevillasukat lahjaksi – vaatimatonta ehkä mutta vaatii silti kymmeniä tunteja työtä ja käsityötaidon.

Tämän kesän häihin olen ylittänyt itseni ja toivottavasti odotuksetkin. Ompelin nimittäin tyynyliinat ja morsiamelle pitsiyöpuvun lakanoista, jotka oli tehnyt sulhasen isän äidin äiti melkein sata vuotta sitten. Pistäkää paremmaksi te, jotka ostatte lahjalakanat Stockmannilta! Tätä kisaa ette voi voittaa. Ai ei ole lahjan hankinta mikään kilpailu? Sallikaa minun nauraa. Miksi sitten et halua olla se, joka antaa huonoimman lahjan?

Kolmas on sitten se tumma puku. Miehelle onneksi käy sama puku häihin ja hautajaisiin, mutta se on kallis hankinta ja vaikea löytää kirppikseltä. Naisen taas on helpompi löytää edullinen juhla-asu Uffilta, mutta kyllä sekin euroja vaatii – ja vaivannäköä.

Minulla tosiaan on ompelukone, joten käytän häissä mekkoa, jonka ompelin yksiin häihin vanhasta verhosta (koska ostokankaat on tosi kalliita). Ihailen itseäni: tästä tulee rutkasti kunniallisuuspisteitä. Pisteiden maksimoimiseksi panen tukkaan luonnonkukan, jonka olen käynyt aamulla etsimässä. Jollain täytyy kompensoida vähemmyyttään.

Auta armias, jos saa kutsun polttareihin! Niihin osallistumisesta on pakko kieltäytyä, jos rahaa on vähän. Pelkästään niiden suunnittelu on painajaista, kun koko ajan joutuu olemaan negistelijä, jotka torjuu hauskat ideat.

Älkää ymmärtäkö väärin; rakastan rakkautta. Sen juhliminen on ihaninta maailmassa. Mutta miksi siihen pitää käyttää niin paljon rahaa? Kuulemma “tärkeimpiä asioita ei saa rahalla”.

Auli Viitala

Kirjoittaja on 46-vuotias eläkeläinen, työelämästä syrjäytynyt, yhteiskunnasta kiinnostunut, mielenterveyskuntoutuja ja äiti.

Kolumnista voi keskustella 21.6. klo 23.00 saakka.