1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lainvalvonta

Mies ajoi varastetulla autolla Helsinki-Vantaan lentoaseman aidan läpi ja meni sisään parkkeerattuun lentokoneeseen

Epäilty oli tapahtuma-aikaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Poliisi pidätti miehen.

Kuvituskuva. Poliisi otti Helsinki-Vantaan lentoaseman suljetulle alueelle tunkeutuneen miehen kiinni tiistaina. Kuva: Silja Viitala / Yle

Poliisi kertoo pidättäneensä (siirryt toiseen palveluun) tiistaina aamupäivällä miehen, joka tunkeutui Helsinki-Vantaan lentoasemalla suljetulle alueelle.

Mies pääsi suljetulle alueelle ajamalla lentoasemaa kiertävän aidan läpi anastetulla henkilöautolla. Poliisin mukaan epäilty oli tapahtuma-aikaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Epäilty oli mennyt sisään parkkeerattuun lentokoneeseen, jossa hän viipyi muutamia minuutteja.

– Poliisi on omalta osaltaan tarkastanut lentokoneen, jossa epäilty kävi. Tarkastuksessa ei havaittu, että koneeseen olisi esimerkiksi viety mitään ylimääräistä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Latvala.

Poliisi tavoitti miehen kävelemästä asematasolla eli plattalla. Kyseessä on alue, jossa lentokoneita muun muassa lastataan, tankataan ja niiden kyytiin noustaan. Ulkopuolisilta on alueelle pääsy kielletty.

Miehen hallusta ei löydetty vaarallisia esineitä. Epäilty on pidätettynä ja tutkinta jatkuu kuulusteluilla.

– Tarkoituksenamme on muun muassa selvittää, missä kaikkialla epäilty on liikkunut ja onko tunkeutumiseen ollut jokin erityinen syy, Latvala toteaa.