1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hylkeiden metsästys

Luodolla lepäävä kuutti oli jo tähtäimessä, mutta Roy Siljamäki jätti ampumatta – harva tietää, että Helsingin edustalla metsästetään harmaahylkeitä

Hylkeiden ampuminen on pienen piirin harrastus. Se on vaikeaa ja vaatii paljon erikoisvälineistöä. Söpöjen eläinten tappaminen herättää myös voimakasta vastustusta.

Roy Siljamäki metsästämässä.
Pääkaupunkiseudulla hylkeiden ampuminen on pienen piirin harrastus. Se on vaikeaa ja vaatii paljon erikoisvälineistöä. Roy Siljamäki on yksi harvoista Helsingin hylkeenpyytäjistä.

Vaaleankirjava hylkeenpoikanen eli kuutti katselee suurilla silmillään veneessä seisovia miehiä.

Yhdellä on kädessään kivääri, joka tähtää suoraan kuuttiin. Välimatkaa on vain parikymmentä metriä ja meri on lähes tyyni. Kuutti olisi helppo saalis, mutta kiikaritähtäimen läpi kuuttia silmiin katsova Roy Siljamäki päättää laskea kiväärin ja olla ampumatta.

– Tuli sellainen tunne, että nyt en halua ampua, hän sanoo hieman herkistyneenä.

Niin. Kukapa ei herkistyisi tällaisessa tilanteessa. Ja miksi kukaan edes haluaa ampua hylkeitä?

Pyydystäminen vaikeaa ja vaarallista

Suomenlahden alueella harmaahylkeen eli hallin metsästyskiintiö on tänä vuonna 300 yksilöä. Alue kattaa Uudenmaan ja Kymenlaakson maakuntien merialueet.

Riistakeskuksen Uudenmaan-alueen riistapäällikön Visa Erosen mukaan kiintiö ei ole viime vuosina täyttynyt, ja tähän on useita syitä.

– Monelle ei tule edes mieleen, että halleja ylipäätään voi pyytää. Se vaatii myös aika paljon välineistöä, erityisosaamista ja valmistelua.

Itämerellä elää kymmeniä tuhansia harmaahylkeitä eli halleja. Tavallisimmin niitä voi nähdä ulkoluodoilla kaukana avomerellä. Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Pitää olla kunnollinen vene, jolla voi lähteä kauas ulkomerelle, sopiva kivääri patruunoineen, paikallistuntemusta ja ymmärrystä olosuhteista sekä varusteet ja tietotaitoa saaliin käsittelyä varten.

Vaikka metsästys on kasvattanut viime vuosina suosiotaan, hylkeiden metsästys on edelleen pienen marginaalin suosimaa puuhaa. Erosen arvion mukaan Suomenlahdella aktiivisia hylkeenpyytäjiä on ehkä joitain kymmeniä. Lisäksi on suurempi joukko sellaisia, jotka ovat kokeilleet kerran tai pari.

Pitkäviiksiset ja nappisilmäiset hylkeet ovat kauniita ja älykkäitä eläimiä. Niiden ampuminen herättää voimakasta vastustusta, minkä vuoksi vain harva hylkeenpyytäjä on valmis puhumaan aiheesta julkisesti.

Roy Siljamäki on tietoinen asian tunteita herättävästä puolesta. Hän korostaa, että hänelle metsästys on vain merestä nauttimisen pieni sivujuonne.

– Hylkeiden ampuminen ei ole itse tarkoitus, vaan tämä vahva luontokokemus. Se että saa olla vaikeissa ja vähän vaarallisissakin olosuhteissa kaukana mantereelta, kaukana sivilisaatiosta.

Helsinkiläinen Roy Siljamäki on pyydystänyt hylkeitä kymmenen vuoden ajan. Kuva: Matti Myller / Yle

Vaaratilanteita näillä vesillä aiheuttaa etenkin suurten risteilyalusten aallot. Kerran Siljamäki oli luodolla perkaamassa saamaansa saalista, kun ohimenneen laivan nostamat aallot heittivät hänen veneensä korkealle luodon päälle.

Toisella kerralla paksu hernerokkasumu yllätti keskellä yötä, kun Siljamäki yritti ottaa tuntumaa ikiaikaiseen hylkeenpyyntimenetelmään. Hän makasi makuupussissa pienellä luodolla ja odotti, että viereiselle luodolle tulee hylkeitä yöpymään. Tällaisessa tilanteessa eläin on helppo yllättää.

– Yritin simuloida juuri tällaista pyydystystapaa, mutta sitten aamuneljän aikaan tuli niin paksu sumu, että alkoi hirvittää vähän liikaa ja päätin lähteä pois.

Hylkeenlihan syöminen vaatii vaivannäköä

Silloin kun saalista tulee, Roy Siljamäki pyrkii hyödyntämään siitä kaiken. Hylkeennahasta voi tehdä vaikka rukkaset tai hatun, seuraavaksi suunnitteilla on merimiessäkki.

Rasva eli traani keitetään hyljeöljyksi, joka on hyvä suoja-aine esimerkiksi laiturien tai merellä sijaitsevien ulkorakennusten pinnoille.

Jokaisesta saaliseläimestä lähetetään näytteet Luonnonvarakeskukselle tutkimustarkoituksia varten. Hylkeen liha on proteiinipitoista syötävää, mutta sekin vaatii melkoisen määrän työtä.

– Hylkeen liha on hyvän makuista, mutta valmistaminen vaatii aikaa. Ensin sitä pitää liottaa vedessä pari vuorokautta ja sen jälkeen vielä maidossa jonkin aikaa. Keittämisestä tuleva haju ei ole mitenkään ruokahimoja herättävä, mutta jos näkee vaivaa, siitä saa erityisen hyviä pataruokia.

Suomenlahdella hylkeitä pyydystetään muun muuassa kalataloudelle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Hylkeet tuhoavat kalaverkkoja ja pyydyksiä. Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Riistapäällikkö Visa Erosen mukaan hylkeen lihan maun ja säilyvyyden kannalta on tärkeää, että hylje verestetään nopeasti ja tehokkaasti riistalaukauksen jälkeen.

– Liha sopii sopivasti marinoituna esimerkiksi grilliin, savustettavaksi tai pihviksi pannulle. Maku on kuitenkin suhteellisen voimakas, eikä siksi välttämättä miellytä kaikkia, Eronen sanoo.

Siljamäki kertoo tarjonneensa 50-vuotisjuhlillaan vieraille hyljepataa niin, että ruokailijat eivät etukäteen tienneet mitä syövät. Kaikki pitivät syömästään, mutta kukaan ei arvannut, mistä on kyse.

Harrastus herättää voimakasta vastustusta

Kymmenen hylkeenmetsästysvuoden aikana Roy Siljamäki arvioi ampuneensa noin 15 hyljettä. Määrä ei ole suuri, sillä hylkeenpyynti on vaikea laji.

Pitää olla sopivan tyyni ja mielellään sateeton aamu, välineet kunnossa ja mahdollisuus lähteä merelle aamuvarhain, jolloin hylkeet ovat vielä nukkumassa luodoilla.

Tämä aamu oli juuri sellainen, kaikki oli kohdallaan. Parin tunnin etsimisen jälkeen päästiin tilanteeseen, jossa luodolla rötköttävä kuutti katsoi suoraan Siljamäen kiväärin piippua kohti.

Siljamäki ei kuitenkaan halunnut laukaista. Hetken kuluttua kuutti pulahti veteen ja katosi parin kurkistuksen jälkeen kokonaan pois näkyviltä.

Siljamäki ehti nähdä saman yksilön samassa paikassa jo aiemmin aamulla. Sillä oli tunnistettava väritys ja lokoisan näköiset oltavat omalla tutulla luodolla.

– Siitä oli tullut jo vähän tuttu. Siinä tapahtui jonkinlainen psykologinen reaktio omassa päässä, tilanne oli vähän liiankin helppo, Siljamäki sanoo.

Harmaahylkeitä lepäilemässä luodolla Helsingin ulkopuolella. Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Ampumatta jättäminen on helppo ymmärtää. Hylkeet ovat söpöjä, kukapa ei katselisi niitä mieluummin elävänä kuin kuolleena. Pelkkä ajatus hylkeiden metsästämisestä saa monet voimaan pahoin.

Siljamäki sanoo olevansa itse sinut asian kanssa eikä hänellä ole ongelmia tekemisensä perustelemisessa.

Keskeinen asia on hylkeiden kalastajille tekemät vahingot.

– Helsingin alueella ei voi verkoilla oikein kalastaa. Hylkeitä on yksinkertaisesti liikaa. Sen takia niitä voi myös hieman verottaa ilman että kanta vaarantuu.

Toinen tärkeä asia on kannan runsaus. Itämerellä tehdyissä laskennoissa on viime vuosina havaittu noin 40 000 harmaahyljettä (siirryt toiseen palveluun).

– Sellainen ihminen, joka ei ole ihan perillä asioista, voi mielikuvissa sekoittaa nämä hylkeet saimaannorppaan. Jos tutustuu luontoon hieman syvällisemmin, voi ymmärtää, että nämä eläimet ovat metsästettävissä.

Mikä sitten on sopiva määrä? Riippuu keneltä asiaa kysyy. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto on esittänyt (siirryt toiseen palveluun) harmaahylkeille huomattavasti nykyistä pienempiä pyyntikiintiöitä.

Juttua on muokattu 22.6. klo 7.15: Riistakeskus täydensi jutun julkaisemisen jälkeen arviotaan Itämeren harmaahyljekannasta. Aiempi luku oli 30 000, nyt 40 000.

Lue lisää:

Susi, hylje, valkohäntäkauris – kärjistyneet luontokeskustelut ovat ajan ilmiö, eikä yhteisymmärryksen löytymisestä ole takeita

Kuvareportaasi: Näin hylkeitä pyydetään kevätjäillä

Suosittu norppalive suljetaan jo tänään – kameran sijainti paljastui