1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Heinäpään urheilukeskus

Heinäpään jalkapallostadionille vihreää valoa Oulun kaupungilta – suunnitteluvaraus myönnettiin

Nyt suunnitteluvarauksen Heinäpäähän saanut OTC Stadion Oy aikoo heti hakea asemakaavamuutosta alueelle, johon stadion olisi sijoittumassa. Myös rahoitusneuvottelut voivat edetä.

Viime lokakuussa esitetty havainnekuva Oulun Heinäpäähän kaavaillusta jalkapallostadionista. Kuva: Katarauna Consulting Oy / Arktes Oy

Oulun Heinäpään jalkapallostadionhanketta voidaan lähteä nyt kehittämään eteenpäin, koska Oulun kaupunki on myöntänyt stadionille suunnitteluvarauksen.

Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi asian tiistain kokouksessaan, varaus myönnettiin OTC Stadion Oy:lle. Yhtiö aikoo heti hakea muutosta asemakaavaan alueelle, johon stadion olisi sijoittumassa.

– Saatu suunnitteluvaraus on se askel, jonka vahvistumista olemme odottaneet. Nyt kääritään hihat ja aletaan hommiin, OTC-sijoituksen toimitusjohtaja Tomi Kaismo toteaa tiedotteessa.

OTC-sijoitus on OTC Stadionin emoyhtiö. Kaismon mukaan suunnitteluvarauksen saaminen edesauttaa julkisesta rahoituksesta neuvottelemista, jo luvatun yksityisen rahoituksen toteutuminen on tästä kiinni.

Hankkeen kustannusarvio on noin 13 miljoonaa euroa, yli kolme neljäsosaa rahoituksesta on tulossa yksityiseltä taholta.

Heinäpään jalkapallostadion on toteutuessaan yksi harvoista pääasiassa yksityisellä rahoituksella tehtyjä jalkapallostadioneita Suomessa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.