1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntavaalit

Kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on tänään – voiko karanteenista vielä äänestää ja onko odotettavissa ruuhkia?

Suurempia ruuhkia ei vaalipäivälle odoteta, mutta ennakkoäänten laskennassa voi kestää suurissa kaupungeissa ja lopullisen tuloksen selviäminen voi suurissa kaupungeissa viedä yli puoleenyöhön.

Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on tänään. Illan viimeisiä tunteja kannattaa karttaa, jos haluaa välttyä jonoilta. Kuva: Derrick Frilund / Yle

Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on tänään, sunnuntaina 13. kesäkuuta. Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen arvioi, että vaaliuurnilla nähdään tänään ehkä tavanomaista vähemmän äänestäjiä.

– Voi olla, että tänä vuonna ennakkoon on käynyt äänestämässä aika moni sellainen henkilö, joka normaalisti käy äänestämässä vasta vaalipäivänä.

Ennakkoon äänesti tänä vuonna 33 prosenttia äänioikeutetuista, kun viime kuntavaaleissa heitä oli 26,6 prosenttia. Aikaakin oli tänä vuonna tosin kaksi viikkoa yhden sijaan.

Erityisen ruuhkaista vaalipäivästä ei odoteta myöskään Suomen suurimmassa kaupungissa, Helsingissä.

Ruuhkia karttavan kannattaa kuitenkin mennä äänestyspaikalle ennen illan viimeisiä tunteja. Silloin jonoja nähdään todennäköisimmin, kertoo Helsingin keskusvaalilautakunnan sihteeri Timo Lindén.

– Usein viimeiset hetket ovat niitä ruuhkaisimpia. Se nähtiin ennakkoäänestyksessäkin. Vaikka kehotimme ihmisiä käymään ajoissa ennen ennakkoäänestyksen kahta viimeistä päivää, kyllä siellä nähtiin pitkiäkin jonoja viimeisinä iltoina.

Pääseekö karanteenista äänestämään?

Koronatoimista huolehditaan kunnissa ennakkoäänestyksen tapaan: on maskeja, pleksejä, turvavälejä ja aiempaa isommat äänestystilat.

– Toivotaan, että äänestäjät tekevät myös oman osuutensa, eli käyttävät kasvosuojaimia, käsidesiä ja poistuvat paikalta heti äänestettyään, neuvoo Hämeenlinnan vaalilautakunnan sihteeri Christer Brännkärr.

Oikeusministeriön Arto Jääskeläinen kertoo, että eristykseen tai karanteeniin määrätyillä on vaalipäivänäkin mahdollisuus äänestää oman äänestyspaikkansa pihalla – jos tartuntatautilääkäri on antanut heille luvan äänestää.

Sen jälkeen tulee ottaa yhteys keskusvaalilautakuntaan tai oman äänestyspaikan lautakuntaan.

Hämeenlinnan vaalilautakunnan sihteeri Christer Brännkärr kertoo esimerkin omasta kaupungistaan:

– Silloin voi soittaa vaalilautakunnan puheenjohtajalle ja vaalilautakunta voi ottaa äänen vastaan äänestyspaikan ulkopuolella tai vaikkapa autossa.

– On tärkeää, että vapaaehtoisessa karanteenissa olevat henkilöt ja koronaan viittaavia oireita potevat eivät tulisi sisälle äänestyspaikkaan, Brännkärr jatkaa.

Helsingissä vastaavassa tilanteessa olevan oireettoman henkilön kannattaa soittaa omaan äänestyspaikkaan, mutta oireisia neuvotaan pyytämään ohjeita tartuntatautilääkäriltä.

– Jokaiselle Helsingin 165:lle äänestyspaikalle on järjestetty puhelin, johon tulisi soittaa äänestyspaikan ulkopuolelta. Tämä edellyttää että nämä henkilöt ovat oireettomia ja pääsevät tulemaan äänestyspaikalle ilman kontakteja muihin ihmisiin, Lindén kertoo.

– Oireisten, eristykseen ja karanteeniin määrättyjen ihmisten kohdalla ohjeet tulevat tartuntatautilääkäriltä, Lindén lisää.

Nähdäänkö jatkossakin drive in -äänestyspaikkoja?

Koronavirustilanteen vuoksi ennakkoäänestyksessä nähtiin tänä vuonna drive in -äänestystä ja ulkoäänestyspaikkoja. Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen ei näe mahdottomana, etteikö niitä voitaisi nähdä tulevaisuudessakin – joskaan ei talvisin.

Kahden viikon ennakkoäänestysajassa puolestaan on pulmallisempi: se tulee raskaammaksi ja kalliimmaksi kunnille, eikä sovittaminen kalenterivuoteenkaan ole ongelmatonta.

– Ja presidentinvaaleihin kahden viikon ennakkoäänestys ei millään tapaa sovi, Jääskeläinen sanoo.

Kunnille koronavuoden vaaleista järjestelyineen onkin tullut aiempia kuntavaaleja kalliimmat, joskin valtio on antanut tällä kertaa pienen könttäsumman avuksi.

Kunnille Jääskeläinen antaa poikkeusvuoden kuntavaalijärjestelyistä kiitettävän arvosanan.

– Kyllä tämä on ollut kuntien resursseille jonkinmoinen haaste, mutta ennakkoäänestyksen perusteella voin sanoa, että kunnat ovat suoriutuneet järjestelyistä erittäin hyvin, toteaa oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen. Kuva: Jani Saikko / Yle

Moneltako tulos on selvillä?

Entä osaako vaalijohtaja arvioida, kuinka pitkään tänään pitää valvoa, jotta saa oman kuntansa vaalituloksen selville?

Ennakkoäänten laskemisessa kunnilla on Jääskeläisen mukaan työtä viime kuntavaaleja enemmän.

– Kannattaa varautua siihen, että suurimmissa kaupungeissa, Helsingissä, Tampereella ja Espoossa ennakkoäänestyksen tulos ei ole vielä kokonaan valmis kahdeksalta illalla.

Suurimpien kaupunkien kohdalla lopullisen tuloksen selviäminen saattaa mennä Jääskeläisen mukaan hyvinkin yli puolenyön.

Helsingissä tämän vuoden suuri ehdokasmäärä tarkoittaa Lindénin mukaan sitä, että äänten lajittelu vie laskennassa paljon aikaa.

– Ja pitkän päivän jälkeen siinä tuloksen valmistumisessa menee jonkin verran aikaa. Ennakkoäänten laskenta voidaan aloittaa vasta klo 12, joten niiden laskenta ei välttämättä valmistu aivan klo 20 mennessä, Lindén sanoo.