1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Diakonia-ammattikorkeakoulu

Diak aloittaa yt-neuvottelut – taustalla kampusuudistus, jossa tulkkikoulutus on siirtymässä Turusta Helsinkiin

Neuvotteluiden piirissä on koko Diakin henkilöstö eli 249 henkilöä. Diakin mukaan ensisijaisena tavoitteena ei ole vähentää henkilöstöä, mutta neuvottelut käydään kampusten määrän supistamisen ja vähenevän rahoituksen vuoksi.

Diakonia-ammattikorkeakoulu
DIAK Porin rakennus
Diakonia-ammattikorkeakoulu toimii muun muassa Porissa. Iira Lahti / Yle

Diakonia-ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut kampusrakenteestaan ja toimintojensa uudelleenorganisoinnista. Yt-neuvotteluiden taustalla ovat tuotannolliset, taloudelliset ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvat syyt.

Diakin valtionrahoitus kiristyy tulevina vuosina. Tiedotteen mukaan vähenevä rahoitus aiheuttaa tarvetta turvata laadukkaat sekä tuloksekkaat toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa.

Diak aikoo vähentää kampustensa määrää. Oppilaitoksen hallitus valitsi toukokuussa kolme vaihtoehtoista kampusrakenne-ehdotusta jatkovalmisteluun. Lopullisia päätöksiä kampuksista tehdään syksyllä.

Toiminta on jatkumassa Helsingissä, Oulussa ja Porissa sekä mahdollisesti myös Pieksämäellä.

Jatkovalmistelussa ovat mallit:

– Helsinki, Oulu, Pori ja liikkuva kampus

– Helsinki, Oulu, Pori (vain terveysala) ja liikkuva kampus

– Helsinki, Oulu, Pori, Pieksämäki/TKI-yksikkö ja liikkuva kampus

Turun kampuksella koulutetaan tulkkeja ja tämän koulutuksen siirrosta Helsinkiin neuvotellaan.

Täsmennetty 8.6. klo 18.47 jatkovalmisteluun menneitä kampusvaihtoehtoja.

Lue lisää:

Diak aikoo siirtää tulkkikoulutuksen Turusta Helsinkiin osana kampusuudistusta